Ilveksen painajaismainen alkukausi sai jatkoa Porissa

LIIGA / Raportti
Edwin Hedberg oli jälleen maalintekovireessä.
Kuva © Teemu Grönroos
Ilves saapui Poriin hakemaan kauden avausvoittoaan päinvastaisissa tunnelmissa kautensa aloittaneen Ässien kustannuksella. Ottelun alussa kunnioitettiin molemmissa joukkueissa aikanaan pelannutta Raimo Kilpiötä nostamalla hänen paitansa Isomäen kattoon.
Lähtökohdat 

Ässät aloitti kautensa mallikkaasti kahdella voitolla, mutta keskiviikkona Porissa Tappara nöyryytti kotijoukkuetta 0−5-lukemin. Patapaitojen peli-ilme oli tappiopelissa pahasti alavireinen, joten lauantaina edessä oli kasvojenpesun paikka.

Maalivahtipelaaminen 

Tasaisesta maalivahtikaksikosta torjuntavuorossa oli Sami Aittokallio. Mies näki hyvin Ilveksen yritykset ja onnistui mainiolla sijoittumisellaan tekemään pelaamisestaan helponnäköistä.

Puolustuspelaaminen 

Porilaisten puolustus oli ottelussa hyvällä tavalla näkymätön ja tuki hienosti loistavan ottelun pelannutta Aittokalliota.

Erityisen onnistunut oli nuoren Niklas Peltomäen ilta, sillä hän onnistui paukauttamaan kauden avausmaalinsa.

Hyökkäyspelaaminen 

Ottelun alku oli Ässien hyökkäykseltä energinen, ja se palkittiinkin ensimmäisessä erässä vasta 17-vuotiaan Roni Hirvosen liigauran avausmaalilla.

Toisessa erässä kotijoukkueen pasmat menivät jostain syystä sekaisin. Jonkun aikaa jäällä nähtiinkin sama aneeminen Ässät kuin keskiviikkona.

Pian Ilveksen tasoituksen jälkeen Edwin Hedberg onnistui kuitenkin viemään komealla alivoimamaalilla Ässät jälleen johtoon ja tämän jälkeen porilaiset eivät kuskinpaikasta enää luopuneetkaan.

Voitosta huolimatta Ässät tuhlaili aikamoisesti hyviä paikkoja hyökkäyspäässä , joten parannettavaa vielä joukkueelle jäi.

Erikoistilanteet 

Ässät sai ylivoimalla mahdollisuutensa, mutta hukkasi ne tehottomuudellaan. Kotijoukkueen ylivoimapeli ei ollut erityisen mielikuvituksellista, vaikka ajoittain hyvin pyörikin.

Alivoimapeli toimi kohtuullisesti, vaikka Ilves pääsi iskemään ainoan osumansa ylivoimallaan.

Lähtökohdat 

Ilveksen kausi on alkanut ikävissä merkeissä, sillä aiemmat ottelut eivät ole tuoneet vielä avausvoittoa. Lauantain peliin palautumisaika jäi vielä varsin lyhyeksi, sillä tupsukorvat pelasivat edellisen ottelunsa perjantai-iltana Kärppiä vastaan.

Maalivahtipelaaminen 

Missään nimessä Ilves ei maalivahtiinsa kaatunut, vaan Lukáš Dostál teki sen minkä voi tehden muutaman näyttävämmänkin torjunnan.

Puolustuspelaaminen 

Ilveksen peli kaikkiaan oli varsin sekavaa eikä puolustus tehnyt asiassa poikkeusta. Joukkueella ei näyttänyt olevan selkeää suunnitelmaa pelaamisestaan, ja monessa tilanteessa Ilveksen puolustuksella oli kiittäminen hyvin pelannutta maalivahtiaan enempien takaiskujen välttämisestä.

Hyökkäyspelaaminen 

Myös hyökkäyspeli vaikutti olevan tupsukorvilla hukassa. Joukkue sai mahdollisuutensa toisessa erässä Ässien unohtaessa hetkeksi pelaamisen, mutta lopulta Joose Antosen osuma jäi laihaksi lohduksi.

Ottelun loppuhetkillä Ilveksen hyökkäys sai hetkellisesti pelin pyörimään hyvin Ässien alueella Jyri Marttisen otettua jäähyn ja Karri Kiven komentaessa Dostálin pois maalinsuulta. Napakka pyöritys ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaan tamperelaiset poistuivat kotimatkalla viides tappio niskassaan.

Erikoistilanteet 

Ilveksen ainoa osuma tuli ylivoimalla, mutta runsaista muistakin ylivoimamahdollisuuksista huolimatta se ei onnistunut kääntämään ottelua itselleen. Aittokallio oli ässämaalilla vakuuttava, muttei Ilveksen ylivoimapelikään ihmeitä esittänyt.

Ässien tuhlailevaa ylivoimaa vastaan Ilves onnistui puolustamaan hyvin.

Erikoista 

Ässät pelasi avauserän retropaidoilla kunnioittaen Raimo Kilpiötä, jonka numero jäädytettiin illan aluksi. Myös Ilves muisti kasvattiaan Kilpiötä arvokellolla, jonka kävi ojentamassa kapteeni Eemeli Suomi

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo