KalPan kiri jäi vajaaksi - Tappara venytti voittoputkeaan

LIIGA / Raportti
Olavi Vauhkonen iski tehot 2+1.
Kuva © Saimi Airaksinen
Tappara venytti voittoputkensa jo seitsemän ottelun mittaiseksi kaatamalla keskiviikkona KalPan. Kuopiossa pelattu ottelu päättyi lopulta lukemiin 2-3. Vieraiden Olavi Vauhkonen iski tehot 2+1.
Lähtökohdat 

KalPa lähti keskiviikon kamppailuun hyvässä vireessä, sillä se oli edellisestä kahdeksasta ottelustaan napannut peräti seitsemästä pisteitä. Sen edellisessä kotiottelussa JYP kuitenkin oli tyly vieras lukemin 0-5. Kotijoukkueen maalilla aloitti Eero Kilpeläinen.

Maalivahtipelaaminen 

Ottelu oli vaikea kotijoukkueen tolppien välissä olleelle Kilpeläiselle. Torjuntoja kertyi vain 15, ja kolme kertaa mies joutui kaivamaan kiekon maalista selkänsä takaa. Ensimmäinen ja kolmas maali olisivat olleet torjuttavissa.

Puolustuspelaaminen 

Kotijoukkueen puolustukselle sattui jälleen hurja määrä virheitä omassa päässä, mikä on leimannut KalPan koko kautta. Kaksi Tapparan maaleista sai alkunsa helpoista kiekon menetyksistä.

Hyökkäyspelaaminen 

KalPa laukoi ottelussa peräti 66 kertaa, mutta maalinteko oli yhtä tervan juontia ennen päätöserää. Kilpipaidat saivat luotua paljon pitkiä hyökkäyksiä, mutta viimeistely ontui. Janne Keräsen ja Miikka Pitkäsen osumat viimeisessä erässä eivät riittäneet tuomaan kuopiolaisille pisteitä.

Erikoistilanteet 

Liigan huonoin ylivoima onnistui kertaalleen. Avauserässä KalPa sai pelata reilun minuutin kahden miehen ylivoimalla, mutta onnistumista ei tullut. Alivoimalla joukkue joutui antautumaan kertaalleen.

Lähtökohdat 

Tappara lähti keskiviikon kamppailuun kuuden ottelun voittoputkessa, ja sarjataulukon toiselta sijalta. Kirvesrinnat olivat voittaneet kauden neljästä aiemmasta keskinäisestä kamppailusta kolme. Vieraiden maalilla aloitti Christian Heljanko.

Maalivahtipelaaminen 

Heljanko pelasi erinomaisen ottelun vieraiden maalilla. Torjuntoja miehelle kertyi peräti 33. Heljanko piti maalinsa puhtaana reilut 49 minuuttia, kunnes joutui antautumaan. Hän esitti useita huipputorjuntoja, ja piti joukkuetta johtoasemassa erinomaisilla otteillaan.

Puolustuspelaaminen 

Vieraiden puolustajat olivat ajoittain vaikeuksissa nopeiden KalPa-hyökkääjien kanssa. Avauserässä Tappara joutui ottamaan kolme jäähyä. Vieraat kestivät kotijoukkueen lopun rynnistyksen maalivahti Heljankon johdolla.

Hyökkäyspelaaminen 

Tappara laukoi koko ottelun aikana ainoastaan 26 kertaa. Se käytti paikkansa tehokkaasti hyväksi. Olavi Vauhkonen iski tehot 2+1. Juhani Jasu keräsi itselleen kaksi syöttöpistettä.

Erikoistilanteet 

Vieraat onnistuivat kertaalleen ylivoimalla, kun Vauhkonen niittasi kiekon reppuun komean kuvion päätteeksi. Alivoimalla kirvesrinnat joutuivat antautumaan kerran.

Ottelun ratkaisu 

Olavi Vauhkonen iski vieraat kolmen maalin karkumatkalle kolmannen erän alussa kesken KalPan pyörityksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo