Tappara nousi kotivoitolla sarjakakkoseksi – Sport taipui Tampereella

LIIGA / Kuvakooste
Tapparan ja Sportin välinen kamppailu eteni Nokia areenalla tasaisissa merkeissä loppuun asti. Kirvesrintojen kotivoiton avainhahmoiksi nousivat kaksi osumaa iskenyt Valtteri Kemiläinen ja 4–3-voittomaalin iskenyt Marcus Davidsson.
Kuva © Jarno Hietanen
Fanit tervehtivät lämmittelyihin matkannutta kotijoukkuetta.
Kuva © Jarno Hietanen
Illan ottelussa ennakkohuomio kiinnittyi Tappara-paitaan palanneeseen Anton Levtchiin.
Kuva © Jarno Hietanen
Pohjois-Amerikassa vietetyn alkukauden aikana Levtchin peli on muuttunut selvästi aiempaa fyysisemmäksi.
Kuva © Jarno Hietanen
Maalinedusväännöissä oli tarjolla makuupaikkoja.
Kuva © Jarno Hietanen
Hyvistä tekopaikoista huolimatta ottelu eteni pitkään maalittomana.
Kuva © Jarno Hietanen
Jens Lööke iski hieman ennen ottelun puoliväliä illan avausosuman.
Kuva © Jarno Hietanen
Valtteri Kemiläinen tasoitti ylivoimalla lukemiksi 1–1.
Kuva © Jarno Hietanen
Kemiläisen viivalaukaus kauhistutti tänään myös omia hyökkääjiä.
Kuva © Jarno Hietanen
Päätöserässä vaasalaiset hakeutuivat aktiivisesti maalintekopaikkoihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Sport nousi kahdesti takaa-ajoasemasta tasoihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun ratkaisuosuma nähtiin vajaat seitsemän minuuttia ennen loppua.
Kuva © Jarno Hietanen
Ratkaisumaalintekijänä kunnostautui Marcus Davidsson.
Kuva © Jarno Hietanen
Loppusummerin soitua Tappara pääsi juhlimaan kotivoittoa lukemin 4–3.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15

Lue myös