Kärpille kolmas voitto kauden kolmannesta ottelusta

LIIGA / Raportti
Kärppien ratkaisumaali sai Sportin pelaajat poistumaan alakuloisina.
Kärpät jatkoi voittokulkuaan kauden kolmannessa Liiga-ottelussaan. Tällä kertaa kaatui Vaasan Sport. Yksi ratkaisevista osa-alueista oli erikoistilannepelaaminen.

Sport pääsi pelaamaan ottelussa viidesti ylivoimaa. Maaleja niiden aikana ei nähty, sen sijaan Kärpät onnistui yhdellä kolmesta ylivoimastaan.

− Ei ollut meiltä paras esitys, otettiin hieman turhia jäähyjä. Sport antoi kovaa painetta, mutta voitto on tärkeää, vaikka ei pelaisikaan superpeliä, Kasper Björkqvist totesi C Moren haastattelussa.

Ensimmäinen erä tarjosi varsin vähän tilanteita. Sport hallitsi peliä hieman enemmän, mutta Kärpät pääsi ensimmäisenä joukkueena ylivoimalle. Oululaiset hyödynsivät sen, kun Teemu Turusen syötöstä Julius Junttila ohjasi Joonas Kemppaisen kautta kiekon maaliin.

Maalin jälkeen ote siirtyi Kärpille. Paras tilanne johdon lisäämiseen aukesi vahvan nousun jälkeen Arttu Hyrylle, mutta maalia ei syntynyt. Aivan erän viime sekunneilla Sportin Janne Keränen pääsi yrittämään tasoitusta siinä kuitenkaan onnistumatta.

Sport pääsi ylivoimalle toisen erän alkuun, mutta kotijoukkue ei onnistunut kuittaamaan tasoitusosumaa. Kärpät otti uudestaan otteen ja Rasmus Reijola joutui venyttämään Kemppaisen yrittäessä illan toista osumaansa. Parhaimmillaan oululaiset pystyivät pitämään kiekkoa kolmen kentällisen verran Sport-päädyssä, mutta maaliin saakka kiekko ei mennyt.

Tämän jälkeen joukkueet saivat peräkkäiset ylivoimatilaisuudet, mutta maalit olivat edelleen tiukassa. Kärppien Hyryn vahva alivoimapeli oli silmiinpistävää, ja sen jälkeen nuori hyökkääjä kilautteli maalirautoja.

Erän loppuun Kärppien Tommi Kivistö otti kaksiminuuttisen ja näin Sport pääsi kolmannen erän alkuun pelaamaan lähes täyden kaksiminuuttisen ylivoimaa. Sen aikana Turo Asplundilla oli ensin tyhjä maali, mutta Sport-sentteri laukoi ohi. Myöhemmin Asplund tarjosi paikan Teemu Väyryselle, mutta Joel Blomqvist esitti illan hienoimman torjunnan.

Kärpät lisäsi johtoaan erän kuudennella minuutilla, kun hienon kuvion jälkeen Ville Koivunen viimeisteli Cody Kunykin syötöstä vieraiden toisen maalin. Sportin ruotsalaiset kuittasivat nopeasti heti mainoskatkon jälkeen. Maalintekijänä oli maalin edestä Axel Holmström, syöttöpisteet merkittiin Emil Johanssonille ja Sebastian Stålbergille.

Kärpiltä tuli tähän nopea kuitti. Turunen antoi toisen erinomaisen syöttönsä, tällä kertaa laidan kautta Björkqvistille, joka kiersi Shaun Heshkan ja ujutti kiekon Reijolan taakse. Näin oululaiset johtivat jälleen kahdella maalilla.

Sportin kiri katkesi pitkäti Henrik Erikssonin ottamaan rangaistukseen vajaat neljä minuuttia ennen loppua. Sport sai otettua maalivahdin pois vasta siinä vaiheessa, kun kellossa oli aikaa puolitoista minuuttia. Sportin pyörityksen katkaisi 400. liigaotteluaan pelannut Junttila, joka laukoi omasta päästä tyhjään maaliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo