75. Kari Takko
Kari Takosta tuli kaikkien aikojen neljäs NHL:ssä pelannut suomalaisvahti, kun hän debytoi Minnesota North Starsin maalilla maaliskuussa 1986. Muutamaa vuotta myöhemmin hänestä tuli ensimmäinen sata peliä NHL:ssä pelannut suomalaisvahti sekä myös ensimmäinen NHL:n pudotuspeleissä torjunut suomalainen.
Takko varattiin NHL:ään kahteen kertaan. Ensin hänet varasi Quebec Nordiques vuonna 1981, mutta sopimusta kanadalaisten kanssa ei syntynyt. North Stars uudelleenvarasi sekä Ässiessä että Suomen maajoukkueessa ykkösvahdiksi nousseen Takon kesällä 1984. Takko siirtyi Pohjois-Amerikkaan vuotta myöhemmin, 23-vuotiaana.
Takon ensimmäinen kausi 1985–1986 sujui NHL-debyyttiä lukuun ottamatta farmissa. Seuraavalla kaudella hän pelasi kuitenkin jo 38 ottelua NHL:ssä ja kisasi North Starsin ykkösvahdin paikasta myös kolmella seuraavalla kaudella.
Minnesotassa, jonne myös muun muassa Jarmo Myllys oli saapunut kisaamaan samoista peliminuuteista, ei kuitenkaan löytynyt käyttöä Takolle enää kaudella 1990–1991. Takko treidattiin Edmonton Oilersiin kaupassa, jota paikalliset kutsuivat leikkisästi Taco-Bell-siirroksi – toiseen suuntaan kaupassa siirtyi nimittäin puolustaja Bruce Bell.
Siirto tuntui avaavan aivan uusia mahdollisuuksia Takolle. Talousvaikeuksissa rämpinyt North Stars oli ollut sarjan häntäpään joukkueita. Kaudella 1987–1988 minnesotalaiset olivat jääneet koko liigan jumbosijalle, ja yltäneet kahdella seuraavallakin kaudella vain niukasti pudotuspeleihin. Edmonton Oilers oli sen sijaan hallitseva mestari, jolla oli myös selvät suunnitelmat Takon varalle.
Takon oli tarkoitus toimia Bill Ranfordin tuuraajana matkalla kohti kannujuhlia. Alku sujuikin hienosti: Takko voitti kolme ensimmäistä otteluaan Oilersissa. Sen jälkeen pelit sujuivat kuitenkin kehnommin ja lopullinen niitti porilaisen NHL-uralle oli, kun liiga päätti kaikkien yllätykseksi lyhentää Grant Fuhrille antamaansa pelikieltoa ja tähtivahti pääsi palaamaan Oilersin maalille helmikuussa.
Takolle muuttunut tilanne olisi tarkoittanut farmikomennusta, jonka sijasta hän päätti jättää Pohjois-Amerikan taakseen. Ratkaisunsa ansiosta Takko ehti mukaan myös Suomen MM-kotikisajoukkueeseen. Entiset joukkuekaverit taistelivat tosin samaan aikaan Stanley Cup –voitosta: kauden yllättäjiin kuulunut North Stars tiputti pudotuspeleissä Oilersin ja eteni aina finaaleihin Pittsburgh Penguinsia vastaan.
Takon NHL-ura oli kuuden kauden ja 142 runkosarjaottelun mittainen. Vuosina 1989 ja 1990 hän pääsi pelaamaan myös muutaman pudotuspelin. NHL-uransa jälkeen hän pelasi vielä kuusi kautta Ässissä ja kolme Ruotsissa.
Takko on jatkanut työtään jääkiekon parissa myös peliuransa jälkeen. Hän toimi Dallas Starsille pelaajatarkkailijana ja myöhemmin myös koko Euroopan skouttiosaston johtajana yli 20 vuoden ajan. Tarkkasilmäisellä ex-vahdilla oli näpit pelissä muun muassa John Klingbergin, Roope Hintzin, Miro Heiskasen ja monen muun pelaajan varauksissa. Takko toimii edelleen Ässien pelaajakoordinaattorina.
