Niko Hovinen jatkoi huippuvirettään Raumalla – Sport iski neljä maalia kolmanteen erään

LIIGA / Raportti
Toni Koivisto pelasi 718. runkosarjaottelunsa Lukon paidassa, mikä on myös Lukon seuraennätys.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Sport otti isot kolme pistettä kaataen sarjakärki Lukon numeroin 4–1. Vahva kolmas erä ja hyvin torjunut Hovinen toivat Sportille voiton.

Raumalla oli revanssin makua Lukon ja Sportin kohdattua jälleen tiistai-illassa. Lukko aloitti ottelun erittäin vahvasti, mutta Sport paransi jokaisessa erässä tullen kolmannessa rinnalle ja ohi. Sportin maalivahti Niko Hovinen jatkoi huippukauttaan ottaen huikeat 39 torjuntaa.

Avauserä oli odotusten mukaisesti Lukon hallintaa eikä vierasjoukkue Sport päässyt juuri ollenkaan kiekkoon käsiksi ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. Lukon hallinta tuottikin tulosta, kun puolustaja Pavol Skalický laukoi melkoisen pommin siniviivalta ohi avuttoman Hovisen. 

Vierasjoukkue Sportin rikkonainen peli vain jatkui erän edetessä joukkueen otettua kaksi jäähyä peräkkäin. Sportin alivoima kesti kuitenkin Lukon tykityksen eikä lisää maaleja ensimmäiseen erään syntynyt.

Vierasjoukkue Sport tuli toiseen erään paljon pirteämmin saaden heti erän alkuun painetta Lukon puolustajille. Mitä pidemmälle erä eteni, sitä paremmin kotkapaidat pääsivät mukaan peliin. Sportin kakkosketju pääsi moneen vaaralliseen hyökkäykseen, jonka kapelimestarina toimi Sebastian Stålberg

Toisen erän vaarallisin paikka syntyi juuri tämän ketjun ansiosta, kun ruotsalaishyökkääjä Stålberg löysi huikealla läpi syötöllä takatolpalle liukuneen Jesse Paukun, mutta Paukku laukoi kiekon ohi maalin. Toisen erän viimeisellä viisiminuuttisella kotijoukkue Lukko sai hieman taas pelistä kiinni ja sai myös muutaman hyvän maalipaikan, mutta Hovinen ei kiekkoa päästänyt taakseen enää toisessa erässä.

Sport jatkoi samaa mihin jäi toisessa erässä ja sai heti alkuun hyvän otteen erästä. Sport tasoittikin ottelun heti kolmannen erän alkuun, kun puolustaja Stuart Percy ajoi hienosti maalille nostaen kiekon rystyllä verkkoon. Kotijoukkue näytti hieman lamaantuneen tasoitusosumasta, ja Sport menikin jo johtoon vain muutama minuutti myöhemmin.

Sport jatkoi sitkeästi tiivistä puolustamistaan eikä Lukko päässyt juuri ollenkaan vaarallisille paikoille. Sportin kolmas maali syntyi Juho Liuksialan hienosta uhrautumisesta joukkueen eteen, kun Liuksiala blokkasi puolustajan laukoman kiekon, josta pääsi itse läpiajoon ja tuikkasi kiekon ohi maalivahti Lassi Lehtisen. Sport kaunisteli vielä lukemia Turo Asplundin lauottua kiekon tyhjään maaliin.

Sport on nyt entistä vahvemmin kiinni pudotuspelipaikassa, kun ero on venynyt Ässiin jo 11 pisteeseen. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo