Pelicansin ja Ilveksen välinen kamppailu lähti käyntiin tunnustelevissa merkeissä. Molemmat joukkueet pelasivat vahvasti puolustusvalmiuden kautta ja hyökkäyssiniviivan murtaminen oli hankalaa molemmille joukkueille.
Pelin edetessä kertyi tilanteita, joissa Ilveksen ahnas kahden hyökkääjän prässi tuotti hankaluuksia Pelicansin avauspelaamiseen, kun lahtelaisten puolustajat jäivät hieman yksin paineen alla. Vierasjoukkueen prässipelaaminen tuottikin pelkästään avauserässä peräti kolme maalipaikkaa ja kaksi maalia. Maalintekijöinä toimivat Eetu Päkkilä sekä Matias Mäntykivi.
Avauserän viimeisillä minuuteilla Pelicans sai jälleen kiekonhallinnan itselleen ja pystyi siirtämään painetta tupsukorvien päätyyn. Tämä palkittiin myös kavennusmaalilla, kun kolmelta kaistalta hyökkäyssiniviivan yli murtautunut Pelicans suuntasi hyökkäyksen maalille ja kiekko pomppi hieman onnekkaasti Leevi Tukiaisen kautta ohi hölmistyneen Marek Langhamerin.
Molemmat joukkueet pääsivät avauserässä myös kertaalleen ylivoimalle, mutta hyvistä paikoista huolimatta kumpikaan ei onnistunut pakkopelin kautta tekemään maalia.
Pelicans vyöryttää, Ilves maalaa
Kotijoukkue pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla. Vaikka maalia ei ylivoimalla syntynyt, pääsi Pelicans tämän kautta pelin päälle ja hallitsemaan pelivälinettä.
Pelicans pyrki läpi erän kääntämään peliä nopeasti Ilveksen päätyyn aina kun mahdollista ja pelin hallinnan lisäksi se tuotti muun muassa neljä suorahyökkäyspaikkaa. Kotijoukkue pääsi myös ensimmäistä erää paremmin hyödyntämään vahvaa jatkopainepelaamistaan ja vaikeuttamaan sitä kautta Ilveksen hyökkäyksiin lähtöjä.
Pelicans hallitsi toista erää käytännössä Ilveksen ylivoimajaksoon asti, joka alkoi ajassa 33.38. Ilves pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan reilun minuutin ja tämä tuotti vierasjoukkueen kannalta miellyttäviä asioita, kun Tommi Tikka vei Ilveksen toisen kerran kahden maalin johtoon.
Kahden maalin takaa-ajoasemasta kolmanteen erään lähtenyt Pelicans pääsi reilun kolmen peliminuutin jälkeen hakemaan kavennusmaalia illan toisella ylivoimalla.
Aivan ylivoiman lopulla Pelicans rakensi hienon paikan Aatu Jämsenille, joka pääsi laukomaan suoraan syötöstä maalin läheisyydestä, mutta Langhamerin huipputorjunta piti lukemat ennallaan.
Vain hetkeä myöhemmin Pelicans pääsi jälleen ylivoimalle, kun Mäntykivi lähti kuluttamaan jäähypenkkiä toisen kerran kamppailun aikana. Jämsen pääsi jälleen kokeilemaan maalintekoa huipputontilta, eikä nuori hyökkääjä erehtynyt tällä kertaa.
Viiksien väliin kiekon saanut Jämsen laukoi kiekon vastustamattomasti ohi Langhamerin kilpikäden ja toi kotijoukkueen maalin päähän.
Kavennusmaalin jälkeen pelin kuva oli pitkälti se, että Ilves pyrki puolustamaan kaukalon keskustaa keski- ja puolustusalueella ja Pelicans vuorostaan pyrki murtamaan tätä Ilveksen puolustusasetelmaa.
Sama asetelma jatkui oikeastaan viimeiselle minuutille asti, kunnes Ilves löi kiekon tyhjään maaliin. Vahva ensimmäisen erän hyökkäyspelaaminen, sekä toisen ja kolmannen erän puolustuspelaaminen varmisti runkosarjan ykkössijasta taistelevalle Ilvekselle kolme pistettä.
Ilves siirtyi voiton myötä sarjataulukon kärkipaikalle tasapisteisiin Tapparan kanssa. Tasapisteissä ratkaisee kolmen pisteen voittojen määrä, joita Ilveksellä on yksi enemmän.