Puolustusten taisto Vaasassa - Westerholmille kauden toinen nollapeli
Sport otteli edellisen kerran keskiviikkona KooKoota vastaan. Karmaisevan alun jälkeen kotkapaidat onnistuivat nousemaan ahdingosta suoraan voittoon.
Niko Hovinen oli SaiPa−ottelussa hyvin työllistetty. Avauserän jälkeen vetoja alkoi sadella hyvään tahtiin isokokoiselle veskarille, joka torjui ottelussa 24 kertaa. Voittomaalille Hovinen ei voinut yhtään mitään.
Aktiivinen puolustus toimi omassa päässään erinomaisesti. Lappeenrantalaisvieraat eivät päässeet sutimaan irtokiekkoja, eikä hyville maalintekopaikoillekaan ollut avoimia ovia.
Viimeisellä minuutilla yksi SaiPa−hyökkääjä jäi kuitenkin vapaaksi, joka riitti ottelun ratkaisuun.
Sport vastasi tuleen tulella, ylittäen keskialueen ripeästi laitojen kautta. Kotkapaidoilla oli kuitenkin vieraiden kanssa sama ongelma, eikä maalintekopaikoille ollut pääsyä.
Ylivoima pyöri sujuvasti, mutta tehottomasti. Myös alivoima oli sulavaa, joka suoriutui illasta sadan prosentin tehokkuudella.
Kaksi edellistä ottelua olivat päättyneet SaiPalle yhden maalin tappioon. Maalinteko oli edellisissä taistoissa ollut vaisumpaa, ja SaiPa lähti etsimään lääkettä vaivaan Vaasasta.
Kolmannen peräkkäisen ottelun torjunut Niclas Westerholm ei helposta horjunut. Kauden toinen nollapeli irtosi 28 torjunnalla, mutta päätöserän pommitusta lukuunottamatta Westerholm ei varsinaiseen piinapenkkiin joutunut.
Isäntien tavoin puolustus oli jämäkkäässä iskussa. Vastustaja pysyi poissa maalin edustalta, ja viivavedot olivat veskarille helposti otettavissa.
SaiPan hyökkäys sai Sportin puolustuksen maalivahtia myöten paljon kuluttamaan energiaa puolelta toiselle pomppimiseen, mutta ei ollut onnistuakseen rikkomaan vaasalaispakiston muottia.
Kultakypärä Tomas Zaborsky oli yksi joukkueensa näkyvimmistä hyökkääjistä, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta ei onnistunut saamaan kiekkoa Hovisen selän taakse.
Ottelun viimeisellä minuutilla Topi Piipponen oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ratkaisten pistepotin matkaamisen Lappeenrantaan.
SaiPan erikoistilanneketjut selviytyivät illasta samoin lukemin kotijoukkueen kanssa. Lappeenrantalaisten ylivoimaviisikko haki usein täydellistä poikittaissyöttölinjaa, mutta laukaukset jäivät enimmäkseen piippuun.