Lukko-JYP, ottelusarjaraportti: Rivinsä kasannut Lukko lähetti Éric Perrinin eläkkeelle ja JYPin kesälomalle

LIIGA / Raportti
Lukko voi hetken juhlia jatkopaikkaa ennen Tapparan kohtaamista.
Kuva © Jarno Hietanen
Sunnuntain kotiottelu Jyväskylässä antoi JYPille toivoa onnistuneesta ryöstöretkestä Raumalle, mutta sen sijaan ottelun kaava muistutti pitkälti lauantain avausottelua. Lopulta kotijoukkue Lukko eteni puolivälieriin vahvan esityksen päätteeksi.
Lähtökohdat 

Lukko jätti ensimmäisen ottelupallonsa hyödyntämättä sunnuntaina Hippoksella 4–1-tappion myötä. Lukko ei päässyt samalla tavalla maalipaikoille kuin avausottelussa ja päätöserän tappiotilanteessa sen takaa-ajo jäi nököksi. Kotijoukkueelta onkin lupa odottaa roimaa parannusta.

Maalivahtipelaaminen 

Lassi Lehtinen kuului eittämättä viime ottelussa niihin nuoriin pelaajiin, jotka vielä opettelivat voittamaan pudotuspeleissä. Tänään Lehtinen paransi merkittävästi otteitaan, eikä epävarmuudesta ollut tällä kertaa tietoakaan. Etenkin toisen erän alussa Lehtinen otti muutaman todella tärkeän pelastuksen. Uran ensimmäinen nollapeli pudotuspeleissä mureni kuitenkin aivan ottelun lopussa.

Puolustuspelaaminen 

Lukko sai huipputärkeän puolustajan Tarmo Reunasen sairastuvalta takaisin riveihinsä. Reunasen merkitys näkyi heti ottelun alusta alkaen, sillä Lukon puolustusalueen kiekollinen peli parantui selvästi. Puolustuspelissä Lukolla ei ollut koko ottelun aikana mitään vaikeuksia, sillä Ahosen ja Jakub Krejcikin johdolla suoritusvarmuus paineen alla oli kovalla tasolla.

Hyökkäyspelaaminen 

Tasaisen avauserän jälkeen Lukko otti hyökkäyspelissä komennon muutaman minuutin pelin jälkeen toisessa erässä. Lauantain ottelun kaava toistui lähes täysin, sillä Lukko luisteli JYPiltä karkuun jäällä ja tulostaululla. Ville Heinolan ja Rony Ahosen maaleissa toisen erän puolivälissä oli tänään ratkaiseva merkitys. Päätöserässä Lukko höllensi selvästi hyökkäystään, mutta etumatka oli lopulta riittävän suuri.

Erikoistilanteet 

Rikkonaisessa avauserässä Lukko iski avausmaalin ylivoimalla, kun Janne Keränen sai mailansa Reunasen kovan lämärin väliin. Erikoistilanteissa olikin merkittävä ratkaisu tänään, sillä alivoimalla Lukko suoriutui erinomaisesti.

Lähtökohdat 

JYP nousi jo lähes epätoivottomasta tilanteesta sarjassa tasoihin. Eetu Laurikainen oli lähes ohittamaton ja jyväskyläläiset onnistuivat riisumaan Lukon aseettomaksi. Edellisellä Rauman vierailulla JYP luovutti pelin hallinnan täysin Lukolle, mihin ei tällä kertaa ole varaa jatkohaaveita ajatellen.

Maalivahtipelaaminen 

Edellisen pelin ryöstänyt Laurikainen ei kyennyt enää samaan temppuun toista kertaa peräkkäin. Toki Laurikainen oli kauden viimeiseksi jääneessä ottelussakin JYPin parhaimpia pelaajia, mutta hurmioituneen kotijoukkueen pysäyttäminen oli mahdoton tehtävä.

Puolustuspelaaminen 

JYP jäi armotta Lukon jalkoihin jo ottelun avauserästä lähtien. Toisessa erässä peli lopulta muuttui selviytymistaisteluksi ja Lukon pelaajille avautui vapaita väyliä maalintekoon. Puolustuksen rimpuilun myötä JYPin hyökkäyksiin lähdöt jämähtivät keskialueelle.

Hyökkäyspelaaminen 

Avauserässä JYP jatkoi sunnuntain ottelun tapaan hyvällä energialla, mutta Keräsen ohjaaman avausmaalin jälkeen tekemisen meininki alkoi hiipumaan vierasjoukkueen pelistä. Tasakentällisin JYP ei juuri missään vaiheessa pystynyt murtamaan Lukon vahvaa viisikkoa, eikä maalipaikkoja täten päässyt syntymään.

13 sekuntia ennen loppua JYP onnistui murtamaan Lehtisen nollapelin, ja David Tomášekin tekemän maalin syötti tyylikkäästi uransa päättänyt Éric Perrin.

Erikoistilanteet 

Avauserässä JYPille avautui loistava tilaisuus maalintekoon kahden miehen ylivoimalla, mutta yritys jäi kehnoksi. Kun JYP ei saanut tehtyä maalia, Julius Nättisen idioottimaista jäähyä seuranneesta alivoimasta Lukko puolestaan rokotti vieraita. Umpisurkea ylivoima kostautui karusti JYPille tänään.

Erikoista 

Ottelun avauserässä tuomarikaksikko Stefan Fonselius-Mikko Kaukokari vihelsi peräti yhdeksän kahden minuutin rangaistusta, mistä etenkin Pekka Virralla oli sanansa sanottavana.

Ottelun ratkaisu 

Ottelu ratkesi käytännössä toisessa erässä, kun Lukko otti täydellisesti tilanteen hallintaansa. Heinolan ja Ahosen 24 sekunnin sisään tekemät maalit katkaisivat JYPin selkärangan viimeisen kerran tällä kaudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Ottelusarjan muut raportit

Lukko-JYP, ottelusarjaraportti: JYP kesytti ketun viimeisellä mahdollisella hetkellä

Vielä toisessa erässä näytti siltä, että Lukko vielä lähettää JYPin lomille. Päätöserässä JYP esitti kuitenkin vakuuttavaa johtoaseman peliä, ja täten Lukko joutuu etsimään ratkaisuja tiistaina Äijänsuolla.

JYP

Lähtökohdat

JYP oli selvästi Lukkoa heikompi joukkue ottelusarjan avausottelussa Raumalla. JYP joutuu tekemään merkittävän suunnanmuutoksen, mikäli se haluaa välttää kesäloman alkamisen. Risto Dufva antoi kitkerän palautteen eilen pelaajilleen, joten terästäytymistä odotetaan.

Maalivahtipelaaminen

Eilen JYP ei todellakaan kaatunut Eetu Laurikaisen otteisiin ja joukkueen ykkösvahti jatkoi tärkeitä pelastuksiaan. Toisessa erässä Laurikainen piti useilla venytyksillään Lukon maalisarakkeen nollissa. Nollapeli mureni ottelun lopussa, mutta Laurikainen oli silti kentän ylivoimainen ykkösnimi.

Puolustuspelaaminen

JYP joutui lähes joka kerta pahoihin vaikeuksiin, kun Lukko ylitti keskialueen. Dufvan pelitapa kyllä toimi hieman paremmin Hippoksen kapeassa kaukalossa, mutta silti Nolan Yonkman etunenässä JYPin puolustajat joutuivat tekemään epätoivoisia ratkaisuja päästäkseen pinteestä.

Hyökkäyspelaaminen

Dufva päästi koirankopistaan Julius Nättisen ja David Tomášekin irti ja hyökkäämisessään JYP paransikin merkittävästi eiliseen verrattuna. Kotijoukkue sai painettua pelin selvästi paremmin Lukon puolustusalueelle ja pitkillä päätypeleillä se sai maalipaikkoja luoduksi. Tällä tavalla se onnistuikin lisäämään johtonsa 2–0:aan, kun Jani Tuppurainen sivalsi kiekon verkkoon JYPin ykkösketjun pitkän pyörityksen päätteeksi.

Vastoin odotuksia päätöserässä JYP ei hyytynyt perättäisten päivien otteluiden rasitukseen, vaan se hallitsi pelitapahtumia isännän ottein. Parantunut itseluottamus näkyi järkevinä kiekollisina ratkaisuna.

Erikoistilanteet

Ottelussa nähtiin useampikin tasavaajatilanne, joissa ei kuitenkaan merkittäviä maalipaikkoja syntynyt. Omissa alivoimissaan JYP tukki Lukon laukaisulinjat erittäin hyvin.

Lukko

Lähtökohdat

Lukko lähtee katkaisemaan ottelusarjaa vahvan esityksen jälkeen. Raumalaiset olivat odotetusti niskan päällä lähes kaikki mahdollisilla osa-alueilla ja loppulukemat 5–1 kuvastivat hyvin pelitapahtumia.

Maalivahtipelaaminen

Lassi Lehtinen ei joutunut kovaan kiekkosateeseen, mutta nuori maalivahti ei helposta työtaakasta huolimatta suoriutunut mitenkään tyydyttävin arvosanoin. Lehtinen pudotteli kiekkoja eteensä ja epävarmuus paistoi Lukko-vahdin otteista koko ottelun ajan.

Puolustuspelaaminen

Tarmo Reunasen poissaolo näkyi katsomoon asti, sillä Lukko ei pystynyt purkamaan painetta puolustusalueeltaan yhtä vaivattomasti kuin eilen. Laitaväännöissä Lukko jäi pahasti alakynteen, kun JYPin konkarit kaivoivat kulmahampaansa esille.

Hyökkäyspelaaminen

Avauserässä Lukko ei vielä saanut hyökkäysralliaan päälle, mutta toisen erän alusta lähtien ottelu kääntyi hetkeksi täysin vierasjoukkueen komentoon. Ilman Laurikaisen torjuntoja Lukko olisi pomminvarmasti ottanut johtoaseman. Toisaalta tietynlainen lepsuus vaivasi Lukkoa ratkaisupaikoissa.

Päätöserässä Lukon hyökkäyspeli hyytyi mystisellä tavalla. Aneemisesti toiselta erätauolta tullut joukkue luovutti pelivälineen lähes suosiolla JYPille. Tämän seurauksena vierasjoukkue joutui selviytymistaisteluun, josta se ei enää noussut.

Erikoistilanteet

Ylivoimapelissään Lukko oli pehmeä. Keltapaidat panttasivat laukauksiaan eikä maalille löytynyt menijöitä. Eiliseen verrattuna Lukon ylivoimasta puuttui rentous kokonaan, missä piili eräs ottelun ratkaisuista.

Erikoista

Peräti 12 JYPin pelaaja ylsi tehopisteille, mikä kuvasti hyvin koko joukkueen parannusta eilisestä taaperruksesta.

Ottelun ratkaisu

Kun Lukko ei saanut päätöserään kirivaihdetta päälle, JYP haistoi veren ja meni menojaan. Markus Jokisen ohjaamassa 3–0-maalissa kotijoukkueen helpotuksen huokaus kuului ylimmälle penkkiriville asti.

Lukko-JYP, ottelusarjaraportti: Lukko unohti paineilunsa − JYP jäi täysin jalkoihin

Lukko aloitti puolivälieräpaikkajahtinsa voitokkaasti, kun JYP taipui kotona lukemin 5−1. JYPin kunto loppui toisessa erässä.

Lukko

Lähtökohdat

Lukko jäi ilman suoraa pudotuspelipaikkaa, joten se joutuu hakemaan sitä ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta. Kokoonpano pudotuspelien avausotteluun ei yllätyksiä tarjonnut.

Maalivahtipelaaminen

Lassi Lehtisen työt olivat ensimmäisen 40-minuuttisen aikana todella vähissä. JYPin ainoalle maalille nuorukainen ei voinut mitään, ja muutenkin esitykset olivat perusvarmoja. Päätöserässäkään työnsarka ei käynyt suureksi.

Puolustuspelaaminen

Lukon passiivisempi aloitus onnistui erinomaisesti, sillä JYPin hyökkäyspelistä syötiin terä pois tiiviillä keskialueen pelaamisella. Tuon jälkeen puolustaminen oli käytännössä puhdasta kiekonhallintaa, sillä ottelu oli täysin raumalaisten näpeissä.

