Riekaleiset puolustukset vuodattivat maaleja kilpaa

LIIGA / Raportti
William Rapuzzi aloitti kahdella maalillaan nousun voittoon.
Kuva © Saimi Airaksinen
Tapparan hyvä alku Vaasassa muuttui hetkeksi painajaiseksi toisessa erässä. Kirvesrinnat eivät kuitenkaan luovuttaneet helpolla nousten vaikeuksien kautta tasoihin, mutta joutui jatkoajan jälkeen toteamaan olevansa kuuden ottelun tappioputkessa.
Lähtökohdat 

Eilisillan vierailu Hämeenlinnassa muuttui periksiantamattomuuden ansiosta varmasta tappiosta yhden pisteen tuomiseksi kotiin. 

Sport koki kolauksia kokoonpanoon Tapparaa vastaan Joel Kivirannan ja Oskari Mannisen jouduttua jäämään taistosta pois.

Maalivahtipelaaminen 

Torjuntavastuun saanut Mika Järvinen joutui työskentelemään viimeisessä erässä hiki hatussa. Yhdestäkään takaiskusta ei yksin voinut Järvistä kuitenkaan syyttää.

Puolustuspelaaminen 

Pitkiä vaihtoja pelannut Valtteri Viljanen otti isoa roolia omassa päässä. Pienikokoinen pakki pelasi erinomaisesti kummassakin päädyssä, alustaen maaleja ja peittäen kirvesrintojen laukauksia.

Kiekollisessa puolessa Niklas Nevalainen ja Tony Sund avasivat hyökkäyspeliä tehokkaasti ja ensimmäisenä mainittu puolustaja onnistui myös maalinteossa.

Hyökkäyspelaaminen 

Pelikiellosta ja loukkaantumisista kärsivä pakisto tarvitsi myös hyökkääjien tukena, jota eniten tarjosi takaisin edustukseen hypännyt Santeri Haarala. A-junioreissa kiekkoillut Haarala tarjoili hyviä syöttöjä keskialueen ylityksissä ja naarasi itselleen jälleen syöttöpisteen.

Kanadalaishyökkääjä Brody Sutterilla oli kiekkoilta vaikeammasta päästä. Sutter menetti kiekon kohtalokkaasti Tapparalle, joka puolitti Sportin johdon ensimmäisen kerran ja jäi kakkoseksi kaksinkamppailuissa laidalla.

Erikoistilanteet 

Ylivoimakuvio pyöritti tänään kiekkoa Tapparan päädyssä mallikkaasti. Kärsivällisyys palkittiin kotkapaidoille, ja lopulta ratkaisukin tapahtui ylivoiman jälkeen jatkoajalla. 

Päävalmentaja Jukka Rautakorpi ei kuitenkaan ruoskinut omiaan, vaan kehui materiaalista huolimatta suojatteja maalirikkaasta suorituksesta.

Lähtökohdat 

Viiden ottelun tappioputkessa oleva Tappara hakee muutosta pistekantaan Vaasasta. Puolustukseen tuli Valtteri Kemiläisen kokoinen aukko täytettäväksi, kun puolustaja joutui edellisen ottelun jälkeen väliaikaiseen pelikieltoon.

Maalivahtipelaaminen 

Onni ei ollut Christian Heljangon puolella Vaasassa. Sportin tasoitusosuma löysi erikoisen pompun kautta tiensä maaliin ja harvat irtokiekot maalin edessä tuntui löytyvän useimmiten vastustajan lavasta.

Jatkoajalla pyörityksen päätteeksi kiekko livahti Heljangon varusteista kohtalokkaasti maaliin.

Puolustuspelaaminen 

Toni Utusen ja Veli-Matti Vittasmäen poissaoloon pakistosta tuli jatkoksi Valtteri Kemiläisen väliaikainen pelikielto. Hyökkääjistön tukemisessa tärkeimmän työsarakkeen teki Anton Levtchi, joka maalin lisäksi onnistui omassa päässä arvokkaasti.

Hyökkäyspelaaminen 

Tamperelaisten hyökkäys ottelun alussa enteili kylmää kyytiä Sportille. Ensimmäisen vartin aikana Tappara oli saanut kiekon verkkoon kolmesti, mutta keskimmäinen osuma hylättiin videotarkistuksen kautta.

Kultakypärä Kristian Kuusela toi Tapparalle toivoa mahtavalla pelisilmällä ja poikittaissyötöllä, jonka käytti hyödykseen kaksi tehopistettä ottelussa saanut Jan-Mikael Järvinen

Pääöserässä Tappara onnistui tasoittamaan lukemat, mutta joutui toteamaan Sportin maalin verran paremmaksi jatkoajalla.

Erikoistilanteet 

Tapparan ylivoima ei onnistunut ensimmäistä kertaa lukuunottamatta maalinteossa. Alivoimanelikko joutui työntekoon yhtä monta kertaa kuin ylivoimakin, mutta huonommalla menestyksellä.

Alivoimanelikko juurtui aluksi liikaa paikoilleen ja viimeisillä kerroilla lähti karvaamaan uhkarohkeasti kaukaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo