Tyttöleijonat ei toipunut välieräpettymyksestä − Yhdysvallat voitti pronssia selvin numeroin
Tyttöjen MM-kisojen päätöspäivän ensimmäinen peli oli pronssiottelu Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Edellisillan jatkoaikatappio välierässä oli Suomelle raskas fyysisesti ja henkisesti, joka näkyi vain 15 tuntia myöhemmin pelatussa pronssiottelussa. Yhdysvaltojen rutiinisuoritus riitti selvään 5−0-voittoon, joka pokkasi historiansa ensimmäisen pronssi kahdeksan kullan ja kuuden hopean seuraksi.
Eveliina Kitula oli hymyssä suin juuri ennen ottelun alkua.
Ellah Hause toimitti kiekkoa maalille. Suomi sinnitteli pitkään tasatilanteessa, vaikka peli olikin Yhdysvaltojen hallussa.
Joy Dunne vei vihdoin joukkueensa johtoon 17 minuutin pelin jälkeen.
Noin viisi sekuntia edellisestä Samantha Taberilla oli mahdollisuus tuplata joukkueensa johdon, mutta Kerttu Kuja-Halkola venyi kilpitorjuntaan.
Neea Pelkoselle aukesi kuin varkain mahdollisuus tasoittaa peli.
Kuin ihmeen kaupalla kiekko ei päätynyt maaliin.
Bianca Kanerva käytti mailaansa selänrapsuttimena.
Julia Schalin oli jälleen pirteällä pelipäällä. Välillä oli vähän liikaakin innokkuutta mukana, kun kiekko ei tarttunut mukaan.
Taber karkasi läpiajoon suoraan jäähyaitiosta ja ujutti kiekon ohi Kuja-Halkolan.
Yhdysvaltojen maali oli kuin noiduttu.
Kuja-Halkola ja Cassandra Hall pääsivät tekemään lähempää tuttavuutta.
Alexandra Lalonde tykitti Yhdysvallat jo neljän maalin karkumatkalle.
Sofia Kari kävi juttutuokiolla vastustajan maalilla.
Schalin pääsi alivoimalla läpiajoon, mutta 23 kertaa kiekon tielle ehtinyt Annelies Bergmann koppasi rystynoston hanskaansa.
Anabella Fanale viimeisteli loppulukemat tyhjään maaliin.
Bergmann ja Layla Hemp tuulettivat nollapeliä.
Tyttöleijonat jäi turnauksessa neljänneksi.
Pauliina Salonen valittiin Suomen parhaaksi pelaajaksi. Yhdysvaltojen parhaana palkittiin Ava Lindsay.
Tunteet olivat pinnassa.
Vaikka välierätappio oli Yhdysvalloille valtaisa pettymys, osasi joukkue ottaa ilon irti pronssista.
Pronssinen yhteiskuva.
Kaikki kuvakoosteet
S-Kiekko ja LeKi väänsivät sarjapisteistä Lempäälässä
Suomi-sarja | 12.1.2025 9:00
HPK katkaisi JYPin voittoputken Hämeenlinnassa
LIIGA | 12.1.2025 8:30
Väriloisto ei auttanut mustavalkoisia: Aron Kiviharju sivalsi HIFK:n voittoon TPS:stä
LIIGA | 11.1.2025 21:51
Ilveksen ja Sportin välillä nähtiin kuuma maalivahtien taisto
LIIGA | 11.1.2025 20:53
- 1 / 1383
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15
- 1 / 131
- ››
Lue myös
Uutinen
Tyttöleijonien hyvä taistelu ei aivan riittänyt – Yhdysvallat jatkoi voitokasta saldoaan Suomea vastaan ja eteni MM-finaaliin
MAAJOUKKUE | 13.1.2024 23:05
Artikkeli
Tyttöleijonien on lähdettävä MM-välierään nöyrästi, muttei nöyristellen − valppaus ja rohkeus avaintekijöinä
MAAJOUKKUE | 13.1.2024 10:00
Uutinen
Turnaus ratkaisua vaille valmis − katso tyttöjen MM-kisojen mitalipelien parit ja aikataulu
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 21:19
Haastattelu
Työteliäs Mary Derrenbacher suitsutti MM-välierän ratkaissutta kapteenia: "Kuten näimme, hän on paikalla, kun häntä tarvitaan"
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 18:04