Valtteri Kakkonen siirtyi joulukuun lopulla kuukauden mittaisella sopimuksella paikkaamaan HIFK:n puolustusta. Sopimus helsinkiläisryhmän kanssa umpeutui tammikuun lopussa ja nyt puolustaja palaa loppukauden mittaisella kontrahdilla IPK:n riveihin.
Jyväskyläläislähtöinen Kakkonen pelasi HIFK:n riveissä kahdeksan ottelua ja teki niissä kaksi maalia. Ennen liigavisiittiään 23-vuotias puolustaja pelasi Mestiksessä 24 ottelua, joissa kokosi tehot 1+8.
Kakkonen on pelannut urallaan kaikkiaan 156 liigaottelua. Mestiksestä kokemusta löytyy yhteensä 73 ottelun verran.