HPK:n sinnikkyys palkittiin Tampereella - Santeri Lukan suoritus voittolaukauskilpailussa säväytti

LIIGA / Raportti
Juhlia vietettiin lopulta HPK:n kenttäpäädyssä.
Kuva © Juuso Koro
Ohutta pudotuspelisaumaa elättelevä HPK latisti 600. liigaottelunsa pelanneen Tappara-kapteeni Jukka Peltolan juhlat Hakametsän keskiviikkoillassa.

Viime ajat koronakohujen vuoksi otsikoissa paistatellut Tappara sai illan otteluun paljon kaivattuja apuja sairastuvalta, kun puolustajat Maksim Matushkin ja Ben Blood palasivat joukkueen kokoonpanoon. Etenkin Matushkinin paluu näkyi joukkueen otteissa heti sujuvampana pelin avaamisena ja tehokkaampana ylivoimapelaamisena.

Tasaisen avauserän ainoasta maalista vastasi kotijoukkue, kun pitkästä aikaa maalinteossa onnistunut Jiří Smejkal ohjasi ylivoimalla Michal Moravčíkin viivavedon ohi HPK-vahti Eetu Laurikaisen. Tilanne tarkastettiin videolta, mutta Smejkalin mailan ei todettu käyneen sallittua korkeammalla, joten maali hyväksyttiin.

Myös HPK:lla oli erässä omat paikkansa, mutta Santtu Hakasen tolppalaukausta lähemmäs maalintekoa vierailijat eivät päässeet.

Tappara hallitsee, HPK iskee

Toisessa erässä pelivälineen hallinta siirtyi melko selvästi Tapparalle. Hallinta oli kuitenkin lähinnä näennäistä, sillä todelliset huippupaikat olivat vähissä. Erän puolen välin tienoilla vierasjoukkue HPK pääsikin kuin varkain tasoittamaan, kun Juuso Ikonen ohjasi Santeri Lukan laukauksen verkkoon.

Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, kun alle minuutin pelaamisen jälkeen liigauransa maaliennätyksen tällä kaudella jo tehnyt Anton Levtchi yllätti Laurikaisen helpohkosti b-pisteen tuntumasta lähteneellä vedollaan.

Hieman myöhemmin Tapparalle tarjoutui illan kolmas ylivoimatilaisuus, mutta tulosta ei syntynyt. Samoihin aikoihin Tapparan nuori hyökkääjä Lassi Vanhatalo hankki itselleen 10 min käytösrangaistuksen epäurheilijamaisesta käytöksestä, mutta syy ei televisiokuvista selvinnyt.

Erän lopussa Tappara sai luotua jälleen pitkän hyökkäyksen HPK:n alueelle, mutta pyöritys oli tehotonta eikä se tuottanut ainuttakaan laukausta. HPK sen sijaan iski tehokkaasti vastaan ja tuli jälleen tasoihin, kun Tommi Tikka löysi syötöllään maalin edustalle varsin vapaaksi unohtuneen Jere Innalan.

Kuvaavaa toiselle erälle oli, että kotijoukkueen hallinnasta huolimatta Tappara-vahti Christian Heljangolle merkittiin erässä virkaveljeään Laurikaista enemmän torjuntoja.

Kerta toisensa jälkeen rinnalle - ja lopulta ohi

Päätöserän alussa Tappara siirtyi jälleen kuskin paikalle, kun Levtchi onnistui ottelussa jo toistamiseen. Ylivoimalla syntynyt osuma oli kotijoukkueen kultakypärälle jo kauden 16.

Erän edetessä Tappara ja tarkemmin sanottuna kaksi perättäistä jäähyä ottanut puolustaja Blood tarjosivat HPK:lle tasoitusmaalia hopealautasella. Tapparalaisillekin varsin tuttu Petri Kontiola tarttui oljenkorteen ja toi vierasjoukkueen tasoihin ylivoimalla.

Ottelun loppuminuuteilla molemmat joukkueet hakivat ratkaisevaa maalia, mutta yrityksistä huolimatta jatkoaika oli edessä. Myöskään sen aikana ei maalia nähty, vaikka Tappara pääsi Tikan jäähyn ansiosta hakemaan ratkaisua ylivoimallakin.

Näin ollen ratkaisu nähtiin vasta voittomaalilaukauskilpailussa, jossa Valtteri Puustinen ja hieman yllättäen laukojaksi asetettu Lukka viimeistelivät maalit vierailijoille. Etenkin Lukan suoritus sykähdytti, sillä puolustaja vei harhautuksillaan maalivahti Heljangon sille kuuluisalle kahville. Tapparasta vain Kristian Tanus onnistui omassa yrityksessään, joten HPK nappasi mukaansa sille elintärkeät kaksi pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo