Marko Virtanen palasi Hippokselle – JYP voitti
JYP ja TPS kohtasivat Jyväskylässä. Pari tuntia ennen ottelun alkua TPS tiedotti, että JYPin entinen päävalmentaja Marko Virtanen korvaa Kalle Kaskisen joukkueen peräsimessä. Valmentajavaihdos ei ainakaan vielä tuottanut tulosta ja JYP marssi voittoon vakuuttavalla esityksellä 6–3.

Anton Stråka taklasi kahta TPS-pelaajaa yhtä aikaa.

Robert Rooba teki ottelun ensimmäisen maalin tarkalla rannelaukauksella.

Joe Piskula tasoitti ottelun vain hetkeä myöhemmin.

Jerry Turkulainen vei JYPin johtoon läpiajosta.

Julius Nättinen ohjasi ilmasta JYPin jo kahden maalin johtoon.

Joel Janatuinen teki loistavan maskin, kun TPS kavensi ottelun 3–2:een.

Greg Squires yritti vanhanaikaista.

Eetu Laurikainen torjui varmasti JYP-maalilla.

Julius Pohjanoksa torjui loistavasti laukauksen suoraan syötöstä JYPin pelatessa ylivoimalla.

Petrus Palmu siirsi isännät uudestaan kahden maalin johtoon.

Jerry Turkulainen tiedusteli Markus Nurmelta TPS:n nykytilasta.

Jani Tuppurainen teki JYPin viidennen maalin ja ottelu alkoi olla selvä.

Julius Pohjanoksa torjui välillä päälläänkin.

Julius Honka nosti jalalla ja Tony Sund ei pysynyt perässä.

Joe Piskula yritti hakea Julius Honkaa tanssiin.

Greg Squires oli TPS:n parhaimmistoa.

Anton Holm toi TPS:n ylivoimalla kahden maalin päähän.

Patrik Siikanen nousi maalille.

Marko Virtanen oli aktiivinen läpi ottelun.

Ossi Louhivaara sinetöi JYPin 6–3-voiton tyhjään maaliin.
Kaikki kuvakoosteet
TUTOsta ei ollut ennakkosuosikin pysäyttäjäksi – Jokerit eteni suvereenisti välieriin
MESTIS | 6.3.2025 23:15
Jokerijuhlaa Kupittaalla: TUTO taipui toistamiseen runkosarjan ykköselle
MESTIS | 6.3.2025 7:00
Kiekko-Espoo kaatoi TPS:n kotonaan – Tommi Miettinen raivostui jatkoajan ratkaisusta
LIIGA | 5.3.2025 23:09
Syöpäsäätiö-paitoja, lämmintä tunnelmaa ja kuopiolaisten kolme pistettä
LIIGA | 5.3.2025 22:11
- 1 / 1393
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58