Porin keskiviikkoilta tarjosi tasaisen ottelun Ässien ja SaiPan välillä. Molemmat joukkueet saivat vahvoja pyörityksiä hyökkäysalueillaan, mutta maalipaikat olivat läpi ottelun vähissä.
Ässät otti ohjat käsiinsä heti pelin alussa, ja Nikolas Matinpalo pääsi iskemään kotijoukkueen johtoon puolen minuutin pelin jälkeen. Isännät jatkoivat kovaa painetta johtomaalin jälkeen, mutta erän edetessä voimasuhteet alkoivat tasoittua. Ville Vainikainen iski kauden yhdeksännellä maalillaan SaiPan tasoihin ja erätauolle mentiin tasatilanteessa.
Toisessa erässä Ian McCoshen otti kiinnipitämisestä jäähyn ja SaiPa pääsi ylivoimalle. Antoine Morand voitti kaksinkamppailun kulmassa ja löysi syötöllään Valtteri Ojantakasen, joka vei vieraat 1–2-johtoon. Myös patapaidat onnistuivat omalla ylivoimallaan, kun Derek Barach pääsi ohjaamaan maalin edestä kotijoukkueen tasoihin. SaiPa sai tilaisuuden mennä johtoon vielä erän lopussa, mutta Ojantakanen epäonnistui rangaistuslaukauksessa.
Päätöserä oli tasaista vääntöä, jossa kumpikaan joukkue ei juhlinut maalintekopaikoilla. Voittomaali syntyi vain reilut kaksi minuuttia ennen loppua, kun Jesse Joensuu taklasi Kalle Maalahtea, joka jäi makaamaan kentän pintaan ja heti riiston jälkeen Joensuu vei kotijoukkueen 3–2-johtoon. SaiPa protestoi maalia voimakkaasti, mutta tuomaristo ei nähnyt tilanteessa rikettä.
Joensuu oli ottelun jälkeen C Moren haastattelussa vakuuttunut siitä, että hänen taklaus ennen maalia oli sääntökirjan mukainen.
– Päätin jo hyvissä ajoin, että lähden taklaamaan. Maalahden olisi mielestäni pitänyt pystyä ottamaan se paremmin vastaan. Toivottavasti Maalahdella on kaikki hyvin.
– Totta kai tuntui hyvältä tehdä maali. Tällä kaudella näissä peleissä on ollut eri sankarit kuin minä, joten kiva, että se olin tällä kertaa minä, Joensuu iloitsi.