Niko Kapanen

Keskushyökkääjäkh

Syntynyt:
29.4.1978 @ Hattula, FIN
Varaus:
1998 Dallas Stars 6. kierros # 173
  • Maa
    FIN
  • Ikä
    v.
    46
  • Pituus
    cm
    175
  • Paino
    kg
    80
  • Käsi
    L

Ura:

Teletappiketjussa HPK:ssa ja maajoukkueessa läpimurron tehnyt sentteri. Kausi 2000-01 TPS:ssä pieni pettymys, mutta MM-kisat sujuivat samana keväänä jälleen tutussa ympäristössä loistavasti.

TPS-kauden jälkeen oli vuorossa Pohjois-Amerikkaan siirtyminen Dallasin organisaatioon. Tulokaskaudesta suurin osa kului Utah Grizzliesin joukkueessa, mutta jo kausina 2002-03 ja 03-04 Kapanen oli ylhäällä Dallasin kokoonpanossa. Kausi 2002-03 oli varsinainen läpimurto, sillä Kapanen pelasi kaikki runkosarjan ottelut Dallasissa ja teki niissä tehot 5+29. Pudotuspeleissä 12 ottelun saldoksi tuli niissäkin kunnioitettavat tehot 4+3. Paransi viime kaudella 2005-06 piste-ennätystään yhdellä 34:stä 35:een. Maaleja syntyi reilusti NHL-uran suurin määrä, kun Kapanen pisti kiekon verkkoon 16 kertaa. Siirtyi kesällä Atlantaan varaustilaisuuden yhteydessä tehdyssä kaupassa, jossa toiseen suuntaan matkasivat Patrik Stefan ja Jaroslav Modry.

Vahvuudet:

Kapanen on loistava, ketterä luistelija, joka pelaa hyvin molempiin suuntiin. Hänellä on hyvä laukaus ja mies pystyy myös jakamaan hyviä passeja. Sinnikäs yrittäjä.

Heikkoudet:

Pienikokoinen. Vaikka tahtotaso onkin hyvä, ei koko voi olla näkymättä kaksinkamppailupelaamisessa. Kapanen saisi olla myös pelitavaltaan hieman aggressiivisempi sopiakseen entistä paremmin kapeaan kaukaloon.

Rooli:

Ykkös-kolmosketjun keskushyökkääjä Thrashersin tasaisessa sentterikalustossa.

KausiOMSPP/O+/-R
1995-96HPK Hämeenlinna1066121.28
B SM-sarja
1995-96HPK Hämeenlinna71010.1400
SM-liiga
1995-96HPK Hämeenlinna13815231.7718
A SM-liiga
1995-96HPK Hämeenlinna1377141.08416
A SM-liiga pudotuspelit
1996-97HPK Hämeenlinna51781.62
A SM-liiga
1996-97HPK Hämeenlinna20110.52
A SM-liiga pudotuspelit
1996-97HPK Hämeenlinna4169150.37812
SM-liiga
1996-97HPK Hämeenlinna104590.942
SM-liiga pudotuspelit
1997-98HPK Hämeenlinna211212
A SM-liiga
1997-98HPK Hämeenlinna48818260.54944
SM-liiga
1998-99HPK Hämeenlinna53140.80
A SM-liiga pudotuspelit
1998-99HPK Hämeenlinna531429430.811349
SM-liiga
1998-99HPK Hämeenlinna83470.8804
SM-liiga pudotuspelit
1999-00HPK Hämeenlinna532028480.911638
SM-liiga
1999-00HPK Hämeenlinna819101.25-14
SM-liiga pudotuspelit
2000-01TPS Turku561121320.57620
SM-liiga
2000-01TPS Turku102130.354
SM-liiga pudotuspelit
2001-02Utah Grizzlies591328410.6940
AHL
2001-02Utah Grizzlies52130.60
AHL pudotuspelit
2001-02Dallas Stars90110.11-12
NHL
2002-03Dallas Stars82529340.412544
NHL
2002-03Dallas Stars124370.5812
NHL pudotuspelit
2003-04Dallas Stars671560.0916
NHL
2003-04Dallas Stars110110
NHL pudotuspelit
2004-05Zug44933420.9524
NLA
2004-05Zug92570.7835
NLA pudotuspelit
2005-06Dallas Stars811421350.4336
NHL
2005-06Dallas Stars50110.210
NHL pudotuspelit
2006-07Atlanta Thrashers6049130.2220
2006-07Phoenix Coyotes192790.478
NHL
2007-08Phoenix Coyotes791018280.3534
NHL
YHTEENSÄ
NHL39736901260.3224160
SM-liiga258601051650.6452163
AHL591328410.69040
NLA44933420.95024
SM-liiga pudotuspelit361019290.81814
A SM-liiga pudotuspelit20109190.95418
A SM-liiga201023331.65022
NHL pudotuspelit185490.5022
B SM-sarja1066121.208
NLA pudotuspelit92570.78035
AHL pudotuspelit52130.600