SaiPa vahvempi kauden avauksessa KooKoota vastaan

LIIGA / Kuvakooste
SaiPa ja KooKoo aloittavat kauden perinteisellä Kaakon derbyllä. Perjantaina Lappeenrannassa isännät ottivat vahvan alun ja menivät ensimmäisessä erässä 3–1-johtoon. Toisen erän loppuun mennessä peli oli tasan, mutta isännät viimeistelivät ottelun vahvemmin ja veivät ottelun nimiinsä lukemin 5–1. Tomas Záborský antoi hyvän ensiesiintymisen keltamustissa iskien kaksi maalia.
Kuva © Topi Lainio
Kotijoukkue esittäytyi yleisölle näyttävän valoshown saattelemana.
Kuva © Topi Lainio
SaiPa heilutti maaliverkkoja vajaan kolmen minuutin jälkeen. Maali syntyi joukkueen ensimmäisestä maaliin kohdistuneesta laukauksesta.
Kuva © Topi Lainio
Tomas Záborskýn ei tarvinnut pitkään odotella kauden avausmaaliaan.
Kuva © Topi Lainio
Erän puolenvälin jälkeen Ville Koho pääsi yllättämään KooKoo-vahti Henrik Haukelandin.
Kuva © Topi Lainio
Ottelu oli paljolti edestakaista vääntöä ja ilmalennoilta ei vältytty.
Kuva © Topi Lainio
Toisessa erässä Haukeland otti tärkeitä torjuntoja ja piti maalinsa puhtaana.
Kuva © Topi Lainio
Vierailijoiden 3–3-tasoitusmaali sai Tero Lehterän mietteliääksi.
Kuva © Topi Lainio
Joni Nikko vei isännät johtoon kymmenen minuuttia ennen päätössummeria.
Kuva © Topi Lainio
Mikael Kuronen pääsi kokeilemaan vielä ottelun lopussa hyvältä paikalta, muttei saanut nostettua kiekkoa Haukelandin jalan yli.
Kuva © Topi Lainio
SaiPa ja KooKoo ottavat uudestaan mittaa toisistaan heti lauantaina Kouvolassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50

Lue myös