KooKoo joutui pettymään Kaakon Derbyssä − SaiPa kaksi maalia parempi
SaiPan vastustajaksi saapui tiistain ainoassa Liiga-ottelussa KooKoo. Perjantain HPK-kohtaaminen oli unohdettu ja keltamustat palasivat voittojen tielle lukemin 3−1. Kim Strömbergin avausmaalia ja Joni Nikon ylärimalaukausta lukuun ottamatta kaksi ensimmäistä erää eivät tarjonneet paljoakaan jännitystä. Kotijoukkue heräsi kuitenkin toisella erätauolla ja kolmas erä oli SaiPalta vakuuttavaa näytöstä.

Vladimir Denisovilla oli sanansa sanottavana Juha-Pekka Haatajalle tilanteen jälkeen.

Linjatuomari Henri Tukia otti kopin Miikka Pitkäsen syötöstä.

Jonatan Tanus ja Juho Rautanen menivät ilmeellä irtokiekkoon.

Emil Oksanen pääsi kokeilemaan maalintekoa aivan maalin edestä. Juha Järvenpää oli kuitenkin liian iso ohitettava tällä kertaa.

Santeri VIrtanen hankaloitti Järvenpään työskentelyä. Järvenpään nolla piti kahden erän ajan.

Kolmannen erän alussa Virtasen tarkka veto avasi kotijoukkueen maalihanat.

SaiPa piristyi tasoitusmaalin jälkeen huomattavasti ja KooKoon maalilla jouduttiin venymään erikoisempiin torjuntoihin.

Kalle Maalahti iski ottelun voittomaalin ja katkaisi samalla 44 ottelun maalittoman putkensa.

SaiPan vaihtoaitiossakin oli tunnelma katossa.

SaiPa ei alkanut peruuttelemaan vaan meni tehokkaasti maalille kolmannen erän lopussakin. Santeri Virtanen pääsi kokeilemaan hyvältä paikalta, mutta Juha Järvenpää veti kuitenkin pidemmän korren.

Taidonnäyte Cody Kunykin kiekonkäsittelystä.

Anssi Löfman löi kiekon tyhjiin ja taululle 3−1.

Vladimir Denisov löysi tuttavia katsomosta ottelun jälkeen.
Kaikki kuvakoosteet
Keski-Suomen hurrikaani niskan päällä Kouvolassa
LIIGA | 7.3.2025 23:41
TPS tuli kuokkimaan Atron juhliin kuin häjyt konsanaan
LIIGA | 7.3.2025 22:09
TUTOsta ei ollut ennakkosuosikin pysäyttäjäksi – Jokerit eteni suvereenisti välieriin
MESTIS | 6.3.2025 23:15
- 1 / 1394
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58