MM-päiväraportti: Ennätyksellinen Ruotsi maksoi kalavelat Latvialle, tulikuuma Peterka johdatti Saksan lohkokakkoseksi

MAAJOUKKUE / Kierrosraportti
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
MM-kisat jatkuivat kuudella ottelulla lauantaina. Ruotsi ja Latvia vastasivat runsasmaalisen päivän merkittävimmistä tapahtumista. Voitot otteluista kirjattiin Ruotsille, Sveitsille, Kanadalle, Saksalle, Tšekille ja Slovakialle.

Murskaava Sveitsi vyöryi Tanskan ylitse

Sveitsin kärkipelaajat näyttivät Tanskalle kaapin paikan A-lohkon aamuottelussa. Varsinaisen pesu- ja linkousohjelman jälkeen sveitsiläiset tekivät tanskalaisista puhdasta jälkeä ja voittivat ottelun lopulta maalein 8–0.

MM-kisojen alkulohkossa jälleen pirteästi esiintynyt Sveitsi otti jämäkän otteen Tanskasta ja kolmesta sarjapisteestä jo varhain ensimmäisessä erässä. Sveitsin pelaajien yksilötaito ja kiekollinen varmuus loivat liukuhihnalta maalipaikkoja Tanskan puolustuspäässä.

Sveitsi pääsi myös pian maalin makuun, kun jo viidennellä peliminuutilla Sveitsin tähdet Kevin Fiala ja Roman Josi rakensivat taiten maalipaikan parhaalta sektorilta Nico Hischierille, joka ei maaliyrityksessään erehtynyt. Tässäkin ottelussa suuressa roolissa loistanut Josi teki erässä vielä taiturimaisen soolomaalin, jonka myötä puolustaja nousi turnauksen pistepörssin kärkipaikalle.

Myös toinen erä alkoi Tanskan kannalta murheellisesti. Fiala iski erän alkuun kaksi maalia, minkä myötä ottelun voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä.

Yritteliäästi ottelun aloittanut Tanska mureni lopulta Sveitsin huippuyksilöiden säkenöityä kiekollisessa pelissä. Sven Sentelerin, Calvin Thürkaufin ja Christoph Bertschyn maalit olivat lopulta vain kosmeettinen lisä, tomusokeria suklaakakun päälle, yksipuolisessa ja selkeässä voitossa.

Sveitsi varmisti voitollaan paikan pudotuspeleissä. Tanska sen sijaan kisaa viimeisestä lohkonsa viimeisestä pudotuspelipaikasta Itävallan ja Suomen kanssa. Molemmat joukkueet pelaavat vielä ottelun Suomea vastaan, minkä lisäksi Sveitsi pelaa vielä Kanadaa vastaan asemista lohkon kärkisijoista.

Pysäyttämätön Ruotsi marssi suvereeniin voittoon ennätyksellisen maalisuman siivittämänä

Ruotsi jatkoi täydellistä turnaustaan kaatamalla Latvian ennätyksellisellä toisella erällään. Loppulukemat merkattiin Tre Kronorille murskaavasti 7–2.

Tappioitta MM-jäillä edennyt Ruotsi sai jälleen koneensa käyntiin aikaisin, kun tähtipuolustajat Rasmus Dahlin ja Jonas Brodin laukoivat kahden minuutin välein keltapaidoille turvallisen johtoaseman avauserään. Viime vuoden turnauksen puolivälierissä sensaatiomaisesti Tre Kronorin kotiin lähettänyt Latvia oli ensimmäisestä kiekon pudotuksesta alkaen keltapaitojen mankelissa, eikä se saanut 20 minuuttiin yhtään varteenotettavaa maalipaikkaa, ja Filip Gustavsson joutui venymään kiekon tielle vain neljästi.

Toinen erä tarjosi kenties eniten viihdettä kaikista Ostravan lohkon otteluista. Latvia otti opikseen Ruotsin tehokkaasta avauserän alusta ja kampesi itsensä Kaspars Daugaviņšin ja Roberts Mamčicsin osumilla. Maaleilla oli väliä vain 23 sekuntia. Tasatilanne oli joukkueelle selvästi liikaa, sillä sen jäähykontrolli petti välittömästi. Alivoiman aikana Dahlin kuitenkin taklasi Haralds Egleä päähän, ja Buffalo Sabresin tähti ajettiin videotarkastuksen jälkeen suihkun puolelle.

Pitkä ylivoima ei tuottanut muutoksia tulostaululle, josta Ruotsi kiitti. Tasaviisikoin ehdittiin pelaamaan puolitoista minuuttia ennen Fabian Zetterlundin 3–2-osumaa. Zetterlund karkasi vain 17 sekuntia edellisestä uudelleen läpiajoon ja viimeisteli vastustamattomalla laukauksella jo toisen osumansa. Kaksi maalia eivät riittäneet keltapaidoille, sillä Joel Eriksson Ek kaatoi lisää kylmää vettä latvialaisten niskaan vain 11 sekuntia myöhemmin.

Ruotsin kolme maalia 26 sekunnin sisällä on uusi MM-kisojen ennätys. Latvian selkäranka katkesi kertaheitolla, ja Marcus Pettersson laukoi Elvis Merzļikinsin vaihtoon kaksi minuuttia maalisuman jälkeen.

Tuloksen karattua täysin ulottumattomiin joukkueet keskittyivät ottelun lopun ajan, ja joukkueet keräsivät maalien jälkeen yhteensä 20 minuuttia rangaistuksia. Latvia ei saanut kolmella ottelun lopun ylivoimalla mitään konkreettista aikaiseksi, ja Ruotsin pistepörssikärki Marcus Johansson kasvatti pistesaldoaan alivoimamaalilla reilu minuutti ennen päätössummeria. Johansson on merkkauttanut viiteen otteluun tehot 4+5.

Ruotsi jatkaa edelleen puhtaalla pelillä ja keltaisen koneiston B-lohkon voitto on enää muodollisuuksien päässä. Latvialle tappio oli kallis, sillä joukkue on viidentenä kolmen pisteen päässä viimeistä pudotuspelipaikkaa kantavasta Yhdysvalloista.

Tulikuuma Peterka huuhtoi Puolan loppukirin viemäristä

Saksa nousi toiselle paikalle B-lohkossa kaatamalla sitkeästi taistelleen Puolan maalein 4–2.

Puola oli ajettu ahtaalle pistetaulukoissa, ja sen oli miltei pakko saada pisteitä ottelusta Saksaa vastaan. Ensimmäinen erä pelattiin kuitenkin Saksan tahtipuikon mukaan, vaikka mustakeltaiset nappasivatkin erässä kaksi kahden minuutin rangaistusta. Osumia tulostaululla ei vielä nähty, mutta erän laukaukset merkattiin Saksalle lukemin 10–5.

Toisessa erässä ajoittain jopa turhautuneelta vaikuttanut Saksa sai kiekon ohi David Zabolotnyn, kun perjantain Kazakstan-ottelussa pistetilinsä avannut Alexander Ehl iski Saksan johtoon. Avausmaalin jälkeen joukkueiden välinen tasoero alkoi näkyä aiempaa selvemmin, ja tahmean alkuturnauksen jälkeen syttynyt Saksan tähtihyökkääjä JJ Peterka pääsi ampumaan rangaistuslaukausta. Buffalo Sabresin laituri lähestyi Zabolotnya kylmänviileästi ja ampui kiekon tämän jalkojen välistä verkkoon.

Sarjapaikastaan pelaava Puola sisuuntui heti kolmannen erän alkuun, mutta turnauksen neljässä ensimmäisessä ottelussa tehopisteitä merkkauttanut Yasin Ehliz jatkoi hyvää virettään laukomalla 3–0-osuman päätöserän neljännellä minuutilla.

