Jukurit katkaisi tappioputkensa Tampereella – Ilveksen tuska kasvaa entisestään

LIIGA / Raportti
Ilves on tehnyt viimeiseen neljään otteluunsa vain kolme maalia.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Lauantai-illan liigakierroksella Nokia areenalla iskivät yhteen alavireiset Ilves ja Jukurit. Vieraat onnistuivat lopulta katkaisemaan viiden ottelun tappioputkensa ottelussa lukemin 3–1.

Tampereen lauantai-illassa Jukurit haki erittäin tärkeät kolme pistettä Ilveksen kustannuksella lukemin 3–1. Vieraat onnistuivat jättämään Ilveksen vain yhteen tehtyyn maaliin etenkin laadukkaalla ja tiiviillä puolustuspelaamisellaan. 

Jukurit näytti ottelussa isännille myös maalinteon taitoa. Ilves saattoi pitää kiekkoa pitkiäkin ajanjaksoja, mutta Jukurit pystyi rankaisemaan vastahyökkäyksistä. Ilveksen maalinteon vaikeudet ovat tällä hetkellä suuria, sillä viimeiseen neljään otteluun joukkue on iskenyt vain kolme maalia. 

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun kääntämään kurssiaan, sillä tappioputket painoivat molempien harteilla. Mielenkiintoinen asetelma otteluun oli myös joukkueiden kakkosmaalivahtien Jakub Malekin sekä Markus Ruusun kohtaaminen, jonka lopulta Ruusu vei nimiinsä.

Isäntien juhlat loppuivat lyhyeen

Ottelun avausosumaa saatiin lauantai-illassa odotella aina toiseen erään saakka, sillä avauserässä ei useammasta laatupaikasta huolimatta maaleja nähty.

Avauserän parhaat paikat nähtiin molempien joukkueiden ylivoimien aikana, kun sekä Filip Westerlund, että Hannes Häkkilä istuivat yhdet kaksiminuuttiset mieheen. Varsinkin jopa kolmea seuraa tällä kaudella edustanut Ruusu esitti useamman näyttävän torjunnan kotijoukkueen pyörittäessä ylivoimaa.

Ottelun toinen erä tarjosi puolestaan peräti kolme maalia, ja neljä rangaistusta. Avausmaalia saatiin kuitenkin odotella 35 minuutin kohdalle kotijoukkueen tuskaillessa viime aikojen maalinteko-ongelmiensa kanssa.

Muun muassa Joona Ikosen ja Aku Rädyn huippupaikoista huolimatta illan avausosuma saatiin Matias Mäntykiven lavasta Les Lancasterin epäonnistuneen laukauksen jälkeen. Ilveksen iloa kesti kuitenkin vain 14 sekuntia, kunnes Jukurit tasoitti ottelun.

Välittömästi Ilveksen johto-osuman jälkeen iski vastahyökkäyksestä Niko Huuhtanen, ja vain kolme minuuttia myöhemmin oli kokeneen Jesper Piitulaisen vuoro ujuttaa kiekko maaliin ohi hölmistyneen Malekin.

Ottelulle viimeinen sinetti saatiin ajassa 52:36, kun Pekka Jormakan lähettämä kiekko upposi yllättäen isäntien maaliin. Vieraiden Daniel Mäkiaho teki maalissa tärkeän työn ajaen maalille, mutta kiekko meni maaliin lopulta suoraan Jormakan lavasta.

Ottelun loppu mentiin Ilveksen pitäessä kiekkoa, ja Jukureiden puolustaessa omaa aluettaan tiiviisti. Isännät eivät pystyneet hallinnasta huolimatta rakentamaan tarvittavia maalipaikkoja, ja Jukurit selvitti kirin ilman suurempia ongelmia.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo