HIFK:n synkkä taival sai jatkoa Ilvestä vastaan − viiden minuutin ylivoimakaan ei auttanut helsinkiläisiä

LIIGA / Raportti
Ilmeet ovat HIFK-leirissä tällä hetkellä mietteliäät.
Kahden tuloskuntoaan etsivän perinneseuran kohtaamisessa Ilves käytti maalipaikkansa huomattavasti HIFK:ta tehokkaammin. Helsinkiläinen kotijoukkue ei onnistunut lukuisista ylivoimamahdollisuuksistaan huolimatta taistelemaan voitosta. Eetu Tuulola taklasi itsensä suihkuun päätöserässä.

Helsingissä kohtasivat kaksi vaikeuksissa olevaa jättiläistä. Kummallakin oli ennen perjantai-illan kamppailua allaan neljä tappiota liigajäillä. Näkyivät ähtökohdat ottelun alussa tai eivät, niin ainakin kumpikin joukkue lähti heti pelaamaan aktiivista pystysuunnan peliä. Molemmissa päissä kenttää nähtiin myös maalipaikkoja jo varhain.

Kun HIFK oli jälleen kerran tuhrannut yhden ylivoimamahdollisuuden, iski Matias Mäntykivi Ilveksen uudestaan kahden maalin karkumatkalle Joona Ikosen syötöstä. Tilanteen ollessa 2−5 Eetu Tuulola taklasi Johan Motinia keskialueella ulosajon arvoisesti. Sen sijaan, että HIFK olisi kaventanut tilannetta, karkasi Petri Kontiola läpiajoon. Kokenut hyökkääjä ei kuitenkaan onnistunut täydentämään hattutemppuaan.

HIFK rummutti hurjasti kohti Ilves-maalia ottelun loppuhetkillä, mutta ruuti oli todella märkää. Tupsukorvat nappasivat itselleen tärkeät pisteet ja katkaisivat tappioputkensa Nordiksella. Helsinkiläisten murheellinen kierre ulottuu perjantain myötä viiden ottelun mittaiseksi.

Verinen blokki ja pikamaalit

Vauhdikkaana alkaneen ottelun tempo hidastui HIFK:n ylivoimamahdollisuuden myötä. Kotijoukkueen veivailut erikoistilanteessa olivat koukeroisia, ei maalinteko ollut edes lähellä. Toisaalta tupsukorvien tahti hiipui avauserän edetessä jopa isäntiä enemmän. Ilves-puolustaja Tuomas Salmela otti uhrautuvan blokkauksen Julius Nättisen lämäriin ja jätti kentän verissä päin.

HIFK siirtyi ottelussa johtoon Roni Hirvosen ohjurimaalilla. Nuori hyökkääjä osui kiekkoon ruuhkan keskeltä, kun toinen nuori kyky, puolustaja Otto Salin oli lähettänyt pelivälineen kohti Marek Langhamerin vartioimaa maalia. Tuomaristo tarkisti osuman videolta hyväksyen sen. Kontiola pääsi tasoittamaan lukemat hieman helposti alle kaksi minuuttia myöhemmin. Otso Rantakari toimi tilanteessa Eetu Päkkilän pujottelukeppinä.

Toinen erä alkoi Ilveksen ylivoimapelillä ja vaikka ensin näytti siltä, etteivät tamperelaiset onnistu ohittamaan Niilo Halosta kahden minuutin puitteissa, nousi lopulta Tommi Tikka esiin ja painoi rystyllä pikkumustan sisään. Puolustaja Les Lancasterin putattua maalin kulmalta Ilveksen kahden maalin johtoon Eemeli Suomen nappisyötöstä HIFK:n illan tilanne näytti hetkellisesti hyvin tukalalta.

Tuulola ulos ottelusta, HIFK voittokamppailusta

Kotijoukkue sai pikaista balsamia haavoihinsa, kun Motin onnistui ohittamaan viivakudillaan Langhamerin pikaisesti tamperelaisten kolmannen osuman jälkeen. HIFK sisuuntui ruotsalaisen kavennusmaalista ja seuraavat minuutit olivatkin hektisiä Ilveksen kenttäpäädyssä. Tupsukorvat joutuivat olemaan puolustuskannalla liki toisen erän loppuun asti. HIFK sai jälkimmäisten erien taitteessa jälleen ylivoiman, mutta tulos oli yhä laiha.

Mäntykiven iskemä 2−4-maali oli HIFK:lle karvasta kalkkia ja VIlle Peltosen ryhmä joutui maalinteon tuskassaan tilanteeseen, josta se ei nykyisillä eväillään hevillä nouse. Kontiola iski irtokiekosta Ilveksen viidennen maalin ja nosti esiin jälleen kysymyksen HIFK:n maalivahtitilanteesta, joskaan kenttäpelaajat eivät juuri antaneet Haloselle tukea. Pätkäapu Tomi Karhunen katseli illan ottelua vaihtopenkillä.

Ilves jatkoi kuritonta pelaamistaan ottelun loppuun asti, kun muun muassa Tuulola suoritti typerän taklauksensa Motiniin. HIFK kuitenkin löi päätään tamperelaisseinään. Tappio ja SaiPan voitto Ässistä merkitsi sitä, että punapaidat valahtivat koko Liigan sarjataulukon viimeiseksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo