Juha Uotila

Puolustajap

Syntynyt:
12.1.1985 @ Espoo
  • Maa
    FIN
  • Ikä
    v.
    39
  • Pituus
    cm
    184
  • Paino
    kg
    90
  • Käsi
    L

Ura:

HIFK:n kasvatti ei koskaan saanut tilaisuutta nousta liigaympyröihin kasvattajaseurassaan, vaikka junioriura oli sujunut hyvin. Uotila valitsi tiekseen Amerikan yliopistokiekkoilun. Hän pelasi kolme kautta NCAA-sarjaa Nebraskan joukkueessa.

Yliopistokiekon jälkeen Uotila sai sopimuksen AHL-seura Toronto Marliesiin. Yhden Marlies-kauden jälkeen hän lähti etsimään uutta suuntaa, mutta varteenotettava pelipaikka löytyi vasta lokakuussa. Pelicansiin hän tuli alun perin koeaikapelaajana loukkaantumisten paikkaajaksi, mutta pian hän menikin arvojärjestyksessä vakiomiesten ohi ja sorvasi koeajan perään kevääseen 2011 asti ulottuvan sopimuksen.

Vahvuudet:

Hyvä yleispuolustaja, joka osaa lukea peliä ja tiedostaa omat vahvuutensa. Napakat syötöt ja laadukkaat purut ovat peruja Pohjois-Amerikan-vuosista. Kohtalaiset kiekolliset taidot, mutta nykyroolissaan ei pääse kunnolla testaamaan niitä.

Heikkoudet:

Saa paljon vastuuta ratkaisuhetkillä omassa päässä, mutta keskikokoisena puolustajana ei aina pärjää isoille vastustajille. Tekee työnsä, ei ole luottamusta valava johtajatyyppi.

Rooli:

Kolmosparin puolustaja. Pelaa paljon alivoimaa.

Päivitetty: 14.9.2010

KausiOMSPP/O+/-R
2001-02HIFK2746100.378
B SM-sarja
2001-02HIFK83140.50
B SM-sarja pudotuspelit
2002-03HIFK220110.051116
A SM-liiga
2002-03HIFK153250.338
B SM-sarja
2002-03HIFK2202110
B SM-sarja pudotuspelit
2003-04Suomi U2040000-30
Mestis
2003-04HIFK41713200.49936
A SM-liiga
2003-04HIFK60110.1712
A SM-liiga pudotuspelit
2004-05Salamat60330.5210
Mestis
2004-05HIFK28410140.5697
A SM-liiga
2004-05HIFK31010.3310
A SM-liiga pudotuspelit
2005-06University of Nebraska41114150.37339
NCAA
2006-07University of Nebraska40815230.5851
NCAA
2007-08University of Nebraska22114150.6814
NCAA
2008-09Toronto Marlies450990.2-324
AHL
2009-10Pelicans4937100.21677
SM-liiga
2010-11HeKi22131.504
Mestis
YHTEENSÄ
NCAA1031043530.513104
A SM-liiga911124350.3826149
SM-liiga4937100.21677
AHL450990.2-324
B SM-sarja4278150.36016
Mestis122460.5-114
B SM-sarja pudotuspelit105160.6010
A SM-liiga pudotuspelit91120.2222