Hokki Kainuu oy ilmoitti tiistaina hakeutuvansa konkurssiin, mikä tarkoittaa sitä, että Mestis-karsintoja ei pelata Hokin ja Nokian Pyryn välillä. Hokin konkurssi tarkoittaa sitä, että Pyryllä on mahdollisuus nousta Suomi-Sarjasta Mestikseen, mikäli Jääkiekkoliiton liittohallitus niin päättää.
Tiistaiset uutiset tulivat Pyryn hallituksen puheenjohtaja Jani Ahmaojalle yllätyksenä.
− Surullisin mielin tässä ollaan, kun urheiluseuralle käy näin. Ei se koskaan kiva asia ole. Urheilullisesti olimme valmistautuneita pelaamaan karsintoja, mutta nyt menemme näillä.
Ahmaoja myöntää kuitenkin Hokin sarjapaikan kiinnostavan Pyryä.
− Olemme kiinnostuneita, mikäli liittohallitus sitä esittää ja pääsemme lisenssikäsittelystä läpi, mutta sittenhän sen näemme. Uskon, että meillä on hyvä mahdollisuus täyttää vaadittavat kriteerit.
Mestikseen nousu on ollut osa Pyryn pidempää strategiaa.
− Olemme voittaneet Suomi-sarjan kolme kertaa peräkkäin. Meidän viisivuotisessa strategiassa on nyt viimeinen vuosi käynnissä ja siihen on kuulunut intressi pelata Mestistä, kertoo Ahmaoja.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Mestiksestä on ajautunut useampi joukkue konkurssiin, myös pirkanmaalaiset LeKi ja KOOVEE. Ahmaojan mukaan Mestis-seurojen konkurssien määrä pitää ottaa huomioon seuran toiminnassa.
− Se on huolestuttava ilmiö. Meidän pitää tehdä asiat eri tavalla, jotta niin ei käy meille.
Aikaisemmin pirkanmaalaisilla Mestis-seuroilla on ollut yhteistyösopimus vähintään toisen tamperelaisen Liiga-seuran kanssa. Pyry ei ole vielä käynyt neuvotteluja kummankaan seuran kanssa.
− Ei ole ollut keskusteluja Ilveksen eikä Tapparan kanssa, eikä myöskään minkään muun Liiga-seuran kanssa, sillä se ei ole ollut ajankohtaista. Eikä se ole nytkään, sillä meillä ei ole Mestis-lisenssiä. Voidaan keskustella asiasta sitten, jos se lisenssi saadaan.