Kärpät vahvistaa keskikaistaansa Josh Melnickillä

LIIGA / Uutinen
Kärpät hankki keskushyökkääjän.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/
Josh Melnickin sopimus Kärppiin kattaa ensi kauden.

Viime vuodet AHL:ää tahkonnut yhdysvaltalainen Josh Melnick, 29, on tehnyt Kärppien kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Melnick teki viime kaudella Chicago Wolvesin paidassa 69 runkosarjaottelussa 8+23=31 tehopistettä.

− Kärpät on etsinyt sentteriä siitä lähtien, kun Arttu Hyry sai sopimuksen Dallasiin. Melnick vakuutti meidät luotettavalla kahden suunnan tekemisellään sekä johtajuudellaan. Rightin puolelta pelaava Josh tuo monipuolisuutta kokoonpanoon ja antaa meille hyviä vaihtoehtoja hyökkäysketjuja rakennettaessa, urheilujohtaja Mikko Myllykoski sanoo tiedotteessa.

178-senttinen ja 82-kiloinen Melnick laukoo oikealta. Viiden kokonaisen AHL-kautensa aikana hän on pelannut kaksi yli 30 pisteen kautta ja kaksi reilun 20 pisteen kautta. Ensimmäisellä kolmesta Texas Stars -kaudestaan hän teki 16 tehopistettä.

Ennen AHL:ään siirtymistään Melnick pelasi yliopistokiekkoa Miami Universityn joukkueessa, jonka kapteenistoon hän kuului kolmen kauden ajan.

» Lähetä palautetta toimitukselle