Nälkäisempi Ässät kesti TPS:n kirin – Joukkueiden ero kasvoi jo yhdeksään pisteeseen

LIIGA / Raportti
Ässät sai tuulettaa maalia Turkuhallin jäällä peräti viidesti, kun joukkue haki erittäin tärkeät vieraspisteet lukemin 3–5.
Kuva © Timo Savela
Porin Ässät haki tärkeät pisteet Turusta nostaen eron takanaan olevaan TPS:ään jo yhdeksään pisteeseen. Ässät oli kuskin paikalla 50 minuuttia, kunnes TPS heräsi taisteluun. Maalirikkaan päätöserän jälkeen Ässät oli kuitenkin vahvempi joukkue 3–5-lukemin.
Lähtökohdat 

TPS lähti otteluun allaan melko repaleisella kokoonpanolla haettu 1–4-vierasvoitto viikon takaa perjantailta Helsingistä. Joukkue sai kokoonpanoonsa takaisin maajoukkuetehtävistä kultakypäränsä Lauri Pajuniemen sekä Eemil Viron

Maalivahtipelaaminen 

TPS:n maalivahtina toimi jo tuttuun tapaan Erik Källgren. Nuori ruotsalaismaalivahti jätetiin toisinaan tylysti yksin TPS-puolustuksen toimesta. Kaksi maalia tuli paluukiekoista, joissa TPS-puolustajat eivät pitäneet omaa miestään. Ässien toinen maali taas ohjautui ikävästi TPS-hyökkääjä Juuso Pärssisen mailasta ohi Källgrenin.

Puolustuspelaaminen 

TPS:n illan heikointa osa-aluetta on vaikea erikseen nimetä, mutta puolustuspelaaminen on tähän vahva kandidaatti. Etenkin ruotsalaispuolustajat Jens Olsson ja Filip Windlert höystettynä Tony Sundilla olivat totaalisen kuutamolla ottaen huomioon ottelun panoksen.

TPS ei puolustanut joukkueenakaan niin laadukkaasti kuin se on Marko Virtasen alaisuudessa välillä tehnyt, mutta kyseinen kolmikko erottui huonoudellaan. Ässien Mikko Salmion tekemä avausmaali tuli Windlert-Olsson pakkiparin huolimattomasta pelaamisesta ottelun avausminuuteilla. Sund taasen luki totaalisen väärin tilanteen ennen ässien kolmatta osumaa. 

Hyökkäyspelaaminen 

TPS:n hyökkäyspelaaminen jäi lähes täysin piippuun ottelussa. Tasakentällisin kotijoukkueella oli vaikeuksia luoda edes hyökkäyksiä, puhumattakaan maalipaikoista. Kultakypärä Pajuniemellä tuntui olevan kova halu ratkaista ottelua yksin, mutta ylimääräistä tilaa Ässien puolustusalueella ei ollut.

Vasta Olli Valtolan tekemän avausmaalin jälkeen kotijoukkue alkoi saamaan painetta Ässien alueelle. Maaleja joukkue sai lopulta Valtolan jälkeen vain yhdeltä mieheltä, Juuso Pärssiseltä, joka laukoi kotijoukkueen illan toisen ja kolmannen osuman. Pärssisen ja TPS:n harmiksi Ässät teki molempien näiden osumien jälkeen maalit tyhjään maaliin.

Erikoistilanteet 

TPS pyöritti ainoalla kokonaisella ylivoimallaan välillä varsin mallikkaasti, mutta laukaisu-uhka oli pitkälti Pajuniemen varassa. Ässien maalivahti Tarasov tuntui välillä lukevan erittäin paljon Pajuniemen laukausta pois, jolloin TPS olisi tarvinnut ratkaisuja muilta.

Alivoimalla TPS joutui pelaamaan ottelussa useita kertoja, mutta selvisi jokaisesta näistä ilman takaiskuja.

Lähtökohdat 

Ässät nappasi edellisessä ottelussaan keskiviikkona tärkeät kolme pistettä kaatamalla SaiPan Porissa lukemin 5–2. Jobin postia patapaidat saivat sen sijaan kultakypäränsä Tylor Spinkin loukkaantumisen myötä.

Maalivahtipelaaminen 

Ässien maalilla pelannut Daniil Tarasov piti joukkuettaan pystyssä aivan ottelun alussa TPS:n pelatessa ylivoimalla.

Muuten Tarasovin työt etenkin tasakentällisin jäivät melko vähiin, lukuun ottamatta ottelun loppua, jolloin TPS painoi päälle rajusti. Tällöin myös Tarasov otti muutamia erittäin tärkeitä torjuntoja, joiden turvin Ässät säilytti johtoasemansa loppuun asti.

Puolustuspelaaminen 

Ässien viisikkopuolustus oli läpi ottelun hyvällä tasolla. Joukkue pelasi tiiviisti, voitti kaksinkamppailut ja oli selkeästi nälkäisempi. TPS ei saanut juurikaan luotua paikkoja viidellä viittä vastaan pelatessaan ennen päätöskymppiä.

Hyökkäyspelaaminen 

Ässien hyökkäyspelaaminen oli ottelun alussa hieman kohmeista, mutta parani läpi ottelun. Porilaisjoukkue ajoi suoraviivaisesti maalille ja toimitti kiekkoja paljon kohti TPS:n maalia.

Joukkueen hyökkäyksiinlähdöt olivat valovuoden kotijoukkueen vastaavia edellä. Päätöserässä joukkue ei enää juurikaan päässyt hyökkäämään, mutta harvat tilaisuutensa se pyrki edelleen pelaamaan suoraviivaisesti.

Erikoistilanteet 

Ässät ei onnistunut ottelussa maalinteossa ylivoimalla, mutta sai ajoittain pakkopelin pyörimään melko vaarallisesti. 

Alivoimaansa porilaiset joutuivat testaamaan kokonaisen kahden minuutin ajan vain kertaalleen, selviten tästä puhtain paperein.Ässät

Erikoista 

Juuso Pärssinen ja Ässät tekivät maaleja ottelun päätöskympillä vuorotahtiin. Pärssisen maalintekoa hankaloitti ässien maalivahti Tarasov, mutta Ässät sai lakaista kiekkoa vartioimattomaan TPS:n maaliin Pärssisen kavennusten jälkeen.

Ottelun ratkaisu 

Ässien nälkäisempi ote kantoi ottelussa lähes 50 minuuttia. TPS heräsi vasta kun vielä A-juniori-ikäinen Olli Valtola nosti kotijoukkueen peliin mukaan 1–3-maalillaan reilu kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua. TPS pääsi vielä maalin päähän kahdesti, mutta Ässien valtava puolustushalu riitti vieraspisteisiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo