Tapparan vieraskiertue jatkui Mikkelissä, jossa se kohtasi Jukurit. Ottelu päättyi Jukureille lukemin 2–1. Tappara hävisi edellisen kerran 7. lokakuuta.
Tappara hallitsi avauserää
Maaliton avauserä oli hetkittäin sekavahkoa peliä, eikä kummaltakaan joukkueelta nähty monia laadukkaita paikkoja. Tappara pelasi erän alkuhetkien parhainta peliään illan ensimmäisen rangaistuksensa aikana, joka tuli Jukurien painostuksesta.
Erikoistilanteen jälkeen peli jatkui aaltoilevana, mikä sopi Tapparalle joukkueen ottaessa hallintaa itselleen. Kumpikin joukkue teki kiekollisena paineen alla pieniä virheitä, mutta Vilho Heikkinen ja Frans Tuohimaa selvisivät takaiskuitta.
Heikkisen nollaputki katkesi komeaan maaliin
Toisessa erässä Jukurit tuli varsin pirteästi kaukaloon, mikä sekoitti ajoittain Tapparan pelikirjaa. Vahvan erän alun myötä joukkue myös sai palkinnon, kun Kovařčíkin veljekset katkaisivat Heikkisen nollapeliputken. Komean syötön tarjoillut Ondřej alusti veljensä Michalin kauden toisen osuman.
Jos avauserässä mentiin Tapparan tahdin mukaan, toisessa erässä Jukureilla oli suurimmaksi osaksi tahtipuikko käsissään. Erän aikana vierailta ei nähty yhtä laadukkaita hyökkäyksiä kuin avauserässä, sillä Jukureiden karvauspeli parantui ottelun alusta.
Erän loppupuolella Tapparan parantaessa peliään isäntien veräjänvartijan Tuohimaan sormea jouduttiin teippaamaan, koska hän sai sormeensa osumaa. Vieraat eivät kuitenkaan saaneet erän aikana avausosumaa aikaiseksi.
Tappara tasoitti ottelun, Jukurit juhli voittoa
Kolmas erä oli vauhdikasta pelailua. Kummallakin joukkueella oli omat hyvät paikkansa. Erässä korjattiin myös Jukurien päädyssä jäässä havittua railoa, joka onneksi korjaantui vedellä.
Korjaustoimenpiteiden jälkeen Tappara tasoitti ottelun onnekantamoisella, kun Maksim Matushkinin laukaus kimposi Petteri Puhakan kautta ohi Tuohimaan.
Ottelun sankariksi nousi kuitenkin isäntien Niko Huuhtanen ylivoimaosumalla Pekka Jormakan komeasta syötöstä. Tappara haki viimeisellä minuutilla lisäosumaa, jota ei kuudella kenttäpelaajalla saatu aikaiseksi.
Muokattu 26.10.2022 klo 21.52: Otsikossa ja leipätekstissä luki virheellisesti, että Heikkisen nollapeliputki katkesi vasta Mikkelissä. Kyseinen putki meni jo poikki Kouvolassa.