Pyörremyrskyn silmässä: turkulaiset siirsivät ottelusarjan ratkaisun seitsemänteen peliin

MESTIS / Kuvakooste
TUTO ei taipunut kotonaan Kiekko-Espoolle, vaan siirsi Mestiksen puolivälieräsarjan ratkaisun seitsemänteen peliin. Vähämaalinen ottelu venyi jatkoerään, jonka aikana peli pyöri lähinnä turkulaisten maalilla. Espoolaisten pyöritys oli hurjaa, mutta kotijoukkue karkasi läpiajoon, jonka päätteeksi nähtiin onnistunut rangaistuslaukaus.
Kuva © Timo Savela
TUTOn ja Kiekko-Espoon välinen kuudes puolivälieräkohtaaminen oli tiukka koitos.
Kuva © Timo Savela
Kaistat olivat tukossa.
Kuva © Timo Savela
Tila otettiin pois armotta.
Kuva © Timo Savela
Maalinedustalla oli vahva miehitys.
Kuva © Timo Savela
Kiekko pyrittiin pitämään laidan tuntumassa.
Kuva © Timo Savela
TUTO pääsi maukkaaseen maalipaikkaan ensimmäisen erän puolivälissä, mutta Kiekko-Espoo sai sysättyä kiekon päätyyn viekkauden ja vääryyden turvin.
Kuva © Timo Savela
TUTO ei hyödyntänyt saamaansa ylivoimaa ja päätyi vuorostaan tarjoamaan sitä Kiekko-Espoolle.
Kuva © Timo Savela
Espoolaiset kiittivät. 20 sekuntia ehti jäähystä kulua, kun kiekko päätyi kotijoukkueen maaliin Noel Pietilän lavasta.
Kuva © Timo Savela
Seuraavaa maalia saatiin odottaa noin parikymmentä minuuttia. Simon Suoranta toi TUTOn tasoihin.
Kuva © Timo Savela
Seuraavaa häkkiä odotettiinkin sitten ihan erätolkulla.
Kuva © Timo Savela
Tauolla piirreltiin kuvioita uusiksi.
Kuva © Timo Savela
Kiekko pysähtyi pelaajiin, kerta toisensa jälkeen.
Kuva © Timo Savela
Varsinainen peliaika päättyi 1–1-tasalukemiin. Sitä seurannut jatkoerä oli yhtä espoolaisten pyöritystä turkulaisten kenttäpäädyssä.
Kuva © Timo Savela
Kotijoukkueen penkin takana jännitettiin, sillä maali omiin tarkoitti kauden katkeamista.
Kuva © Timo Savela
Pyöritys oli hurjaa.
Kuva © Timo Savela
Turkulaisille tarjoutui kuitenkin yksi paikka. Tuomio läpiajotilanteesta oli armoton.
Kuva © Timo Savela
Joel Kerkkänen ei epäröinyt.
Kuva © Timo Savela
Yhden ilo on toisen suru, varsinkin pudotuspeleissä.
Kuva © Timo Savela
TUTO otti ilon irti ottelusarjan venymisestä seitsemänteen peliin.
Kuva © Timo Savela
Joukkueen lääkäri tuuletti voittoa laidan päälle seisten.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38

Lue myös