Poikittaissyötöt Tapparan aseena − Ässiltä kaksi kauden avausmaalia: "Ihmettelin itsekin, mitä juuri nyt tapahtuu"

LIIGA / Raportti
Teemu Suhonen pääsi ratkaisemaan keskiviikon ottelun näyttävästä poikittaissyötöstä.
Kuva © Saana Hakala
Kahden ensimmäisen erän alut olivat ensin vaikeita Ässille, sitten Tapparalle. Kiekonmenetykset keskialueella johtivat kahteen näyttävään tamperelaismaaliin.
Lähtökohdat 

Ässät taistelee edelleen sijoista 9−10, ja pudotuspeliviivan alapuolella TPS hengittää niskaan kymmenen pisteen päässä. Ottelun merkitys korostuu siinä, että turkulaisilla on oletusarvoltaan huomattavasti helpompi runkosarjan lopun ohjelma.

Ässien peliesitykset ovat olleet kelvollisia, mutta pelaajat uhkaavat loppua kesken ratkaisevilla hetkillä. Lauantaina kokoonpanosta putosivat Otto Kivenmäki ja Roni Hirvonen. Vastaavasti Tylor Spink palaa patapaitojen ykkössentteriksi.

Maalivahtipelaaminen 

Sami Aittokallio jäi Tapparan maaleista ensimmäisessä yksin, eikä voinut keskialueella sählätylle 3−1-hyökkäykselle. Maalisyöttö ja viimeistely olivat laadukkaita.

Ottelun edetessä Aittokallio nappasi tärkeitä koppeja. Kolmannessa erässä ässäveskari oli isossa roolissa siinä, ettei sarjakakkonen rankaissut maalipaikoistaan.

Puolustuspelaaminen 

Pelin ensimmäisellä puolikkaalla Ässien pakistolla oli jonkunlaisia ongelmia. Pelin avaamista vaikeutti se, ettei kovin moni pakki-pakki-syöttö mennyt joukkuekaverin lapaan, vaan jalkoihin.

Hyökkäyspelaaminen 

Kiekonmenetykset keskialueella ja hyökkäyssiniviivalla maksoivat kovaa hintaa. Ensimmäisestä syntyi ottelun avausmaali ja jälkimmäisestä jatkoajan voittomaali.

Ässähyökkäyksen parasta antia nähtiin Spinkien ja Lenni Killisen ykkösketjulta. Muilla oli parantamisen varaa, mihin vaikuttivat myös runsaat poissaolot. Spinkien ketju erottui kuitenkin liikaa muista.

Erikoistilanteet 

Keskiviikon peli ei ollut varsinaista jäähynäytöstä, eikä siinä tehty yhtään erikoistilannemaalia. Tappara pyöritti ylivoimaansa aavistuksen verran paremmin, mutta ei yhtään tehokkaammin.

Lähtökohdat 

Ottelu Porissa oli runkosarjan päätöksen harvoja kamppailuja, joilla oli merkitystä molemmille joukkueille. Tappara tavoittelee runkosarjan kakkossijaa ja yrittää pitää Rauman Lukon takanaan.

Tamperelaiset ovat saaneet peliään takaisin uomiinsa lievän vaikean vaiheen jälkeen.

Maalivahtipelaaminen 

Michael Garteig pelasi varmaotteisesti, kunnes toisen erän alussa sattui musta hetki. Ässien Markus Niemeläinen neppasi kiekon siniviivan jälkeen vain päätyyn, josta se kuitenkin kimposi Garteigin mailan kautta jalkojen välistä verkkoon.

Puolustuspelaaminen 

Tappara-puolustuksen pahimmat vaikeudet olivat ottelun toisessa erässä. Laidan avustuksella syntynyt 1−2-kavennus sekoitti sen verran vierasjoukkueen pelaamista, että Ässät otti erää haltuunsa.

Hyökkäyspelaaminen 

Tappara ei ollut niin vahvasti parhaan kenttänsä varassa, mutta kiistatta tamperelaisvieraidenkin parhaat maalipaikat nähtiin Kristian Kuuselan, Jarkko Malisen ja Jere Karjalaisen ollessa jäällä. Päätöserässä tosin Tappara kykeni kokonaisvaltaisesti pitämään painetta Ässien päädyssä, ja paikkoja oli ottelun ratkaisemiseen jo varsinaisella peliajalla.

Erikoistilanteet 

Tappara sai kokeilla viisi kertaa ylivoimaa ilman tulosta, vaikka hetkittäin pakkopeli pyöri näyttävästi, kuten Liigan kärkitason hyökkäyksellä kuuluukin. Kahden alivoimansa aikana ei tullut valtavasti laadukkaita paikkoja Ässille.

Erikoista 

Ässien maalit olivat sekä Markus Niemeläiselle että Jouka Juholalle kauden ensimmäiset. Runkosarjaa on jäljellä porilaisjoukkueella neljä peliä.

Ottelun ratkaisu 

Tappara käytti keskialueen kiekonmenetykset vastaansanomattomasti hyödykseen. Jatkoajalla nähty ratkaisumaali oli kaunis veto poikittaissyötöstä.

Ottelusta sanottua:

Markus Niemeläinen, Ässät

− Ihmettelin maalitilanteessa itsekin, mitä juuri nyt tapahtuu.

− On pientä kuittia tullut kopissakin. Hyvään paikkaan maali tuli meidän kannaltamme.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo