Kärpät otti revanssin HIFK:sta − Jussi Jokinen jätti ottelun kesken
HIFK tuli otteluun hyvässä vireessä, sillä helsinkiläiset olivat voittaneet viidestä edellisestä ottelustaan kolme kertaa. Alla oli myös perjantainen 5−1-voitto Kärpistä.
Frans Tuohimaa torjui varsin hyvin, mutta joutui antautumaan kolmesti.
Yhteensä Tuohimaa torjui 20 kertaa.
HIFK paineisti ylhäältä usean pelaajan voimin, mutta jos vähänkin tilanne näytti siltä, ettei prässipelaamiseen ollut mahdollisuutta, vetäytyi HIFK keskialueen ohjauspeliin. Siten helsinkiläiset saivat hidastettua Kärppien suorahyökkäämistä. Tätä tapahtui etenkin avauserässä.
Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän myös HIFK pyrki paineistamaan. HIFK onnistui myös saamaan siten kiekonriistoja aikaan.
Omalla puolustusalueella HIFK pyrki pitämään keskustan ja oman maalinedustansa tiiviinä.
HIFK pyrki rytmittämään kiekollista peliään, mutta käänsi ensisijaisesti peliä nopeasti ylöspäin. Hyökkäysalueella HIFK pystyi rakentamaan maalipaikkoja päätypelin ja paineistuspelaamisen tulleiden riistojen kautta.
Etenkin ottelun alussa HIFK hyökkäsi väkevästi ja sai aikaan pitkiä pyörityksiä hyökkäysalueella. HIFK pääsi myös läpi ottelun kiekon kanssa Kärppien maalin eteen ja helsinkiläiset pystyivät siten rakentamaan maalipaikkoja.
Päätöserässä Kärpät onnistui pitämään HIFK:n poissa maalipaikoilta.
HIFK pelasi kolmesti ylivoimalla ja pystyi luomaan useita maalipaikkoja. Kiekko ei kuitenkaan mennyt maaliviivan yli kertaakaan.
HIFK pelasi neljästi alivoimalla ja onnistui pitämään Kärpät pahimmilta maalipaikoilta poissa.
Kärpillä oli ollut vaikeuksia viime aikoina, sillä oululaiset olivat kärsineet kolme tappiota viidessä edellisessä ottelussaan. Alla oli 1−5-tappio HIFK:lle.
Patrik Rybár torjui Kärppien maalilla varsin varmaotteisesti, vaikka ottelun alussa kiekot pomppivatkin.
Rybar torjui lopulta yhteensä 22 kertaa.
Kärpät oli muuttanut hieman puolustuspelaamistaan perjantain ottelusta. Oululaiset vetäytyivät useammin keskialueen trappiin HIFK:n rytmittäessä peliä. Kärpät myös paineisti ja sai siten kiekonriistoja aikaan. Oululaisten viisikko pysyi paremmin tiiviinä puolustussuuntaan kuin perjantain ottelussa.
Toisessa erässä Kärpät hieman lisäsi paineistuspelaamistaan ja sai HIFK:n avauspelaamisen vaikeuksiin.
Omalla puolustusalueella Kärpät oli ajoittain vaikeuksissa ja HIFK pääsi välillä kiekon kanssa maalin eteen liian helposti. Toisessa erässä tähän tuli aavistuksen enemmän laatua, mutta HIFK sai silti muutaman ison mylläkän aikaan Kärppien maalilla.
Kolmannessa erässä Kärppien puolustaminen tiivistyi, minkä takia HIFK ei päässyt kovinkaan usein maalipaikoille.
Kärpät rytmitti peliä monipuolisemmin kuin perjantaina. Oululaiset pysäyttivät peliä muutamia kertoja maalinsa taakse ja pystyi siten hyökkäämään hieman tiiviimmällä viisikolla. Kaiken kaikkiaan Kärpät jälleen hallitsi kiekkoa enemmän kuin HIFK.
Kärpät myös iski vaarallisesti vastaan aina kiekonriiston jälkeen. Hyökkäysalueella tosin pitkät pyöritykset olivat harvassa, mutta oululaiset pystyivät silti luomaan muutamia maalipaikkoja.
Kärpät pääsi pelaamaan neljä kertaa ylivoimalla, mutta ei onnistunut maalinteossa.
Kärpät pelasi alivoimalla kolmesti. HIFK pystyi luomaan maalipaikkoja ja kolautteli maalitolppiakin, mutta maaliin asti kiekko ei mennyt.
Kärppien hyökkääjä Jussi Jokinen ei palannut kaukaloon ottelun toisessa erässä. Myös kanadalaispuolustaja Shaun Heshka otti osumaa kolmannessa erässä.
Kärpät pystyi puolustamaan hieman laadukkaammin kuin HIFK. Kärpät myös sai tehoja maalipaikkoihin ja otti lopulta 4−1-voiton.