Kärpät tarrasi ensimmäiseen ottelupalloon
Kärpät ja KooKoo kohtasivat maanantai-iltana ensimmäistä kertaa Liigan pudotuspelien merkeissä. Kotijoukkueen sankariksi nousi Julius Junttila, joka hattutempullaan varmisti oululaisille ensimmäisen kiinnityksen puolivälieriin. Jatkopaikka heltiää kahdella voitolla ja ottelusarja jatkuu heti tiistaina Kouvolassa.
Kärpät sai tärkeän vahvistuksen mukaan kevään peleihin, kun pitkään poissa ollut Joel Blomqvist palasi joukkueen vahvuuteen.
KooKoon leirissä oli positiiviset fiilikset vielä jäälämmittelyn jälkeen.
Ottelu käynnistyi kuitenkin kotijoukkueen komennossa.
Peliaikaa ehti kulua hädin tuskin kolme minuuttia, kun Julius Junttila laukoi Kärppien avausmaalin.
Vain yhdeksän sekuntia edellisestä, ja Joonas Kemppainen karkuutti isännät jo 2−0-johtoon.
Kärpät ja KooKoo kohtasivat ensimmäistä kertaa kautta aikojen Liigan pudotuspeleissä.
Oululaiskatsojat eivät kuitenkaan tästä juuri innostuneet, vaan ottelu pelattiin puolityhjälle katsomolle. Raksilan yleisömääräksi ilmoitettu 2767 oli alhaisempi kuin kertaakaan aiemmin kuluvalla kaudella.
Blomqvistille kertyi paluuottelussaan yhteensä 24 torjuntaa.
Tunteet olivat pinnassa, kuten playoff-kiekossa kuuluukin.
Toisen erän alussa KooKoo pääsi ensimmäisen ja samalla ainoan kerran ottelussa ylivoimalle. Vieraat kiittivät ja kuittasivat 1−2-kavennuksen kapteeninsa johdolla.
Oskari Setäselle kirjattiin yhteensä 30 torjuntaa, joista lähes puolet (14) ottelun toisessa erässä.
Kouvolalaisten otteet piristyivät toisen erän loppua kohti, mutta erätauolle siirryttäessä isännät olivat edelleen yhden maalin johdossa.
KooKoon valmennus jakeli ohjeita.
Myös melkoinen joukko vierasjoukkueen kannattajia oli saapunut paikan päälle kannustamaan omiaan.
Otteluun syntyi uudenlaista säpinää, kun oranssipaidat tasoittivat pelin heti päätöserän alkuminuuteilla.
Vieraat saivat otteen pelistä.
Vajaat kolme minuuttia ennen ottelun loppua onnistuivat kuitenkin oululaiset, kun Junttila laukoi illan toisen osumansa ohi Setäsen.
KooKoo yritti vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta Junttila kirjasi itselleen illasta hattutempun ja kaunisteli tyhjään maaliin loppulukemat 4−2.
Kaikki kuvakoosteet
Kärppien tappioputki sai jatkoa – Ässät juhli, kärppäkannattajat protestoivat
LIIGA | 1.12.2024 19:33
Loukkaantuminen ja ulosajo varjostivat TPS:n ja Ilveksen kohtaamisesta Auroraliigassa
Auroraliiga | 1.12.2024 18:34
Takaisin 1990-luvulle: TPS ja Lukko mittelivät tyylikkäissä retropaidoissa
LIIGA | 1.12.2024 8:00
Granathin sykähdys pelasti kauden kolmannen Tampereen paikallisen Tapparalle
LIIGA | 29.11.2024 21:34
- 1 / 1376
- ››
Muut timanttikuvat
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15
Timanttikuva: Tampereen paikallinen herättää tunteita
LIIGA | 15.11.2024 19:24
Timanttikuva: Global Series -viikonlopun tarkin nenä
NHL | 2.11.2024 17:25
Iso halli, isot maalijuhlat
Auroraliiga | 19.10.2024 17:23
- 1 / 131
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35
Uutinen
Liiga-kierros: Peter Abbandonatolle hattutemppu, Rami Määtälle maali ja Masi Härköselle debyyttivoitto
LIIGA | 27.11.2024 21:19
Uutinen
Liiga-kierros: SaiPalle ei löydy pysäyttäjää – perjantaina oli kotijoukkueiden ilta
LIIGA | 22.11.2024 22:13
Uutinen
Liiga-kierros: Puolet otteluista jatkoajalle, Sawchukille maali ja ulosajo
LIIGA | 26.10.2024 21:44
Uutinen
Liiga-kierros: Ilveksen putki päättyi seitsemään, Helsingissä 19 kierroksen voittomaalikilpailu
LIIGA | 2.10.2024 21:29