Pukukoppimaali ja tehokymppi siivittivät JYPin voittoon

LIIGA / Kuvakooste
Vuoden ensimmäinen Liiga-ottelu Hippoksella alkoi kotijoukkueen kannalta vaisusti. Vierailija TPS ehti jo kolmen maalin johtoon, ennen kuin kotijoukkue syttyi mukaan taisteluun toisen erän loppuhetkillä syntyneen kavennusosuman myötä. Kolmannen erän loppu oli kotijoukkueen juhlaa ja JYP takoi taululle loppulukemat 5−3.
Kotijoukkueen Veini Vehviläinen sai olla valppaana ottelun alkuhetkistä lähtien.
Vieraiden Lassi Lehtinen piti maalinsa puhtaana lähes kahden erän ajan.
Maalinteon kanssa ottelun alussa tuskaillut JYP löysi kiekon mentävät reitit ottelun loppupuolella ja takoi viisi maalia Lehtisen selän taakse.
Viime kauden jäähykuningas Braden Christoffer pysyi tällä kertaa kaidalla polulla.
Santeri Koskela iski kolmannessa erässä kauden toisen maalinsa. Samalla se jäi ottelun voittomaaliksi.
Tämä hymyilytti myös kameramiestä.
Fanit syttyivät JYPin väkevästä takaa-ajosta. Kotihalli kannusti näkyvästi ja äänekkäästi varsinkin kolmannessa erässä.
Jerry Turkulaisen maila nousi aloitustilanteessa TPS-pelaajan kasvoihin ja JYP joutui vielä viimeisillä minuuteilla alivoimalle.
Viimeisen niitin iski ottelun tehomies Reid Gardiner. Hänelle merkittiin pöytäkirjoihin pisteet 1+2.
Turkulaisten kohtalona oli tällä kertaa nöyrtyminen kotiyleisön edessä.
Pelaajat tekivät perinteisen kiitoskurvailun yleisölle.
Sinnikäs faniporukka sai houkuteltua pelaajat vielä pukukopista takaisin kentälle noin 15 minuuttia ottelun päättymisen jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19

Lue myös