Maanantaina ensimmäisellä kierroksella TPS:n pudottanut SaiPa ja lähes kahden viikon tauon peleistä saanut HIFK kohtasivat toisensa puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa. Vierailijat iskivät...
Adam Najman kiittää faneja, mutta hän ei hyväksy paikallisotteluiden väkivaltaisia tai loukkaavia jälkimaininkeja. Hänen mukaansa urheilussa kunnioitus on tärkeä arvo.
Mestiksen toinen finaaliottelu eteni IPK:n käsikirjoituksen mukaisesti, kun joukkue tasasi puntit 1–1:een. Veikka Halonen oli kotijoukkueen sankari.
Nokian Pyrylle ilmaantui mahdollinen oikotie Mestikseen, kun karsintavastus Kajaanin Hokki ajautui konkurssiin. Pyryn puheenjohtaja Jani Ahmaoja myöntää nousun kiinnostavan.
Juuse Saros valittiin ottelun ykköstähdeksi, kun Nashville Predators kaatoi kuumavireisen Carolina Hurricanesin. Suomalainen rikkoi samalla hienon merkkipaalun.
NHL-viikon kuumissa väitteissä väitellään muun muassa onnellisimmasta suomalaisesta ja arvokkaimman pelaajan palkinnon saajasta. Väitteissä mukana ovat Heikki Mannonen ja NHL-toimituspäällikkö...
Naisleijonien MM-ryhmä pursuaa vikkeliä ja nopeisiin ratkaisuihin kykeneviä pelaajia. Joukkueen kokenut kärki kantaa, mutta alemmat ketjut joutuvat testiin. Mikäli Juuso Toivolan peräänkuuluttamat...
Suomen joukkue huhtikuun alussa pidettäviin naisten MM-kisoihin on nimetty. Pitkäaikainen kapteeni Jenni Hiirikoski ei ole tällä kertaa mukana Tšekkiin matkaavassa kisaryhmässä.
JKP | #19 | Laitahyökkääjälh