SaiPan kurittomuus ja Jukureiden tehokas ylivoima jatkoivat mikkeliläisten kovaa kevätvirettä
Kotijoukkue SaiPa lähti otteluun karvaan Lukkoa vastaan koetun 8−0-tappion tiimoilta. Edeltävän viiden ottelun mittarilla joukkue on pärjännyt hyvin voittaen kolme ottelua.
Joukkueessa on jyllännyt sitkeä flunssa, joka on tiputtanut pelaajia kokoonpanosta. Toisaalta tähän otteluun SaiPa sai takaisin Anssi Löfmanin.
Niclas Westerholm palasi jälleen SaiPan maalille ja pysyi työllistettynä tasaisesti läpi ottelun. Maalivahti hoiti tehtävänsä kunnialla torjuen 20 kertaa. Torjuntojen listaan kirjattiin myös muutama läpiajon nollaus.
Jukureiden tekemä maali syntyi ohjauksesta maalin edestä, joten tätä maalia ei varsinaisesti voi sälyttää Westerholmin harteille. Ottelun voittomaali syntyi suorasta laukauksesta poikittaissyötöstä alivoimatilanteessa.
SaiPan puolustusalueen pelaaminen oli ajoittain pulassa vieraiden ykkösketjun pyörityksessä. Tämän lisäksi oli merkittävää, että vieraat yllättivät kotijoukkueen puolustuksen nopeilla keskialueen ylityksillä varsinkin toisessa erässä. Vaarattoman näköisistä tilanteista syntyi yllättävän hyviä maalipaikkoja pienten herpaantumisten seurauksena.
Kotijoukkueen varamiehinen ja kokematon hyökkäyskalusto oli pitkälti ykkösketjunsa Tomáš Záborský – Anssi Löfman – Justin Shugg varassa. SaiPan laukaisukartassa oli silmiinpistävää viivalaukausten vähäinen määrä. Sen sijaan maalin edustalta joukkue sai määrällisesti riittävästi maaliyrityksiä. Laukaisumäärät ja varsinkin laadukkaat maalipaikat jäivät kuitenkin kokonaisuudessaan maltilliseksi.
Keltapaitojen hyökkäyspelaaminen sähköistyi hetkeksi kolmannen erän lopulla, mikä palkittiin lopulta Emil Oksasesta kimmonneesta kiekosta.
SaiPan ylivoimapeli oli nälkäisessä vireessä ottelun ensimmäisessä erässä. Kiekko liikkui mallikkaasti läpi puolustusneliön ja laukaisuja saatiin suoraan syötöstä, mutta maaliverkot eivät kuitenkaan pullistuneen laukaisujen painosta. Ottelun myöhemmillä ylivoimilla kotijoukkueen pakkopeli oli pakkopullaa ilman sen suurempaa inspiraatiota tai nälkää.
SaiPalle tuomittiin ottelussa kolme rangaistusta. Näiden aikana tilastoihin merkittiin ainoastaan ottelun voittomaali jatkoajalla, mutta käytännössä myös Jukureiden ensimmäinen maali oli erikoistilannemaali, sillä se syntyi juuri alivoiman päätyttyä. Käytännössä joukkueen alivoimatehokkuus oli siis ankea 33,3 %.
Tomi Iso-Mustajärvi otti kolmannen erän lopussa, pian SaiPan tasoitusmaalin jälkeen, kaksi rangaistusta viimeisen kolmen minuutin aikana. Alivoimapelaaminen riitti tällä kertaa ottelun venyttämiseksi jatkoajalle, mutta jatkoajalla kiekko löysi tiensä SaiPan maaliin.
Vierasjoukkue Jukurit saapui Lappeenrantaan mainiossa vireessä: viidestä edellisestä ottelusta Jukurit on voittanut neljä. Joukkue on profiloitunut varsinkin pudotuspelijoukkueiden kiusaamisessa, sillä voittoja on kertynyt HIFK:ta, Tapparaa ja JYPiä vastaan.
Varsinkin joukkueen ykkösvitja Martins Dzierkals – Teemu Henritius – Jesper Piitulainen on ollut kovassa vireessä tehden tasaiseen tahtiin tehoja.
Jukureiden maalilla pelannut Sami Rajaniemi pelasi tasaisen ottelun, jonka voittamiseksi riitti tällä kertaa 19 torjuntaa. Maalivahti ei joutunut ottelussa poikkeukselliseen kurimukseen, ja ainoa päästetty maalikin syntyi kimmonneesta laukauksesta.
Kovavireinen Rajaniemi kirjautti ottelusta neljännen peräkkäisen voiton pelaamissaan otteluissa.
Vieraiden puolustaminen suoriutui illan haasteista kuivin jaloin pitäen kotijoukkueen hyökkäykset melko hyvin kurissa. Suurimmat vaikeudet puolustukselle syntyivät kotijoukkueen ykkkösketjun nopeiden laitahyökkääjien suorituksista.
Jukureiden kunniaksi tulee mainita, että joukkueen kenttäpelaajat torjuivat kunnioitettavan määrän viivalaukauksia, mikä näivetti merkittävästi kotijoukkueen hyökkäyspelaamista.
Jukureiden hyökkäyspelaaminen oli suurilta osin ykkösketjunsa varassa, mutta tällä kertaa se riitti vierasvoiton nappaamiseksi. Vieraiden kiekollinen pelaaminen ei hivellyt silmää, mutta ykkösketjun sähäkkä pörrääminen ja kiekonhallinta hyökkäysalueella oli varmastikin ottelun näyttävintä antia.
Joukkue oli lähellä kolmen pisteen voittoa, kun kolmannen erän lopussa kiekko osui tolppaan. Tasainen ottelu sai ratkaisunsa kuitenkin vasta jatkoajalla.
Jukureiden alivoima oli kipsissä ensimmäisessä erässä ollen samalla passiivinen ja täynnä reikiä. Vieraiden onneksi kotijoukkue ei onnistunut hyödyntämään vieraidensa kohmeloa, ja Rajaniemen maali säilyi koskemattomana. Loppua kohden Jukureiden alivoimapelaaminen tiivistyi, mikä tarkoitti kotijoukkueen pakkopelin merkittävää heikentymistä.
Ilta oli lopulta Jukureiden ylivoiman juhlaa. Jukureiden ensimmäinen maali syntyi juuri SaiPan rangaistuksen päätyttyä ja toinen ylivoimamaali syntyi herkulliseen paikkaan jatkoajalla. Jukurien ylivoimapelaaminen ei ollut varsinaisesti poikkeuksellista toiminnaltaan, mutta tehokasta se toden totta oli.
Tasainen kamppailu ratkesi lopulta erikoistilannepelaamiseen ja ylivoiman tehokkuuteen. Jukurit hyödynsi Iso-Mustajärven kurittomuuden ottelun lopussa iskemällä kiekon voimattoman Westerholmin taakse.