Puola kampesi itsensä vihdoin pinnalle, kun Patryk Wadja kavensi lukemat seitsemän minuuttia ennen päätössummeria. Wadja luisteli kiekon kanssa maalin taakse tarkoituksenaan vipata kiekko maalin edustalle, mutta peliväline pomppi Mathias Niederbergerin selän kautta maaliin.

Pelin suunta kääntyi hiljalleen, ja Filip Komorskin valpas maalinedustapelaaminen kantoi hedelmää hyökkääjän tuodessa punapaidat jo maalin päähän. Sitkeä loppukiri valui kuitenkin viemäriin, kun Peterka viimeisteli maalin edustalta 4–2-loppulukemat vain 52 sekuntia myöhemmin.

Saksa nousi B-lohkon toiseksi. Puola pitää yhä viimeistä sijaa hallussaan, ja sillä on jäljellä enää yksi ottelu kahden pisteen erolla seitsemännellä sijalla olevaa Kazakstania vastaan. Kazakstanilla on otteluohjelmassa Puolan lisäksi kohtaaminen Yhdysvaltoja vastaan, joten on todennäköistä, että Puolan ja Kazakstanin välisen kohtaamisen voittaja säilyttää sarjapaikkansa. Joukkueet kohtaavat tiistaina.

Tehokas Tšekki tarvitsi puoli tuntia Iso-Britannian paketointiin

Kisaisäntä Tšekki nousi jälleen A-lohkon piikkipaikalle tehokkaalla 4–1-voitolla Iso-Britanniasta. Kotiyleisö asetti kovat odotukset ottelussa turnausdebyyttinsä tehneelle Martin Nečasille.

Myös Suomea vastaan aikaisin jyrän alle jäänyt Iso-Britannia joutui toteamaan saman kohtalon myös kisaisännän pihdeissä. Lukáš Sedlák iski johto-osuman vain kahden minuutin jälkeen jälkeen salamannopeasta vastahyökkäyksestä, ja vajaat kolme minuuttia myöhemmin loppuunmyytyä O2 Arenaa huudatti Jakub Krejčík. Tšekki vyöryi jatkuvasti kohti Ben Bownsin vahtimaa brittimaalia, mutta 33-vuotias veskari venyi näyttäviin torjuntoihin loppuerän ajan. Laukaukset merkittiin Tšekille lukemin 20–7.

Erien alussa merkittävää pesäeroa tehnyt kotijoukkue villitsi vielä paikoilleen erätauolta valuvaa kotiyleisöä vain 36 sekuntia toisen 20-minuuttisen alusta, kun turnauksen kolmannen maalinsa viimeistellyt Sedlák turvasi Tšekin johdon. Krejčík komennettiin puolitoista minuuttia myöhemmin rangaistusaitioon, ja Iso-Britannia näyttäytyi tulostaululla ensimmäistä kertaa 43 peliminuuttiin. Kokenut puolustaja Evan Mosey iski kavennuksen joukkueen kirkkaimman tähden, Liam Kirkin syötöstä.

Brittien ylivoimamaali selvästi inspiroi Tšekkiä, sillä Ondřej Kaše pysäytti erän puolivälierän jälkeen digitaalit maalillaan vain 11 sekuntia ylivoiman alusta. Sedlák merkkautti Kašen osumaan illan kolmannen tehopisteensä, mutta suurin huomio maalissa keskittyi Tšekin kokeneeseen kapteeniin, Roman Červenkaan, joka merkkautti illan neljännen syöttöpisteensä ollen näin osallisena jokaisessa Tšekin maalissa.

