Nuorten Leijonien ottelu Slovakiaa vastaan alkoi tasaisesti, eikä ensiminuuttien aikana kumpikaan joukkue päässyt niskan päälle. Tähän tuli kuitenkin muutos, kun Anton Lundell ohjasi kiekon maaliin Kasper Simontaipaleen syötöstä ajassa 8:57, ja tasainen kamppailu muuttui Suomen hallinnaksi. Ensimmäisen erän lopuksi Suomi sai kiekon uudelleen Slovakian maalin perukoille, mutta päätössummeri oli jo soinut.
Ottelun ratkaisuhetket käytiin toisessa erässä, jossa Nuoret Leijonat nosti tasoaan entisestään. Suomi voitti toisen erän laukaukset lukemin 22–2 ja onnistui maalinteossa kahdesti. Ottelun hahmoiksi nousivat ykkösketjun pelaajat Anton Lundell–Roni Hirvonen–Kasper Simontaival, jotka tekivät Suomen maaleista kolme ensimmäistä. Suomen tehomiehiin lukeutui myös Samuel Helenius, joka teki kolmannessa erässä kaksi maalia.
Suomen maalilla Kari Piiroinen joutui välillä seisoskelemaan kylmänä. Hän onnistui kuitenkin torjumaan vakuuttavasti muutaman nopeasti syntyneen tilanteen, joissa Slovakia pääsi maalintekotilanteeseen hieman yllättäen. Slovakian maalivahti Samuel Hlavaj kuului joukkueensa onnistujiin tappiosta huolimatta, sillä hän venyi kiekon tielle 44 kertaa.
Aggressiivinen karvauspeli kuului Suomen vahvuuksiin Slovakiaa vastaan, ja sen kautta syntyi useampi maalipaikka. Esimerkiksi Slovakian kapteeni, puolustaja David Mudrak joutui toistuvasti rikkomaan Suomen liukkaita hyökkääjiä.
Suomen ja Slovakian kohtaaminen oli erityisesti osoitus joukkueiden välisestä tasoerosta. Suomi pääsi ottelussa ajajan paikalle varhaisessa vaiheessa ja hallitsi kenttätapahtumia loppuun asti ilman, että Slovakia olisi päässyt haastamaan Suomen johtoa.
Suomen pelin todellinen taso mitataan uudenvuodenyönä, kun se kohtaa kovassa iskussa olevan Kanadan kello yksi alkavassa ottelussa.