Kärpät taipui taas Tapparalle – Garteig vahvassa torjuntavireessä
Tappara otti Hakametsässä jo kauden neljännen voittonsa Kärpistä. Illan tähdeksi nousi 37 torjunnallaan kirvesrintojen Michael Garteig. Lopputulos Tampereella 3-1.

Kotijoukkue asteli keskittyneinä kaukaloon.

Kärpät oli saapunut otteluun hyvällä jalalla.

Garteigilla riitti töitä läpi ottelun.

Tappara karkasi avauserässä 2-0-johtoon.

Mainoskatkolla oli aikaa ihmetellä Hakametsän oheistapahtumia.

300 valkoisiin pukeutunutta keittiömestaria todisti katsomon puolelta Kärppien iskemää 2-1-kavennusosumaa.

Kärpät hakivat aktiivisesti tasoitusosumaa, mutta Garteig venyi kerta toisensa jälkeen kiekon tielle.

Toisessa erässä Tappara hyödynsi yhden harvoista tekopaikoistaan.

Maalintekijänä Adam Polasek.

Osumaa tarkasteltiin vielä videolta, mutta lopulta maali hyväksyttiin.

Kolmannessa erässä Bertrand kävi kerran kaatuilemassa Annusen kanssa, mutta muuten Kärppävahti sai olla maalillaan lähes työttömänä.

Kärpät rakensi koko kolmannen erän ajan tasaisesti tekopaikkoja, mutta kavennusosumia ei nähty.

Voiton ratkettua Polasek pääsi huudattamaan kotiyleisöä.
Kaikki kuvakoosteet
TUTOsta ei ollut ennakkosuosikin pysäyttäjäksi – Jokerit eteni suvereenisti välieriin
MESTIS | 6.3.2025 23:15
Jokerijuhlaa Kupittaalla: TUTO taipui toistamiseen runkosarjan ykköselle
MESTIS | 6.3.2025 7:00
Kiekko-Espoo kaatoi TPS:n kotonaan – Tommi Miettinen raivostui jatkoajan ratkaisusta
LIIGA | 5.3.2025 23:09
Syöpäsäätiö-paitoja, lämmintä tunnelmaa ja kuopiolaisten kolme pistettä
LIIGA | 5.3.2025 22:11
- 1 / 1393
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35
Uutinen
Liiga-kierros: Peter Abbandonatolle hattutemppu, Rami Määtälle maali ja Masi Härköselle debyyttivoitto
LIIGA | 27.11.2024 21:19