Turvallinen johtoasema antoi kotijoukkueelle mahdollisuuden höllätä tahtiaan, ja viimeiset 28 peliminuuttia tarjosivat tilastoihin vain kolme tšekkirangaistusta. Kisoihin NHL:stä liittynyt Martin Nečas ei merkkauttanut ottelussa tehopisteitä, mutta kokonaisvaltaisesti vahvan ottelun pelannut hyökkääjä merkkautti aikaeronkin tuomasta väsymyksestä huolimatta miltei 17 minuuttia peliaikaa.

Kisaisäntä palasi A-lohkon kärkeen pisteen erolla Sveitsiin, kun taas Iso-Britannia jatkaa yhä pisteittä.

Slovakian pukukoppimaali vei hengen Ranskan pelistä

Slovakia vankisti otettaan pudotuspelitaistelussa kaatamalla Ranskan lukemin 4–2. Voiton keskiössä oli vauhdikkaan avauserän pelannut Slovakian Pavol Regenda.

Ranska sai koneensa hitaasti käyntiin Slovakiaa vastaan, sillä sinipaidat keräsivät avauserän ensimmäisellä puoliskolla kaksi kahden minuutin rangaistusta kahden minuutin sisällä. Slovakian ylivoiman ruuti oli kuitenkin märkää, eikä Sebastian Ylönen joutunut merkittäviin torjuntatöihin miltei koko erässä. 

Vain viidesti avauserässä laukoneelle Slovakialle muodostui erässä selvä hahmo. NHL-hyökkääjä Pavol Regenda keräsi erässä kaksi peräkkäistä rangaistusta. Ensin kampitusrangaistuksen kärsinyt hyökkääjä komennettiin uudelleen jäähypenkille vain kaksi sekuntia ensimmäisen rangaistuksen umpeutumisesta, jonka jälkeen hän jäi kentälle maalinedustakahinaan. Hyökkääjä ohjasi Mario Grmanin jäätä pitkin lähteneen laukauksen verkkoon vain 0,3 sekuntia ennen ensimmäistä erätaukoa.

Myöhäinen osuma sekoitti Ranskan pakan täysin, ja se otti toisen erän ensimmäiseen kahteen minuuttiin kaksi rangaistusta. Myös Tomáš Tatar istui kahden minuutin rangaistusta, joten ottelu jatkui tasavajaalla. Jäälle vapautunut tila tarjosi Libor Hudáčekille mahdollisuuden viimeistellä hänen turnauksen kolmannen osumansa näyttävien hyökkäysalueen pyörähdysten jälkeen.

Aggressiivisesti häntä lähestyneitä roikkukiekkoja maaliltaan hakenut Ylönen joutui antautumaan ottelun puolessa välissä jo kolmannen kerran, kun Hudáčekin napakka rannelaukaus siniviivan tuntumasta kasvatti Slovakian johtoa. Ranska tarvitsi kipeästi maaleja, ja Sacha Treille vastasi huutoon erän loppupuolella tulisella one-timer-laukauksella.

Kolmanteen erään lähdettiin Slovakian kahden maalin johdosta. Ranska lähetti päätöserään tolppien väliin Quentin Papillonin Ylösen tilalle, mutta Papillon joutui antautumaan kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Avausmaalissa ohjurin maalille lähettänyt Grman viimeisteli Tatarin ja Hudáčekin syötöstä tilanteeksi jo 4–1. Erä ei tarjonnut yhtään tilastomerkintöjä ennen päätösminuuttia, kun Florian Chakiachvili kaunisteli loppulukemia ranskalaisittain iskemällä kiekon ohi Lukáš Dostálin.

Slovakia vahvisti paikkansa viiden parhaan joukossa, ja se on lohkossa kolmantena kolmen pisteen erolla pudotuspeliviivan ulkopuolelle. Ranska vajosi kuuden pisteen päähän pudotuspeleistä, ja sen pudotuspelitoiveet ovat jo käytännössä kuopatut. Myös putoaminen B-sarjaan on matemaattisesti mahdotonta, joten Gallien kohtaloksi on muodostumassa lohkovaiheeseen jääminen.