Kärpät nousi jälleen kolmen maalin takaa voittoon − Tieksola iski jatkoaikaosuman

LIIGA / Raportti
Arttu Hyry aloitti vieraiden kirin.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/
Kärpät näytti pitkään täysin aseettomalta KalPan vieraana, ja peli oli pitkälti yli puolivälin, kun vieraiden tilillä oli kolme laukausta kohti maalia. Kärpät esitti kuitenkin huiman kirin ja Tuukka Tieksola ratkaisi 4−3-jatkoaikavoiton.

Ratkaisumaali syntyi ajassa 61.41. KalPa oli hallinnut kiekkoa jatkoajan ensimmäisen minuutin, mutta yhden laukauksen jälkeen Kärpät sai kiekon, ja Tuukka Tieksolan nousu oikealta päättyi rannelaukaukseen ja maaliin. Kärpät otti voiton jo toista kertaa peräkkäin oltuaan kolme maalia tappiolla. Keskiviikkona vastaavalla tavalla oli nöyrtynyt KooKoo.

− Aloimme pelaamaan omaa peliä vasta kolmannessa erässä, Tieksola luonnehti C Moren haastattelussa.

KalPa hallitsi peliä 35 minuuttia ja johtikin siinä vaiheessa ansaitusti 3−0. Huolimaton peli omalla alueella toi Kärpille kuitenkin kavennuksen, ja se oli omalta osaltaa iso käännekohta ottelussa. Arttu Hyryn tekemä maali antoi vieraille uskoa pelin kääntymisestä.

Tuomas Kiiskinen saavutti rajapyykin

Ottelu sai sähäkän alun, kun Matyáš Kantner oli läpiajossa jo ensimmäisellä minuutilla kiekonriiston jälkeen. Leevi Meriläinen pysäytti tšekkihyökkääjän patjatorjunnalla. Sen jälkeen peli pyöri hetken Kärppien hallinnassa, mutta neljännellä minuutilla kotijoukkue avasi maalitilin. Atte Ohtamaan huonon syötön jälkeen kiekko ajautui Max Görtzille, joka löysi maalin edestä Juuso Mäenpään, joka teki kauden 12. maalinsa.

Muutenkin KalPa piti vauhtia, ja Kärpät oli sen kanssa vaikeuksissa. KalPa sai paljon riistoja, ja yksi sellainen toi palkintonsa vajaat kuusi minuuttia ennen loppua, kun Tuomas Kiiskinen laukoi varsin pienestä kulmasta kiekon  Meriläisen olkapään yli maaliin. Osuma oli Kiiskiselle sadas KalPan paidassa.

Toisen erän alussa Kärppien Julius Hermonen otti pelin ensimmäisen rangaistuksen, ja KalPa kiitti. Komealla kuviolla Kai Kantola kuittasi kuopiolaisten kolmannen kihauksen. Perään Tommi Kivistö lähti rangaistusaitioon, mutta tällä kertaa KalPa ei onnistunut ylivoimalla.

Kärpät ei saanut toisenkaan erän 15 ensimmäisen minuutin aikana juuri minkäänlaista otetta peliin. Joukkueen nelosketju sai kuitenkin aikaan kavennuksen, kun Kiiskinen antoi harhasyötön oman maalin taakse, ja sen jälkeen Hyry iski vieraiden ensimmäisen osuman. Kärpät sai tästä henkeä, ja Teemu Turunen tarjosi Topi Niemelälle tekopaikan, johon Anton Karlsson sai jalkaansa eteen, ja lopulta tiellä oli myös Juha Jatkola.

Kolmatta erää oli pelattu nelisen minuuttia, kun Saku Salmela komennettiin rangaistusaitioon ja Kärpät sai pelin ensimmäisen ylivoimansa. Vierasjoukkue pyöritti peliä hyvin, mutta maalinteossa se ei onnistunut.

Kärpät oli päätöserässä hallitsevampi osapuoli, ja toinen ylivoima toi tulosta, kun Ville Koivusen poikittaissyötön jälkeen Cody Kunyk onnistui maalinteossa. Tämä antoi eväät jännittäviin loppuminuutteihin. Kärppien ote jatkui, ja Marko Anttila osui jälleen tärkeään paikkaan.

Anttila vei ensin Lasse Lappalaisen kahville ja laukoi sen jälkeen ranteelta tasoituksen, kun pelikellossa oli aikaa kaksi minuuttia ja 24 sekuntia. Pelin käänne näkyi siinä, että kiekon hallinta pysyi tasoituksen jälkeen enemmän Kärpillä, mutta paikoille se ei päässyt, joten ratkaisua haettiin jatkoajalta, jossa Kärpät teki ratkaisumaalin.

KalPalle tarjoutuu mahdollisuus pikaiseen revanssiin, sillä joukkueet kohtaavat uudestaan lauantaina, tälläkin kertaa Kuopiossa.

−  Alusta asti pitää olla hereillä huomenna, ei voi aina antaa kolmea maalia eteen, Tieksola myönsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo