Joonas Lehtivuori ei ole toipunut pelikuntoon − Saku Salmela KooKoon puolustukseen

LIIGA / Uutinen
Saku Salmela siirtyy KooKooseen.
Kuva © Jarno Hietanen
KooKoo solmi sopimuksen puolustaja Saku Salmelan kanssa. Samalla seura tiedotti Joonas Lehtivuoren ja Justus Inhalan olevan edelleen sivussa loukkaantumisen takia.

KooKoo tiedotti solmineensa marraskuun maaottelutaukoon saakka ulottuvan ja loppukauden kattavalla optiolla varustetun sopimuksen puolustaja Saku Salmelan kanssa. Samalla seura tiedotti niin Joonas Lehtivuoren kuin Justus Inhalankin olevan edelleen loukkaantuneina.

34-vuotias Salmela pelasi viime kaudella KalPassa pudotuspelit mukaan lukien 44 ottelua tehden tehopisteet 5+4=9 ja jääden teholukemassaan kahdeksan maalia positiivisen puolelle. Hän on aikaisemmalla Liiga-urallaan edustanut myös Tapparaa, Ässiä, HIFK:ta ja Ilvestä sekä pelannut Mestiksessä ja Itävallan monikansallisessa ICEHL-sarjassa.

Lehtivuori siirtyi Saksasta KooKoon paitaan viime kaudeksi, mutta pelasi loukkaantumisten takia vain 34 ottelua. 21-vuotias Inhala puolestaan on pelannut vasta Suomen nuorten sarjoja ja on seuran U20-joukkueen jäsen.

» Lähetä palautetta toimitukselle