Hyökkäyspelaaminen

Mitä herkkua toinen erä olikaan! Parhaimmillaan Lukon pyöritykset alueelle kestivät yli kaksi minuuttia ilman katkoa, ja maalipaikkojakin syntyi hyvä tukku. Liikkuvuus ja selvemmät pelin rakenteet avittivat nopeaa nousua tappioasemasta johtoon. 

Erikoistilanteet

Ylivoimalla Lukko onnistui pitämään painetta yllä, mutta vaaralliset maalipaikat olivat vähissä. Tärkeä johto-osuma toisessa erässä tuli, kun mailansa menettänyt Jarkko Immonen ei onnistunut puolustamaan Janne Kerästä maalinedustalla. Alivoimaisena Lukkoa ei edes kunnolla testattu.

JYP

Lähtökohdat

JYP selvisi kymmenennelle sijalle niukasti. Pudotuspeleissä joukkueelta odotetaan huomattavasti parempia esityksiä. Roni Allén nousi pelaavaan kokoonpanoon, kun Mikko Kuukka putosi seitsemänneksi puolustajaksi. David Tomášek puolestaan jäi kokonaan ulos.

Maalivahtipelaaminen

Eetu Laurikainen suoriutui maalillaan kunnioitettavasti, vaikka sijoittuminen 1−1-osumassa oli hieman kummallista. Toiseen erään mahtui myös muutama huipputorjunta.

Puolustuspelaaminen

Kun toisessa erässä Lukko oli vihdoin aloitteellisempi osapuoli, JYPin ongelmat tulivat päivänselvästi esille. Suoritusvarmuus siirtokiekkojen kanssa ja kaksinkamppailutaito loistivat poissaolollaan, kun isännät pääsivät pitkillä hyökkäyksillä väsyttämään JYPiä.

Hyökkäyspelaaminen

JYP tuli otteluun nojaten kiekonhallintaan. Rakenteiden heikkous näkyi kuitenkin selvästi, sillä laadukkaan hyökkäyspelin käynnistäminen onnistui vain harvoin. Yksi harvoista onnistumisista tuli heti toisen erän alkuun, kun Jerry Turkulainen pääsi hyvillä vauhdeilla alueelle ja hetkeä myöhemmin viimeisteli itse maalin.

Erikoistilanteet

Ylivoima oli todella ponnetonta ja vaikeannäköistä, kun syöttösuunnat olivat vähissä. Iso osa JYPin ylivoimista menikin pelkästään siihen, että kiekko saatiin ylipäätään hyökkäysalueelle. Hyökkäysalueellakin ratkaisut olivat puolivillaisia. Alivoimalla JYP onnistui suojaamaan keskustaa paremmin kuin tasaviisikoin.

Erikoista

Päätöserässä Lukko vei peliä täysin, mutta kesken pyörityksen JYP onnistui vastahyökkäyksestä iskemään kiekon maaliin. Ennen Mikko Mäenpään laukaisua tuomari näki tilanteessa kuitenkin paitsion, joka oli varsinainen rajatapaus. Tämän vihellyksen seurauksena Lassi Lehtinen kuitenkin lopetti pelaamisen.

Ottelun ratkaisu

Yksi tsemppiluistelu kaiken muuttaa voi. JYP johti ottelua toisen erän alussa, kun Aaro Vidgren luisteli toivottamalta näyttäneen pitkän kiekon kiinni. Tilanteesta seurasi pidempi pyöritys, jonka jälkeen Heikki Liedes onnistui tasoittamaan ottelun väsyneiden JYP-pelaajien nenän edestä. Tämän jälkeen Lukko dominoi toista erää, ja lähti päätöserään ansaitussa johtoasemassa.

Kun kolmannessa erässä JYP ei saanut tasoitusmaalia, Lukko ratkoi pelin ylivoimalla. Tarmo Reunanen iski ylivoimalla ottelun ratkaisseen 3−1-maalin.

Otteluvideo