Pelicans jatkoi kotivoittoputkeaan ja HPK pisteputkeaan − Hämeen herruus Hämeenlinnaan
Alinta pudotuspeliviivaa jahtaava Pelicans kaipasi HPK-kotiottelusta kipeästi pisteitä paikalliskamppailusta. Sijalla 12 majaileva lahtelaisjoukko oli voittanut viimeiset kaksi kotipeliään, joten joukkue halusi varmasti jatkaa tätä käyrää.
Pelicans sai kokoonpanoonsa tärkeitä palaajia sitten viikonlopun, kun kapteeni Hannes Björninen vapautui pelikiellostaan sekä puolustajat Alex Lintuniemi ja Topi Jaakola palasivat joukkueen pelaavaan kokoonpanoon.
Lahtelaisten maalilla aloitti viikonlopun vierasottelun Jyväskylässä väliin jättänyt Atte Tolvanen. Varamaalivahtina toimi nuorten MM-kisoista kotiutunut Jasper Patrikainen. Tolvasta ei paljoa ottelun alkupuolella testattu, kun peli pyöri enemmän HPK:n päädyssä. Ottelun loppua kohti Tolvanenkin sai enemmän töitä. Tarvittavat kopit mies otti varmasti. HPK:n avausmaali upposi selän taakse rystylaukauksella puolustuksen harhasyötön jälkeen. Mailapelin kanssa oli hapuilua, kun syötöt olivat useaan kertaan lähellä napsua vastustajan lapaan.
Turkoosipaitojen puolustus sai siivottua vaarallisimmat maalipaikat pois. Oivaltavia avaussyöttöjä hyökkääjille, mistä syntyi useampi nopea ylivoimahyökkäys. Vähemmän oivaltava harhasyöttö omalla alueella maksoi ottelun avausmaalin.
Avauserässä Pelicans loi useamman pitkän paineen hyökkäysalueelle. Etenkin ykkösketju kapteeni Björnisen ja Juhamatti Aaltosen johdolla sai toistuvasti luotua vaarallisia paikkoja. HPK:n avausmaaliin asti Pelicans hallitsi ja vyörytti pitkiä hyökkäyksiä. Kolmannessa erässä Pelicansin tasoitusmaalin pääsi iskemään kolmosketjun sentteri Roope Elimäki.
Pelicansin ylivoima aloitti vahvasti ja pelasi yksinkertaista ylivoimaa laukausten kautta. Aaltosen johtama viisikko oli ylivoimalla alati vaarallinen. Pelicans sai jatkoajan alkuun mahdollisuuden ratkaista pelin ylivoimalla, ja niin kävi, kun Juhamatti Aaltosen tarkka lyöntilaukaus löysi tiensä HPK-maaliin.
Alivoima oli ensimmäisellä yrityksellä passiivista ja vetäytyvää. Seuraavilla yrityksillä hyökkääjät karvasivat vahvasti alivoimalla, mikä teki HPK:n ylivoimaan lähdöt vaikeiksi.
Vierasjoukkue HPK tuli otteluun neljän pelin voittoputkessa. Sijalla seitsemän majaileva HPK oli voittanut joukkueiden kaksi aiempaa kohtaamista, joten illan ennakkosuosikkia ei tarvinnut moneen kertaan arvailla. Pisteelläkin HPK varmistaisi joukkueiden välisen Hämeen herruuden.
Ainoana muutoksena hämeenlinnalaisten kokoonpanoon oli Valtteri Puustisen tippuminen pois. Hänen tilalleen kokoonpanoon nousi Joona Monto.
Maalilla torjui Joona Voutilainen, joka on kantanut päävastuun HPK:n maalin suulla koko kauden ajan. Mies otti tärkeitä koppeja lahtelaisten pyörittäessä ylivoimaa avauserässä. Hänkin joutui antautumaan kolmannen erän alussa Roope Elimäen lauottua pienestä kulmasta kakkoskiekon sisään. Ratkaisumaali upposi poikittaissyötön jälkeen tulleesta lyöntilaukauksesta.
Kerhon puolustajat pystyivät siivoamaan vaarallisimpia irtokiekkoja pois maalin edustalta, ennen kuin lahtelaiset pääsivät niihin kiinni. Puolustajilla oli vaikeuksia päästä omista hallitusti pois lahtelaisten vyöryttäessä hyökkäystä, ja usein ratkaisuna oli purkukiekko.
Ottavana osapuolena enimmän osan ottelusta ollut joukkue ei juurikaan päässyt hyökkäämään ottelun alkupuoliskolla − ylivoimia lukuunottamatta. Pelicansin puolustuksen Markus Nenoselle lahjoittaman avausmaalin jälkeen HPK sai hyökkäystään kulkemaan. Toisen erän lopussa peli pyöri Pelicansin puolustusalueella. Kolmannessa erässä peli meni päästä päähän.
Ensimmäisellä ylivoimallaan HPK näytti vaaralliselta, seuraavilla huomattavasti vaisummalta. Hyökkäysalueelle pääseminenkin tuotti tuskaa. Kolmannen erän lopussa joukkue sai mahdollisuuden ratkaista pelin ylivoimalla, mutta pakkopeli oli vaisua.
Ensimmäisellä alivoimalla HPK onnistui pitämään maalin edustan hyvin suojattuna eikä Pelicans päässyt jatkamaan vaarallisia paluukiekkoja maaliin. Alivoimalla nähtiin vahvaa karvausta ja maalineduspeliä. Jatkoajalla HPK:n alivoima sai antautua Juhamatti Aaltosen laukauksen edessä.