Kauden kahden aiemman kohtaamisen voitot olivat tasan. Kiekko-Espoo voitti tiukan ensimmäisen näytöksen ja toisessa keskinäisessä FPS oli myrkkyä espoolaisryhmälle.
Kärkikamppailuksi tituleerattu kauden kolmas näytös Espoossa oli kuitenkin isäntien jykevää hallintaa.
Avauserä oli Kiekko-Espoon juhlaa
Avauserä käynnistyi kotijoukkueen vahvalla hyökkäyksellä, jonka FPS pystyi hetkeksi pysäyttämään. Virkeästi peliin lähtenyt Kiekko-Espoo iski silti nopeasti, illan avausosuman teki pistetykki Oula Kuuren FPS-puolustaja Joona Talan sählättyä kiekon suoraan Tuurelle parhaaseen maalintekopaikkaan.
Kiekko-Espoolla oli erän avausminuuteilla parhaat maalintekopaikat, joka sai kotiyleisön kannustamaan villisti. Viiden minuutin kohdalla FPS sai pelistä paremmin otetta, mutta vetopaikoille joukkue ei useasti päässyt. Liigassa tällä kaudella käväissyt espoolaistorjuja Roope Taponen pääsi hyvään testiin kahdeksan minuutin minuutin kohdalla, kun FPS-tehotykki Mikko Lahtela laukoi terävän laukauksen.
Erän kuva oli, että isännät hallitsivat ja vieraat hakivat otetta pääosin vastahyökkäyksin. Tuo käsikirjoitus sopi sairastumisen jälkeen paluun penkin taakse tehneen Kim Hirschovitsin luotsaamalle joukkueelle.
Illan ensimmäisen rangaistuksen otti forssalaisten hyökkääjä Leevi Kannisto, kun hänen mailansa osui Joona Tammista kasvoihin. Erikoistilanteen aikana FPS nappasi jälleen korkeasta mailasta rangaistuksen, jota meni kärsimään Joona Tala.
Vaikka kiekko liikkui jopa kahden miehen ylivoimalla hyvin, ei FPS-vahti Petrus Lintonen joutunut kiekkoa selkänsä takaa lusikoimaan kuin kertaalleen Wiljami Wacklinin masentaessa lisää vieraita. Hetki Wacklinin osuman jälkeen Erno Hopponen lisäsi isäntien johtoa, johon FPS-valmennusryhmä reagoi aikalisällä.
Aikalisä ei kuitenkaan piristänyt kokoonpano-ongelmaisen joukkueen virettä, vaan erätauolle mentiin isäntien kolmen maalin johdossa.
Toisessa erässä sihti hukassa
Nopeatempoisessa maalittomassa toisessa erässä käsikirjoitus oli avauserän tapainen, vaikka maaleja ei nähtykään. Kotijoukkue teki parhaimmat maalintekopaikat ja vieraat pääsivät vastahyökkäyksin kehittelemään tilanteita. Totte Mobergin johtama kakkosketju oli vieraiden valopilkkuja.
Isäntien Oskari Lemetyinen karkasi Anton Ollikaisen kanssa kahdella yhtä vastaan, mutta Lintonen selvitti tilanteen. Hetkeä myöhemmin Oula Kuure sai rangaistuslaukauksella mahdollisuuden iskeä illan toisen osumansa. Tuuren rannelaukaus viuhui kuitenkin Lintosen räpylään. Erä tarjosi myös toisen rangaistuslaukauksen, mutta myös FPS:n Karri Forsblomin yritys pysähtyi Taposeen.
Kaksi rangaistuslaukausta ottelua kohden ei ollut Espoossa tällä kaudella poikkeus, sillä ilta oli kolmas laatuaan. Tänä iltana laukojien sihdit eivät olleet kohdallaan. Edellisen kerran kaksi rangaistuslaukausta nähtiin syys-lokakuun vaihteessa KOOVEEta ja SaPKoa vastaan.
Kiekko-Espoo kaunisteli lukemia
Kolmas kaksikymppinen oli poikkeuksellisesti Eemeli Parikan luotsaaman forssalaisryhmän paras erä, pukukopista ilmaantui sisuuntunut vierasjoukkue. Kiekko-Espoo löysäsi kaasuaan, joka ei kuitenkaan ensimmäisen viiden minuutin jälkeen pelinvirtauksessa näkynyt.
Erän ainoan maalin iski Oskari Lemetyinen komeasti läpiajosta, jolle Lintonen ei mahtanut mitään. Morten Jurgens nappasi erän ainoan rangaistuksen, kun maila kolahti Paavo Tyniä kasvoihin. Kokonaisuutena vaisuhko FPS ei onnistunut avaamaan edes erikoistilanteella maalihanojaan.
Muokattu 14.2.21 klo 9.16: Korjattu Kiekko-Espoon pistetykki Oula Kuuren nimi oikein. Aiemmin luki Oula Tuure