Kärpät katkaisi Pelicansin voittoputken – pelitauolta palanneet ratkaisivat
Edellisessä ottelussa Kärpät teki Liigan uuden kaikkien aikojen runkosarjan piste-ennätyksen. Entinen ennätys oli 131, nyt Kärpillä on 133 pistettä ja kaksi ottelua aikaa parantaa piste-ennätystä entistä kovemmaksi.
Vaikka Kärpillä olisi varaa lepuuttaa kärkipelaajiaan, niin sitä se ei tiistaina tee. Kovavireinen Pelicans on kova haaste, johon halutaan vastata parhaalla kokoonpanolla.
Kokoonpanoon palaavat Oskar Osala ja Sami Anttila. Kummatkin pelasivat viimeksi 2,5 viikkoa sitten. Kymppitilin täytyttyä poissa kaukalosta on Rasmus Kupari, hänen tilallaan pelaa Tino Metsävainio.
Kärppien nelosketjun sentterinä tekee liigadebyyttinsä 19-vuotias Tommi Järvitalo. Tällä kaudella Järvitalo on pelannut Kärppien A-junioreissa, vielä neljä vuotta sitten hän pelasi C-junioreiden Mestistä Kiimingin Kiekko-Pojissa.
Veini Vehviläisen vahva kausi sai jatkoa. Muutama venytys ratkaisevissa paikoissa tylsytti lahtelaisten maalipaikat.
Kärpät oli päästänyt ennen ottelua vain 95 maalia tämän kauden runkosarjassa. Sadan maalin haamurajan alitus on lähellä. Puolustuspelaaminen maaleja viime peleissään mättänyttä Pelicansia vastaan oli jälleen laadukasta.
Hyökkäyksessä maalintekoon pääsivät kauden avausmaalin tehnyt Sami Anttila ja yhtä pitkältä pelitauolta palannut Oskar Osala. Levväneiden miesten maalit kantoivat voittoon. Kärppien kolmannen maalin teki Radek Koblížek.
Ylivoimalla Kärpät on ollut erikoisesti koko kauden Liigan keskitasoa. Tälläkään kertaa ylivoima ei ollut tehokasta. Nolla ylivoimamaalia, kuten niin usein ennenkin tällä kaudella.
Viiden ottelun voittoputkessa liitävä Pelicans on sarjassa jo kolmantena. Kuuden, kahdeksan ja kymmenen ottelun kuntopuntareissa Kärpät ja Pelicans miehittävät kaksi kärkisijaa. Pelicans on pisteen edellä neljäntenä olevaa TPS:ää, kun runkosarjaa on molemmilla kaksi ottelua pelaamatta. Etenkin maalinteossa Pelicans on kunnostautunut, sen maalimäärä 10 viimeisimmässä ottelussa on poikkeuksellisen suuri.
Juhamatti Aaltonen on takonut yhdeksässä ottelussa tehot 8 + 4 = 12.
19-vuotias tšekkivahti Jakub Škarek pelasi kelpo ottelun, mutta Kärppien maaleille hän ei voinut mitään. Toisessa erässä tilastoihin merkittiin vain yksi torjunta ja kaksi päästettyä maalia, mutta maalivahtia ei tappiosta käy syyttäminen.
Puoustuspään virheet maalin lähellä koituivat tiistaina kalliiksi. Kärpät pääsi maalin edestä viimeistelemään tarvittavat osumat.
Maaleja takonut Pelicans törmäsi Oulussa Kärppien puolustusseinään. Veini Vehviläinen toimi lopullisena lukkona silloin kun Kärppien puolustus avautui edes hieman.
Ylivoimalla kiekko pyöri hyökkäysalueella mutta tehot puuttuivat. Kärppien puolustusneliö pysyi pienenä ja luotti Vehviläisen hoitavan loput. Pelicans yritti liian usein pelata syöttelemällä liian lähelle maalia.
Ottelun alussa nähtiin herkkä hetki, kun Pelicansin Juhamatti Aaltonen antoi kukkapuskan Lasse Kukkoselle. Edellisessä ottelussa 600 liigaottelua täyteen saanut Lasse Kukkonen näytti ilahtuneelta nähdessään keneltä kukat sai.