TPS teki onnistuneen ryöstöretken Tampereelle – Korpikoski iski ratkaisun

LIIGA / Kuvakooste
Hakametsässä Tappara taipui TPS:lle niukoin 3-4-lukemin. Illan ratkaisijaksi nousi toisen erän loppuminuuttien läpiajo-osumallaan turkulaisen kapteeni Lauri Korpikoski.
Kuva © Jarno Hietanen
Ennen ottelun juhlistettiin Tuukka Mäntylää ja Olavi Vauhkosta liigan muistolaatoilla.
Kuva © Jarno Hietanen
Avauserä alkoi TPS:n merkeissä.
Kuva © Jarno Hietanen
Markus Nurmen osuman myötä ottelu oli jo 0-2.
Kuva © Jarno Hietanen
Tapaprallakin oli paikkansa, mutta Julius Pohjanoksa oli hyvässä torjuntavireessä.
Kuva © Jarno Hietanen
Mäntylän pitkää Tappara-uraa muistettiin mainoskatkolla.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun puolivälissä Tappara sai otteeen itselleen.
Kuva © Jarno Hietanen
Reilussa kahdessa minuutissa kirvesrinnat pääsivät juhlimaan kolmesti.
Kuva © Jarno Hietanen
Toisen erän lopussa Lauri Korpikoski karkasi maalintekoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Korpikosken osuman myötä toiselle erätauolle siirryttiin 3-4-lukemissa.
Kuva © Jarno Hietanen
Kolmannessa erässä Tappara loi hyviä tekopaikkoja, mutta Pohjanoksa oli erässä ohittamaton.
Kuva © Jarno Hietanen
Loppusummerin soitua oli juhlan aika.
Kuva © Jarno Hietanen
Paikalle saapuneet TPS:n kannattajat ottivat ilon irti vierasvoitosta.
Kuva © Jarno Hietanen
Lauri Pajuniemen nimmareille riitti kysyntää ottelun jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15

Lue myös