Suomi taipui Yhdysvalloille alle 18-vuotiaiden MM-kisojen huippuottelussa Yhdysvaltoja vastaan lukemin 8–4. Pikkuleijonien lihassa suurimpina piikkeinä oli Yhdysvaltain ykkösketju Gabe Perreault–Will Smith–Ryan Leonard. Perreault merkkautti ottelussa tehot 1+3, Smith 1+4 ja Leonard tehot 1+1.
Suomen kokoonpanoon ilmestyi uusi nimi perjantain Latvia-ottelusta, kun 13. hyökkääjäksi tiputetun Maksim Eliseevin tilalle kokoonpanoon nousi Emil Kuusla. Kuuslan arvokisadebyytti oli vakuuttava, ja Jokerit-hyökkääjä merkautti hyvien otteiden lisäksi syöttöpisteen Suomen kolmanteen maaliin.
Ottelu alkoi kylmäävästi Suomen kannalta, kun Oliver Moore hyödynsi lepsun puolustuksen ja viimeisteli vakuuttavilla harhautuksilla ottelun avausmaalin vain minuutin pelin jälkeen. Aram Minnetian kasvatti Pikkuleijonien tuskaa vain kaksi minuuttia myöhemmin laukomalla erinomaisen rannelaukauksen ohi Eemil Vinnin.
Suomella oli laadukkaita paikkoja heti takaiskujen jälkeen, ja Konsta Helenius iski ylivoimamaalin erän loppupuolella. Aron Kiviharju pelasi kiekon keskelle Heleniukselle, joka odotti maltillisesti laukaisuväylän löytymistä ja ampui kavennuksen taululle. Arttu Alasiurua iski pukukoppimaalin erän viimeisellä minuutilla, ja erä päättyi tasalukemissa 2–2.
Kuiva ylivoima maksoi
Yhdysvallat herkutteli johtomaalin erän kolmannella minuutilla Tom Lepän istuttua rangaistusaitiossa huitomisesta. Jenkkiylivoima pyöri kuin rasvattu, ja kesän 2024 varaustilaisuuden yksi kärkinimistä eli Cole Eiserman naulasi suoraan syötöstä johtomaalin.
Yhdysvallat sai kiekon maaliin neljättä kertaa, mutta James Hagensin katsottiin siirtäneen maalia tilanteessa, ja videotarkastuksen jälkeen osuma hylättiin. Hagens kuittasi virheensä vain vajaa minuutti myöhemmin, kun hän ohitti Heleniuksen upealla harhautuksella ja viimeisteli rystylaukauksella Yhdysvaltain neljännen osuman.
Suomi sai kaksi ylivoimaa erässä, mutta tulosta Will Voten rangaistuksien aikana Pikkuleijonat ei saanut syntymään. Rangaistusten välissä Suomi iski itsensä jälleen maalin päähän, kun juuri kentälle vaihdosta tullut Kasper Halttunen naulasi erinomaisella laukauksella kiekon ohi Trey Augustinen.
Maali syntyi loistavan peliliikkeen jälkeen, kun Kuusla huomasi Halttusen saapuneen juuri jäälle ja tarjoili kiekon suoraan HIFK-lupauksen lapaan. Erä sai kuitenkin karvaan lopun Suomen kannalta, kun Smith lähti vauhtiin keskialueelta, ohitti kolme Suomen puolustajaa ja viimeisteli kiekon vaivattomasti ohi Vinnin. Toiselle erätauolle lähdettiin Yhdysvaltain 5–3-lukemissa, ja kolmanteen erään Pikkuleijonilla oli vuori kiivettävänä.
Superketju viimeisteli loppusoinnut
Yhdysvallat meni menojaan ottelun kolmanenssa erässä Carey Terrancen tehtyä ylivoimaosuman heti erän alkuun. 10 sekuntia edellisestä ja Jesse Kiiskinen naulasi irtokiekon reppuun tuoden Suomen jälleen kahden maalin päähän.
Suomi ei päässyt kolmannessa erässä yhtä hyvin maalintekopaikoille verrattuna kahteen edelliseen, ja ote loppukiristä alkoi lipsua. Yhdysvaltain ykkösnyrkki namutteli Pikkuleijonien lepsusti pelanneen puolustuksen kustannuksella vielä kaksi osumaa.
Ensin Smith ja Leonard alustivat Perreaultin maalin upean syöttökuvion jälkeen, kun kolmikko sai liikuttaa kiekkoa ympäri Suomen puolustusta mielin määrin. Leonard täydensi ketjun täydellisen illan ja ampui itselleenkin maalin viimeisellä minuutilla Perreaultin ja Smithin alustamana.
Summeri soi ja Yhdysvallat tarrasi kaksin käsin kiinni lohkovoittoon voittamalla lukemin 8–4. Voitto nostaa puhtaalla pelillä pelaavan Yhdysvallat lohkokärkeen yhdeksällä pisteellä, kun taas Suomi on tappiosta huolimatta lohkon toisena kuudella pisteellä.
Tiistain päätöskierroksella Suomi kohtaa Norjan ja Yhdysvallat kisaisäntä Sveitsin.