Kärppien maaginen nollaputki jatkuu − ratkaisuosumat päätöserän puolivälissä
Kuudetta sijaa sarjataulukossa miehittänyt Jukurit oli hävinnyt neljästä edellisestä ottelustaan kolme, mutta tappiopeleistäkin kaksi oli venynyt jatkoajalle.
Ensimmäisessä erässä Sami Rajaniemi päästi helposti Jesse Puljujärven laukauksen taakseen, mutta sen jälkeen Jukurien luottomaalivahti oli mies paikallaan. Toinen maali syntyi ohjauksena ilmasta maalin edestä ja kolmannessa Mika Pyörälä oli yksin maalin edessä.
Jukurien pakisto oli ajoittain suurissa vaikeuksissa Kärppien hyökkääjien antaessa painetta avauspelaamisessa. Vierasjoukkueen painostuksien aikana pakisto piti kuitenkin hyvin, ja suurimmat ongelmat olivat silloin, kun Kärpät hyökkäsi nopeasti.
Päätöserässä ote lipsui hieman, ja Kärpät pääsi iskemään kaksi osumaa maalin edestä.
Mikkeliläisryhmä hyökkäsi nopeasti ja onnistui ohittamaankin Kärppien puolustusta ajoittain, mutta viimeistely oli heikkoa, josta pahiten kertoi Janne Ritamäen laukaus maalin kulmalta, joka meni ohi takatolpasta.
Jukurit pelasi kaksi ylivoimaa, mutta ei onnistunut maalinteossa. Charles Sarault jakoi kiekkoa mallikkaasti, mutta joukkuetoverit eivät onnistuneet sitä hyödyntämään.
Kotijoukkue ei joutunut ottelussa kertaakaan alivoimalle.
Kärpät oli hävinnyt Liiga-kauden aikana ainoastaan sarjaa johtavalle Tapparalle. Joukkue oli pelannut kolme edellistä otteluaan päästämättä maaliakaan. Nollapeleistä kaksi oli kirjattu Justus Annuselle ja yksi Patrik Rybarille.
Justus Annunen pudotteli ajoittain kiekkoja, mutta se olikin ainoa moitteen sija hänen pelissään. Nollapelin pelannut vahti koki pahimmat tilanteensa ensimmäisessä ja kolmannessa erässä, jolloin Jukurit pääsi useampaan kertaan laukomaan suoraan syötöstä.
Annusen illan kruunuksi hän sai syöttöpisteen Jakub Krejcikin tyhjiin tekemään maaliin.
Avauspelaaminen oli varsin kaksijakoista. Syötöt löysivät pääosin omille, mutta vastaavasti pitkiä kiekkoja Kärpät laukoi varsin paljon.
Ensimmäisessä erässä puolustus ohitettiin Jukurien vauhdikkaissa hyökkäyksissä usein, mutta tämä osa-alue parani ottelun edetessä.
Jesse Puljujärvi haki tuttuun tappaan hanakasti maaleja. Hän onniustui kerran, ja kyseinen tilanne ei ollut edes hänen paras tilanteensa ottelussa.
Kolmannessa erässä tulostakin syntyi paremmin. Sekä Ludwig Byströmin että Mika Pyörälän osumat syntyivät maalin edestä.
Kauden ajan täydellinen alivoima jatkui myös Jukureita vastaan. Kotijoukkue laukoi kohti maalia tänä aikana kolme kertaa.
Kärpät on vasta toinen joukkue, joka on onnistunut pitämään vastustajan nollilla neljä kertaa peräkkäin. Aikaisemmin tempun teki TPS vuonna 1997, mutta erona tuohon on se, että Kärppien putken aikana molemmat maalivahdit ovat keränneet minuutteja, kun TPS:llä maalilla torjui ainoastaan Kimmo Lecklin.
Kärpät iski kaksi maalia juuri ennen kolmannen erän puoliväliä. Pyörälän osumasta käytiin ensin keskustelua, sillä Puljujärven maila kävi korkealla hänen ohjatessaan kiekkoa ennen osumaa. Lisäksi Jukurit käytti tilanteeseen valmentajan haaston, sillä Pyörälä kävi varsin lähellä Rajaniemeä tilanteessa.