KooKoo vei, Ässät kuittasi voiton - Porilaisten tappioputki katkesi, mutta yksi piste jäi Kouvolaan

LIIGA / Raportti
Lenni Killinen täräytti Ässät 1-0 -johtoon viiden minuutin pelaamisen jälkeen.
Kuva © Satu Pitkänen
Jääkiekko-ottelun voittaa se joukkue, joka tekee eniten maaleja. Näin voi todeta KooKoon ja Ässien torstaisen kohtaamisen jälkeen. Kotijoukkue hallitsi ottelua, mutta kaksi pistettä matkasi jatkoaikamaalin myötä Poriin.
Lähtökohdat 

KooKoon edellinen ottelu oli viime lauantain voitokas vierailu Turussa. Ässiä vastaan kokoonpanoon palaavat Kimi Koivisto ja Toni Kähkönen. Huilivuorossä hyökkääjistä ovat Joonas Oden ja Markus Jokinen.

Maalivahtipelaaminen 

Niilo Halonen oli taas hankalassa tilanteessa, kun edellisistä tositoimista oli kulunut liki kaksi viikkoa. Ottelun ensimmäisessä erässä torjuttavia laukauksia tuli, ja niistä kaksi painui selän taakse. Näistä ensimmäinen olisi ollut otettavissa. Toisessa ja kolmannessa erässä torjuntoja kertyi enää yhteensä viisi.

Puolustuspelaaminen 

KooKoo puolusti koko joukkueella tiiviisti. Matt Caito keräsi jälleen isot minuutit, tosin hän oli jäällä molempien Ässien tasakentällisin tekemien maalien aikana.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoo lisäsi luistelua ja pääsi toisessa erässä niskan päälle. Laukauksia kohti Ässien maalia viuhui, mutta sihti oli hakusessa, tai Daniil Tarasov venyi torjuntoihin. Maalinteossa onnistui jälleen sekä ykkös- että kolmoskenttä Kim Strömbergin ja Toni Kähkösen toimesta.

Erikoistilanteet 

KooKoo käytti hyväkseen sekä toisen kahdesta ylivoimastaan, että siirretyn rangaistuksen. KooKoon neljän jäähyn aikana Ässät laittoi kiekon reppuun kerran. Kotiyleisö protestoi päätuomareiden ratkaisuja kovaäänisesti erityisesti päätöserässä.

Lähtökohdat 

Ässillä on loukkaantumismurheita, kun kokoonpanosta on poissa useampi hyökkääjä. Hyökkäysketjut pysyvät samoina kuin edellisillan ottelussa HIFK:ta vastaan. Ruotsalaispakki Simon Åkerström tekee paluun pelaavaan kokoonpanoon.

Maalivahtipelaaminen 

Tarasov, Tarasov, Tarasov. Venäläislupaus loisti HIFK:ta vastaan, ja sama mies piti Ässät pystyssä myös Kouvolassa. Aina voidaan spekuloida, kuinka vaikeita laukauksia Tarasov torjui ottelun aikana. Fakta kuitenkin on, että torjuntaprosentti oli 95,24 kahdesta maalista huolimatta.

Puolustuspelaaminen 

KooKoo pääsi toisessa ja kolmannessa erässä jatkuvasti Ässien maalille häärimään. Keskialueen sumputtaminen toi toisinaan tulosta, mutta kiekko oli silmiinpistävän paljon Ässien puolustusalueella. Vieraiden pitkiä kiekkoja vihellettiin tukuittain, ja jos purku ei mennyt pitkäksi, toi KooKoo kiekon pian takaisin Ässäpäätyyn.

Hyökkäyspelaaminen 

Ässien neloskenttä Atte Mäkinen - Miro Mäkinen - Lenni Killinen aloitti ottelun pirteästi, kun laitahyökkääjä Killinen tälläsi kiekon KooKoon maaliin viiden minuutin pelin jälkeen. Kultakypärä Tylor Spink lisäsi johdon kahteen maaliin. Sen jälkeen patahyökkäys ei juuri saanutkaan mitään aikaan ennen jatkoajan voittomaalia.

Erikoistilanteet 

Ässät sai iskettyä yhden maalin ylivoimalla. Pakkopelin käynnistäminen kangisteli ottelun loppua kohden. Kahdesta alivoimasta Ässät sai pidettyä toisen ajan verkkonsa puhtaana.

Erikoista 

Pelin kahta jälkimmäistä erää hallinnut KooKoo sivusi 23. tammikuuta 2020 Liigan piste-ennätystään. Joukkue ansaitsi 78 pistettä koko 2015-16 kauden aikana. Nyt otteluita on pelaamatta vielä 18.

Ottelun ratkaisu 

KooKoolla oli rutkasti tilaisuuksia ratkaista ottelu itselleen jo varsinaisella peliajalla. Viimeistely ontui, ja Daniil Tarasov oli enemmän kuin hyvä. Aleksi Rekonen teki voittomaalin samankaltaisella osumalla kuin ottelun avausmaali.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo