Lukko haki arvokkaan voiton – kolmannen erän tehokas alku oli KalPalle liikaa
Pudotuspelipaikkansa varmistaneella KalPalla on vielä mahdollisuus parannella sijoitustaan yhdellä pykälällä. Viimeiseen 10 otteluun joukkue on kaapinut vain kaksi kolmen pisteen voittoa, eli runkosarjan viimeisestä kotiottelusta voitto maistuisi.
Eero Kilpeläinen aloitti KalPan maalilla. KalPa-vahti joutui heti avauserässä kovaan testiin, kun Justin Danforth pääsi kahdesti läpiajoon. Kilpeläinen torjui molemmat yritykset tyylikkäästi.
Lukon maalit eivät täysin menneet Kilpeläisen piikkiin ja KalPan veräjänvartija otti läpi ottelun tärkeitä koppeja.
KalPan puolustuspelaaminen oli varsin tiivistä, mutta merkkausvirheitä ja ylipelaamista tapahtui. Toisen erän alussa kuopiolaisten alakerralle sattui musta hetki. Lukon 2-1 -maalissa Lasse Lappalainen oli auttamatta Sebastian Repoa perässä ja 3-1 -maalissa kuopiolaisten alakerta sahattiin halki, poikki ja pinoon.
KalPa hyökkäsi varsin pirteästi, mutta kolmannessa erässä ote siirtyi vahvasti Lukolle. Kuopiolaiset hakivat rauhassa hyökkäyksiä ja kiekkoa pudotettiin reilusti alaspäin.
Aleksi Klemetti pelasi ottelussa mainiosti, hän onnistui myös tekemään joukkueen ensimmäisen maalin. Joukkueen toiseen maaliin nuori herra tarjosi hienon syötön Janne Keräselle.
KalPan ylivoima toimi avauserässä hyvin ja joukkue onnistui maalinteossa Lukon ensimmäisen jäähyn aikana. Muita Lukon jäähyjä kuopiolaiset eivät onnistuneet hyödyntämään.
Alivoima oli tänään tehokasta ja joukkue selvitti kaikki neljä miesalivoimalla pelattua hetkeään.
Kolmantena sarjassa oleva Lukko on yhden ottelun vähemmän pelanneena vain pisteen päässä Tapparasta. Erinomaisesti pelanneille raumalaisille kelpaisi toinen sija runkosarjan päätteeksi.
Oskari Setänen vartioi Kuopiossa Lukon maalia. Raumalaisten maalivahti otti tärkeitä torjuntoja läpi ottelun, mutta ei joutunut missään vaiheessa ottamaan suurimpia paraatipelastuksia.
Lukko puolusti erittäin tiiviisti läpi ottelun ja puolustusalueen keskusta pysyi hyvin tukossa. Lisäksi raumalaiset pelasivat varmasti KalPan paineen alla ja pystyivät sieltä avaamaan omaa peliään.
Mitään suurta hätää ei raumalaisten alakerrassa nähty, joukkueen rutiini on kovalla tasolla.
Lukon syömähammas Justin Danforth oli hyvällä pelipäällä ottelun alusta lähtien. Mies pääsi kaksi kertaa läpiajoon, mutta maalit jäivät tällä kertaa tekemättä. Kaikkiaan miehen tehosaldo ottelusta on hieno 1+2.
Kristian Pospisil oli myös hyvässä vireessä ja viimeisteli kaksi osumaa.
Raumalaiset eivät ottelussa puskeneet hyökkäyspeliään, vaan malttoivat pitää kiekkoa ja hakea hyökkäyksiä syvältä oman alueen kautta.
Raumalaiset pelasivat hyvää alivoimaa läpi ottelun ja neliö oli tiivis. Pieni kauneusvirhe tuli ensimmäisen alivoiman aikana KalPan maalista.
Omilla ylivoimillaan Lukko ei saanut osumia aikaana, vaikka mahdollisuuksia oli.
KalPan kauden viimeinen runkosarjakamppailu pelattiin tyhjälle katsomolle.
Lukon kolmannen erän alku oli erittäin tehokas. Kaksi maalia 63 sekuntiin käytännössä varmisti Lukolle ottelun voiton. Osumien jälkeen ottelun ote siirtyi käytännössä täysin raumalaisille.