Pelicansille viides voitto peräkkäin – tehokkaasti kautensa avannut Julius Honka ratkaisi jatkoajalla

LIIGA / Raportti
Julius Honka pääsi tuulettamaan voittomaalia heti avausottelussaan, kun puolustaja laukoi ratkaisun ylivoimalla.
Kuva © Jaakko Stenroos
Erinomaisesti viime ottelunsa pelannut Pelicans palasi maajoukkuetauolta voitokkaasti. Lahtelaiset hakivat jatkoaikavoiton tehottomasti kotiyleisönsä edessä pelanneesta TPS:stä maalein 3–4.

Liigan kuntopuntarin ykköspaikkaa viiden ottelun otannalla ennen illan kierrosta pitänyt Pelicans sai otteluun erinomaisen alun, kun kiekko pomppi onnekkaasti Sakke Hämäläisen kautta TPS:n maaliin ajassa 01.32. Kovassa vireessä oleva lahtelaisten kultakypärä Ryan Lasch jatkoi pistetehtailuaan syöttöpisteellä.

Kotijoukkue hallitsi hienoisesti pelitapahtumia, mutta lahtelaiset saivat erinomaisen mahdollisuuden tuplata johtonsa hieman heppoisesti tuomitun rangaistuslaukauksen turvin. Aleks Haatasen vaisu yritys oli kuitenkin helppo poimittava Ukko-Pekka Luukkoselle ottelun kuudennella peliminuutilla.

TPS:n tasoitusmaali näki päivänvalon, kun Josh Kestner taisteli kiekon heittäytymällä Austin Ortegalle, joka oli unohtunut täysin ilman vartiointia lahtelaisten maalin eteen. Jenkkihyökkääjä veivasi aikansa, kunnes lirutti kauden kolmannen osumansa Pelicans-vahti Jasper Patrikaisen jalkojen välistä.

Toiseen erään kotijoukkue tuli raivokkaasti. Patrikainen ja Pelicans saavat kiittää isäntien maalittomuudesta maalitolppia, sillä ensimmäisen viiden minuutin aikana kiekko kilahti niihin kolmesti. Lopulta TPS sai palkintonsa ylivoimalla, kun Kestnerin tulinen rannelaukaus löysi tiensä vasempaan yläkulmaan. 

TPS:llä oli paikkansa myös johtomaalin jälkeen, mutta isännät olivat huolimattomia viimeistelyssään. Pelicans ei sitä sen sijaan ollut, sillä Haatanen suti liigauransa avausmaalin kauden ensimmäistä otteluaan pelanneen Julius Hongan esityöstä.

Päätöserässä jatkettiin edelleen TPS:n hallitessa kenttätapahtumia, mutta vaarallisia maalipaikkoja turkulaisetkaan eivät juuri luoneet. Maalinteossa onnistuikin ensin Pelicans, kun Miika Roineen epäonnistunut laukaus löysi tiensä ohi Luukkosen erän avausminuuteilla.

TPS jahtasi tasoitusta pyörittäen toisinaan pitkiäkin hyökkäyksiä, mutta onnistuminen tuli lopulta ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Aleksi Anttalaisen tarkka rannelaukaus ohitti Patrikaisen, kun pelikellossa oli enää hieman yli kuusi minuuttia.

Enempää maaleja ei varsinainen peliaika tarjonnut joten edessä oli jatkoaika. Kolmella kolmea vastaan pelatun jatkoajan avausminuutti sisälsi kotijoukkueen kaksi huippupaikkaa, mutta sen paremmin Juhani Jasu kuin Lauri Pajuniemikään eivät onnistuneet ottelua ylivoimahyökkäyksistä ratkaisemaan.

Ratkaisu nähtiin lopulta ylivoimalla, kun Pelicans käytti Anttalaisen hyökkäyspäädyssä ottaman rangaistuksen hyväkseen.  Ottelussa tehot 1+2 tehnyt Honka laukoi 39 sekunnin pyörityksen päätteeksi tarkasti kiekon ohi Luukkosen, joten kaksi pistettä matkasi Lahteen lukemin 3–4.

Turkulaisille mietittävää jätti varmasti myös ottelun tuomarilinja, sillä kaksikko Petri Lindqvist-Timo Ruuska löysivät rangaistuslaukauksen lisäksi TPS:lle kuusi jäähyn arvoista rikettä Pelicansin yhtä vastaan.

– Tänään oli meille vaikea peli ja kohdattiin huippujoukkue. Hyväluonteinen ja hyvin valmennettu joukkue, ja noin luisteluvoimaista jengiä ei olla välttämättä tällä kaudella kohdattu, Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä kehaisi kotijoukkuetta.

–Toisaalta olen ylpeä omasta joukkueesta, kun pystyimme kairaamaan tällaisen ottelun, jossa olimme vaikeuksissa. Se kertoo siitä, että joukkue on henkisesti vahva, Niemelä kiitteli omiaan taisteluvoiton päätteeksi.

Turkulaisten päävalmentaja Raimo Helminen oli pettynyt joukkueensa tehokkuuteen, ja kotiotteluissa menetettyihin pisteisiin.

– Kotipeleissä ollaan tässä viime aikoina jätetty pisteitä ottamatta. Opin tiellä olemme ja pitää kehittyä, jotta olisimme parempia määrätyillä hetkillä.

– On vaikea voittaa pelejä jos neljä päästää omiin, ja kyllä meidän pitää se tehokkuus saada peliimme. Yksi piste jäi käteen ja kolmea haettiin, pettynyt Helminen sanaili todeten positiivisena seikkana sen, että maaottelutauolla harjoitellut asiat näkyivät kuitenkin turkulaisten pelaamisessa.

 Tps jatkaa seuraavaksi otteluitaan Lappeenrannassa SaiPaa vastaan lauantaina. Pelicans isännöi sen sijaan seuraavaksi perjantaina KooKoota. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo