TPS teki vaadittavan − Ässät jäi pisteittä back-to-back-peleissä
TPS otti eilen Porissa selvän 4−1-voiton ja lähti otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Turkulaisten kokoonpano kapeni entisestään, kun Santeri Lukka ja kultakypärä Ilari Filppula ilmoitettiin loukkaantuneksi.
Rasmus Tirronen on palannut varmasti loukkaantumisen jäljiltä ja tukevoitti turkulaisten puolustusta mallikkaasti myös tänään. Ässien toisessa maalissa kiekko hukkui veräjänvarijalta, ja porilaisten Aleksi Rekonen pääsi tuikkaamaan kavennuksen. Vastahyökkäyksissä Tirronen otti monta vakuuttavaa torjuntaa.
TPS ei joutunut pahimpaan testiin puolustuspäässä, mutta vastahyökkäyksiä syntyi hyökkäyspään ylirohkeasta pelaamisesta. Vieraiden laukauksista lähes puolet tuli keskisektorilta.
Kotijoukkue pääsi läpi ottelun vyöryttämään tuttu hyökkäysrulettiaan. Kaivattuja laukauksia sekä maalilleajoja nähtiin enemmän etenkin ketjun Lauri Pajuniemi - Oula Palve - Otto Nieminen osalta. Liekeissä liitävä Nieminen on iskenyt viimeiseen kymmeneen otteluun 11 tehopistettä.
TPS:ltä puuttui Filppula ylivoimasta, mikä vaikutti ainoastaan postiivisesti kotijoukkueen ylivoimapelaamiseen. Suoria laukauksia, maalinedushässäköitä ja vaarallisia maalipaikkoja syntyi tuplamäärä normaaliin peleihin verrattuna. Näistä osoituksena kaksi maalia viidestä ylivoimasta.
Alivoimalla TPS:llä ei ollut hätää Ässien sekavan ylivoiman vuoksi.
Ässien kapea miehistö lähti hakemaan revanssia TPS:stä eilisen tappion jälkeen. Patapaidat olivat napanneet viimeisestä kymmenestä ottelustaan vain kaksi voittoa ja seitsemän pistettä.
Andreas Bernard oli kiekkosateessa koko illan, mutta päästetyistä maaleista huolimatta Bernard voi olla tyytyväinen iltapuhteeseensa. Varsinkin TPS:n ylivoimien aikana italialaisvahti venyi useisiin paraatitorjuntoihin.
Ässät-puolustus oli pyörityksessä TPS:n pesukoneessa, ja likapyykki muodostui räikeistä virheistä. TPS:n kaksi tasakentällisin tehtyä maalia johtui puhtaasti merkkausvirheistä ja heikosta maalineduspelaamisesta.
Lisäksi vierailla olisi ollut mahdollisuus monta kertaa vaihtaa kiekon kanssa, mutta päätyivät luovuttamaan pelivälineen kotijoukkueelle.
Hyökkäyksessä patapaidat turvautuivat vastahyökkäyksiin, joita vieraat saivat riistoista siniviivan tuntumassa. Usein Ässät joutuivat vippaamaan kiekon päätyyn ja polkemaan väsyneenä vaihtoon, minkä vuoksi hyökkäykset olivat jatkuvasti alivoimaisia.
Ässien alivoima päästi kaksi maalia, ja TPS-miehistö pääsi tulittamaan siivistä toistuvasti. Lisäksi laajasti tiedossa oleva Palveen lätty poikki kentän synnytti yhden osuman porilaisten verkkoon.
Ylivoima tökki Ässillä eikä pahoja tilanteita syntynyt. Tämä pääosin johtui huolimattomista kiekollisista ratkaisuista.
TPS:n Juuso Pärssinen iski Liiga-uransa avausmaalin ottelun ensimmäisessä erässä, kun Hannu Kuru sutaisi kiekon Bernardin patjojen välistä takatolpalle, ja 17-vuotias nuorukainen puttasi kiekon maaliin.
Ottelu ratkesi toisessa erässä, kun TPS iski kaksi ylivoimamaalia eikä Ässät onnistunut päätöserässä käynnistämään kiriä.