74. Niko Kapanen
Niko Kapasen nimeä ei yleensä löytynyt etusivujen otsikoista tai pistepörssin kärkisijoilta, mutta luotettava joukkuepelaaja olisi kelvannut luultavasti melkein mihin tahansa menestystä tavoitelleeseen joukkueeseen.
Menestystä ja titteleitä Kapanen ehti pitkällä urallaan kerätäkin: MM-kulta, kaksi KHL-mestaruutta, valinta vuoden suomalaiseksi jääkiekkoilijaksi ja paljon muuta. NHL:ssä Kapanen pelasi kuusi kautta ja nelisensataa ottelua.
Kapanen nousi kiekkokansan tietoisuuteen Leijonien "Teletappi-ketjun" keskushyökkääjänä, laidoillaan Timo Pärssinen ja Jukka Hentunen. Dallasiin Kapanen siirtyi kaudeksi 2001–2002 pelattuaan sitä ennen kaksissa MM-kisoissa ja voitettuaan SM-liigan mestaruuden TPS:ssä.
Monen muun nuoren pelaajan tavoin myös Kapanen sai ensimmäisellä Pohjois-Amerikan kaudellaan opetella pienessä kaukalossa pelaamista pääosin AHL:ssä. Seuraavalla kaudellaan Kapanen nappasi kuitenkin itselleen vakiopaikan Stars-kokoonpanosta. Tehot 5+29 iskenyt hyökkääjä voitti NHL-tulokkaiden syöttöpörssin.
Kapasen toinen kokonainen kausi Dallasissa sujui tehottomasti, mutta Sveitsissä vietetty työsulkukausi 2004–2005 nollasi tilanteen hyvin. Kaudesta 2005–2006 tulikin tehopisteillä (14+21) mitattuna Kapaselle NHL-uran paras.
Edessä oli joka tapauksessa muutto, sillä Stars kauppasi Kapasen kesällä 2006 Atlanta Trashersiin. Atlantasta Kapasen matka jatkui kuitenkin jo samaisen kauden aikana Phoenixiin, kun Coyotes nappasi miehen waiver-listalta riveihinsä.
Kapanen pelasi Phoenixissä vielä kauden 2007–2008, mutta palasi sen jälkeen Eurooppaan. Hän pelasi KHL:ssä kahdeksan kauden ajan ja päätti lopulta pitkän pelaajauransa kasvattiseuransa HPK:n kipparina 2017.
73. Antero Niittymäki
Suomalaismaalivahtien määrä NHL:ssä suorastaan räjähti 2000-luvulle tultaessa. Tähän runsaslukuiseen joukkoon kuului myös Antero Niittymäki.
Niittymäki lähti Turusta maailmalle 21-vuotiaana: kaksinkertaisena Suomenmestarina, mutta suurelle yleisölle vielä vähän vieraampana nimenä. Eikä ura Pohjois-Amerikassakaan ollut mikään tuhkimotarina, vaan portit NHL-jäille vaativat avautuakseen sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä.
Niittymäki tahkosi kaudet 2002–2005 AHL:ää Philadelphia Flyersin farmijoukkueessa. Robert Eschen loukkaantuminen kaudella 2005–2006 antoi viimein Niittymäelle näyttöpaikan NHL:n puolella, eikä turkulainen jättänyt sitä käyttämättä. Niittymäki pelasi tulokaskaudellaan 46 runkosarjaottelua ja oli sen verran vakuuttava, että hänestä alettiin kaavailla uutta Flyers-ykkösvahtia.
Niittymäen loppu-uraa varjostaneet lonkkaongelmat alkoivat kuitenkin oireilla jo seuraavana kesänä. Niittymäki pystyi pelaamaan vaivoistaan huolimatta kauden 2006–2007 runkosarjassa 52 ottelua, mutta Flyers-johto reagoi tilanteeseen hommaamalla Martin Bironin joukkueeseen. Seuraavilla kahdella kaudella Niittymäki toimikin Bironin kakkosvahtina.
Philadelphiasta Niittymäki siirtyi vapaana agenttina Tampa Bayhin, jossa hän torjui kauden aikana muun muassa 17 ottelun mittaisen voittoputken. Lightning-aika jäi kuitenkin vain yhden kauden mittaiseksi, sillä kaudeksi 2010–2011 hän siirtyi San Joseen.
Loukkaantumiset olivat edelleen Niittymäen riesana ja hän menetti Sharksissa ykkösvahdin tontin Antti Niemelle. Niittymäen lonkkia operoitiin ennen toista Sharks-kautta, mutta toipuminen vei aikansa, eikä hän pelannut kaudella 2011–2012 kuin kourallisen otteluita AHL:n puolella.
Niittymäki yritti vielä palata kaukaloon kasvattiseurassaan TPS:ssä 2012–2013, mutta kun paikat eivät enää kestäneet, jäi paluu Liigaan häneltä 14 ottelun mittaiseksi ja Niittymäki joutui ripustamaan räpylänsä naulaan jo 32-vuotiaana.
72. Mikko Leinonen
Mikko Leinonen on identifioitunut niin vahvasti Tapparan nykydynastian rakentajaksi, että kaikki eivät ehkä edes muista kuinka hyvä hän aikoinaan oli pelaajana. Leinosella on edelleen nimissään myös NHL:n ennätys: kuusi maalisyöttöä yhdessä playoff-ottelussa.
Rangersissa pelannut Leinonen teki ennätyksen kevään 1982 pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Flyersia vastaan. Vain Wayne Gretzky on onnistunut sivuamaan samaa suoritusta, vuonna 1987.
Mikko Leinonen oli saavuttanut jo lähes kaiken mitä suomalaispelaaja saattoi tuohon aikaan Euroopassa saavuttaa, kun hän siirtyi 26-vuotiaana NHL:ään. Hän oli voittanut sekä Suomen että Ruotsin mestaruudet ja tehoillut leijonapaitojen ykkössentterinä muun muassa Lake Placidin olympialaisissa.
New York Rangersiin Leinonen siirtyi kaudeksi 1981–1982. Osasyynä Leinosen pestaamiseen Rangersilla oli se, että ennestään tutun joukkuekaverin arveltiin helpottavan nuoren ja ujon superlahjakkuuden Reijo Ruotsalaisen sopeutumista elämään uudella mantereella.
Rangersin valmentajana toimi Herb Brooks. Hän ymmärsi eurooppalaiskiekkoilijoita paremmin kuin moni muu saman aikakauden NHL-valmentaja. Brooks oli valmentanut Yhdysvallat sensaatiomaiseen kultaan juurikin Lake Placidissa ja valmentanut sen jälkeen vuoden Sveitsin Davosissa.
Sekään ei taannut Leinoselle mutkatonta tietä Rangersin vakiokokoonpanoon. Brooks pisti tulokashyökkääjän välillä ylivoimalle, välillä alivoimalle, joskus jopa puolustajaksi, toisinaan farmiin ja ajoittain seuraamaan peliä katsomon puolelta. Leinonen pelasi ensimmäisellä NHL-kaudellaan 53 peliä runkosarjassa ja seitsemän playoff-ottelua.
Sen sijaan toisella kaudellaan 1982–1983 Leinonen nousi Rangersin runkopelaajiin ja oli 51 tehopisteellään kolmanneksi tehokkain suomalainen koko NHL:ssä, edellään vain Jari Kurri ja Ruotsalainen. Kolmannella Rangers-kaudellaan Leinonen putosi kuitenkin joukkueen vakiokokoonpanosta. Leinonen pääsi pelaamaan runkosarjassa vain 28 pelissä – vaikka takoikin tehoja lähes piste/peli-tahdilla.
Pelillisesti NHL-kiekko olisi vielä kiinnostanut Leinosta ja uusi seurakin olisi todennäköisesti löytynyt. Leinonen päätti kuitenkin palata takaisin Suomeen kolmen NHL-kauden jälkeen. 1980-luvun palkoilla ei vielä turvattu perheen taloudellista tulevaisuutta, ja puoliksi farmissa mennyt kolmas kausi oli näyttänyt ammattilaisuuden armottomuuden. Leinonen palasi siis pelaamaan Kärppiin ja töihin Rautaruukille.
Hänet nähtiin kuitenkin yllättäen NHL-jäillä jo seuraavana keväänä, kun Washington Capitals värväsi hänet pudotuspelivahvistuksekseen. Capitals rikkoi kuitenkin NHL:n tuolloisia siirtosääntöjä. Seura sai virheestään sakot, eikä Leinonenkaan ehtinyt selkkauksen johdosta pelata joukkueessa kuin kolme runkosarjapeliä ja yhden playoff-ottelun.
71. Ville Peltonen
Tupu-Hupu-Lupu –ketju kuului koko Suomen kansallissankareihin kultakeväänä 1995. Koko kolmikko siirtyi seuraavaksi kaudeksi NHL:ään. Saku Koivu ja Jere Lehtinen vakiinnuttivat asemansa seuroissaan nopeasti. Ketjun kolmannen lenkin, MM-finaalissa kypärätempun iskeneen Ville Peltosen, NHL-urasta ei sen sijaan tullut samanlaista sankaritarinaa.
Sinnikkyyden puutteesta Peltosta ei voi kuitenkaan syyttää. Hän teki Pohjois-Amerikkaan peräti kolme eri visiittiä.
Ensimmäinen yritys oli San Josessa, jossa Peltonen pelasi kaudet 1995–1997. Hän ei kuitenkaan onnistunut nappaamaan vakiopaikkaa Sharks-joukkueesta. Taskuun jäi tässä vaiheessa yhteensä 59 NHL-peliä ja neljä maalia.
Farmissa tahkoamisen sijasta Peltonen päätti palata kaudeksi 1997–1998 Eurooppaan. Hän pelasikin todellisen tykkikauden. Elitserienin pistepörssivoitto sekä hyvät otteet olympialaisissa ja MM-kisoissa avasivat Peltoselle uuden mahdollisuuden NHL:n valloittamiseen.
Laajennusjoukkue Nashville Predators pestasi ensimmäiseen joukkueeseensa Peltosen sekä HIFK-puolustaja Kimmo Timosen. Peltosen toinen tuleminen alkoi vahvasti, mutta tyssäsi olkapäävammaan, jonka johdosta hänen kautensa 1998–1999 jäi vain 14 ottelun mittaiseksi.
Seuraavalla kaudella Peltonen pelasi lähes kaikki joukkueen pelit ja oli liigan kahdeksanneksi tehokkain suomalaispelaaja 28 pisteellään. Ammattilaissarjan armottomuus näytti kuitenkin Peltoselle pian tylyt kasvonsa, sillä kolmannella Predators-kaudellaan hän putosi farmipelaajaksi.
NHL:n piti olla jo kaukaista menneisyyttä, kun Peltonen oli palannut toista kertaa takaisin dominoimaan eurokaukaloita. Jotain oli kuitenkin jäänyt hampaankoloon. Kahden Jokereissa ja kolmen Sveitsissä vietetyn kauden jälkeen Peltonen matkasi yllättäen NHL:ään vielä kolmannenkin kerran – 33-vuotiaana.
Kaudet 2006–2009 kattanut kolmas visiitti olikin lopulta Peltosen onnistunein reissu NHL:ään. Hän iski ensimmäisellä kaudellaan Floridassa tehot 17+20 ja kuului Panthers-runkopelaajiin myös kahdella seuraavalla kaudella.
Peltonen pelasi kahdeksan kautensa aikana yhteensä 382 NHL-peliä ja teki niissä pisteet 52+96. Erikoista kyllä, pudotuspeleissä Peltonen ei päässyt pelaamaan kertaakaan. Vain Rasmus Ristolainen on 713 runkosarjapelillään Peltosen edellä ilman pudotuspelejä olevien suomalaisten NHL-pelaajien listalla.
Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiin maajoukkuekiekkoilijoihin kuuluva Peltonen jatkoi pelaamista yli nelikymppiseksi. Hän lopetti komean uransa HIFK:n kapteenina 2014 ja siirtyi sen jälkeen penkin taakse valmentajaksi.