Ilves avasi liigakauden kotivoitolla − Daniel Gazda nousi ratkaisijaksi
CHL:n puolella nihkeästi kauden aloittanut Ilves avasi liigakautensa iloisissa merkeissä tamperelaisten kaadettua TPS:n kotikaukalossaan lukemin 4−2. Illan avainhahmoksi nousi tehot 1+1 ottelussa iskenyt puolustaja Daniel Gazda.
Ilveksen liiga-avaus herätti fanien kiekonkaipuun.
Jarkko Parikka nosti avausmaalin merkiksi käden kohti areenan kattoa.
Toisen erän alussa kamppailu jatkui tasaisena.
Jakub Málek oli läpi ottelun hyvässä torjuntavireessä.
Eetu Päkkilälle aukesi hyvä tekopaikka, mutta tasoitus jäi tekemättä.
Toisessa päässä hyvä vetopaikka hukkui mailan katkeamiseen.
Tommi Miettinen herätteli omiaan aikalisällä.
Tommi Niemelä ohjeisti Ilves-pelureita huomattavasti rauhallisemmin.
Sisu-Petteri Lehtonen nosti uransa ensimmäisellä liigamaalilla TPS:n tasoihin.
Päätöserän alussa TPS nousi hetkellisesti johtoon.
Ilves otti kuitenkin nopeasti otteen takaisin itselleen.
Daniel Gazdan huudatti kotiyleisöä iskemällä Ilveksen 3−2-johtoon.
Loppuhetkillä Ilves onnistui tehokkaasti pysäyttämään vierailijoiden hyökkäysyritykset.
Loppusummerin soitua Málek pääsi huudattamaan kotiyleisöä.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK iski viisi ylivoimamaalia HPK:n verkkoon ja jatkaa voittojen tiellä
LIIGA | 18.9.2024 22:22
Kiekko-Espoo haki pisteet Mikkelistä
LIIGA | 18.9.2024 22:13
Tappara varmalla esityksellä kotivoittoon – Paavo Kohonen nollasi SaiPan
LIIGA | 17.9.2024 21:40
Tuhat ja yksi laukojaa, vain yksi maali
Auroraliiga | 15.9.2024 8:00
- 1 / 1359
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Ben Blood olisi ansainnut pelikieltoa viikatteesta, Ruben Rafkin paljon kovemman pelikiellon ja Liigan muut kuumat väitteet
LIIGA | 13.2.2024 7:00
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00
Uutinen
IL: Sarjakärki Ilves kaappasi Kalle Väisäsen Tampereelle ensi kaudeksi
LIIGA | 15.1.2024 19:31