Emil Larmi palaa tolppien väliin Itävalta-otteluun

MAAJOUKKUE / Uutinen
Larmi palaa torjumaan kiekkoja huilattuaan Unkari-ottelun.
Kuva © Jarno Hietanen
Leijonien turnaus jatkuu lauantaina Itävaltaa vastaan. Kumpikin joukkue pelasi perjantai-iltana, kun Leijonat voitti Unkarin ja Itävalta hävisi Saksalle. Emil Larmin lisäksi Ahti Oksanen palaa kokoonpanoon pudottaen Waltteri Merelän katsomon puolelle.

Leijonien turnauksen viidennessä ottelussa vastaan asettuu Itävalta, joka hävisi eilen tasaisessa ottelussa Saksalle. Leijonat lähtee otteluun allaan murskavoitto Unkarista. Joukkueet ovat kohdanneet ennen illan ottelua MM-kisoissa yhdeksän kertaa. Edellinen kohtaaminen oli viime kevään MM-kisoissa, jolloin Suomi voitti Nokia-areenalla lukemin 3–0. 

Jukka Jalonen muokkaa hyökkäysketjuja muutamien pelaajien osalta. Kasperi Kapanen ja Joel Armia vaihtavat paikkoja, joten Kapanen hyökkää Itävaltaa vastaan kakkosketjussa ja Armia kolmosessa. Lisäksi Ahti Oksanen palaa kokoonpanoon ja nelosketjuun yhden ottelun tauon jälkeen.

Unkaria vastaan maalitilinsä avannut Waltteri Merelä putosi kokoonpanon ulkopuolelle. Jussi Olkinuora huilaa päivän ottelussa luukkuvahtina, joten Emil Larmi luistelee tolppien väliin. 

Leijonien kokoonpano Itävaltaa vastaan

1:
70 Teemu Hartikainen – 65 Sakari Manninen – 96 Mikko Rantanen
4 Mikko Lehtonen – 55 Atte Ohtamaa

2:
84 Kaapo Kakko – 74 Antti Suomela – 42 Kasperi Kapanen
3 Olli Määttä – 50 Miika Koivisto

3:
82 Harri Pesonen – 91 Juho Lammikko – 10 Joel Armia
52 Mikael Seppälä – 2 Ville Pokka

4:
29 Ahti Oksanen – 24 Hannes Björninen – 12 Marko Anttila
6 Niklas Friman – 23 Nikolas Matinpalo

33 Emil Larmi (45 Jussi Olkinuora)

» Lähetä palautetta toimitukselle