Kummallakin joukkueella oli omat syynsä vääntää kolmen pisteen eteen aivan sata lasissa. Lukko ei ollut johtanut HPK:ta vielä kertaakaan tämän kauden aikana ja keskiviikon kamppailun edetessä alkoi näyttää siltä, ettei asiaan tulisi muutosta.
Eetu Liukas painoi pelin jo 3−0:aan toisessa erässä ja jatkoi näin vakuuttavaa puhdettaan sarjakärkeä vastaan. Lopulta Liukas jatkoi maalintekoa päätöserässäki. Kamppailu päättyi HPK:n eduksi numeroin 4−1, kun Anrei Hakulinen pystyi kaventamaan lukemia. pelin loppupuolella.
HPK:n tehokas alku
HPK pääsi ottelussa johtoon heti alkumetreillä, kun Jere Henriksson nosti Rony Ahosen viivakudin ohi Artjom Zagidulinin. Konkari Antti Pihlström teki oivallisen työn päätypelissä ennen osuman syntymistä. Kotijoukkue esiintyi kaikkinensa Lukkoa terävämmin avauserässä. Raumalaiset kuitenkin hivuttautuivat pelillisesti vastustajansa tasalle kamppailun edetessä ja muun muassa erikoistilanteiden avittamana.
Matti Järvinen sujautti kiekon kuitenkin toista kertaa Lukko-maaliin vielä avauserän puitteissa. Toisessa erässä HPK jatkoi hurjaa painettaan. Konsta Kapanen ja Markus Nenonen pääsivät saman vaihdon aikana yrittämään useasti kotijoukkueen kolmatta maalia.
Lukko ei pystynyt haastamaan
Michael Joly tarjoili taiturimaisen syötön Liukkaan iskemään kotijoukkueen kolmanteen maaliin. Täysosuman turvin hämeenlinnalaiset pääsivät vankassa johdossa toiselle erätauolle. Lukko puolusti pääsääntöisesti hyvin, muttei saanut hyökkäyspeliään auki. Lukolle tarjoutui mahdollisuus myös ylivoimalla, mutta HPK-puolustus maalivahti Daniel Lebedeffin johdolla kesti.
Lukko vaihtoi kolmanteen erään tolppien väliin Samuel Jukurin. Hän joutui antautumaan jo muutaman minuutin pelin jälkeen, kun Liukas löi HPK:lle jo neljännen osuma illan toisellaan. Vasta ratkaisevasti jälkeen jäätyään Lukko sai ylivoimalla kunnon mylläkän aikaiseksi.
HPK otti tärkeät kolme pistettä taistelussa pudotuspelipaikasta. Hakulinen pilasi vielä Lebedeffin unelman nollapelistä maalin kulmalta, kun hämeenlinnalaispuolustus oli unohtanut Hakulisen yksin tekopaikkaan. Vielä aivan viime sekunneilla nuori lukkohyökkääjä Kim NIeminen joutui poistumaan pukusuojaan.
Raumalaisten HPK-peikko pysyi keskiviikonkin jälkein hengissä. Samalla Lukon tappioputki venähti kolmen ottelun mittaiseksi. HPK puolestaan tarrasi kiinni pudotuspelipaikkaan.